Kuinka saatana kahlitaan aikanaan?

Luultavasti hyvyydellä, rakkaudella ja antamalle voidellun kuninkaan asema ja Jumalan koko voima hänen käsiinsä. Jo 1500-luvulle ilmaantui Caitanya niminen inkarnaatio Intiaan, jota pidetään Krishnan inkarnaationa. Jokainen joka ei usko häneen on määritelty demoniseksi ihmiseksi.

Tulee Uusi Aadami ja hänessä toteutuu Kolossalaiskirjeen sana , että kaikki mitä on taivaassa ja maan päällä yhdistetään yhdeksi. Jopa saatana sidotaan tuohon suureen ketjuun , joka kiertyy hänen ympärilleen.

Mutta mikä on Karitsan asema on minulle yhä epäselvää. Hän on ainoa arvollinen sen jälkeenkin eikä ketään toista arvollista ole. Yksin Karitsa voi jatkaa arvollista elämää, mutta kaikki muut elävät epäpyhää ja alistettua syntielämää.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat
Aloittaja

Maailma alistetaan katoavaisuuden alle eli otetaan käyttöön sanatana-oppi jälleensyntymisestä. Kaikkien on kuoltava ja unohdettava entinen elämänsä ja jälleensynnyttävä uuteen ruumiiseen. Tässä prosessissa suuri osa lukuun ottamatta Karitsaa menettävät arvollisuutensa.

Saatana siis vaikuttaa maailmassa ehkä jopa 1715 vuotta eli kolme ja puoli aikaa kytkettynä kaikennielevän rakkauden kahleisiin. Tuo rakkauden kahle syntyy siitä , että Uudessa Aadamissa yhdistetään kaikki yhteen ketjuun , jonka napana on saatana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alfa123om kirjoitti:

Luultavasti hyvyydellä, rakkaudella ja antamalle voidellun kuninkaan asema ja Jumalan koko voima hänen käsiinsä. Jo 1500-luvulle ilmaantui Caitanya niminen inkarnaatio Intiaan, jota pidetään Krishnan inkarnaationa. Jokainen joka ei usko häneen on määritelty demoniseksi ihmiseksi.

Tulee Uusi Aadami ja hänessä toteutuu Kolossalaiskirjeen sana , että kaikki mitä on taivaassa ja maan päällä yhdistetään yhdeksi. Jopa saatana sidotaan tuohon suureen ketjuun , joka kiertyy hänen ympärilleen.

Mutta mikä on Karitsan asema on minulle yhä epäselvää. Hän on ainoa arvollinen sen jälkeenkin eikä ketään toista arvollista ole. Yksin Karitsa voi jatkaa arvollista elämää, mutta kaikki muut elävät epäpyhää ja alistettua syntielämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu