Kouvolan säästökohteet - elämyksellisyys-

Kouvolalle säästöjä kertyisi huomattava määrä, jos palo- ja pelastuslaitoksen henkilökunta siirrettäisiin uusiin elämyksellisiin työtiloihin. Varsinaisista työtiloista luovuttaisiin ja henkilökunta tekisi työvuoronsa työajoneuvoissa.

Tällä paranisi työhyvinvointi, kun henkilökunta olisi tiiviissä vuorovaikutuksessa toisiinsa. Koko henkilökunta olisi aina valmiina uuteen työtehtävään. Kaikki työvälineet olisivat hallussa eikä niitä tarvitsisi siirrellä koko paikasta toiseen.

Asiakkaat saisivat avun nopeammin ja palohenkilöiltä ei menisi turhaa aikaa asujen pukemiseen ja siirtymiseen ajoneuvoihin. Esimiehet tai muu avustava henkilökunta voisi raportoida läppärillään samanaikaisesti ajoneuvosta käsin.

Lisäksi paloautot keskitettäisiin vaikka Veturin takapihalle. Siellä sitten joutoaikana palomiehet voisivat vaikka teroitella kaupunkilaisten kirveitä ja puukkoja tai pullottaa vettä kaupunkilaisille sekä tehdä muita palveluita . Esimerkiksi kaupunkilaisten autojen pesua 24/7.

Tästäkin kertyisi hyötyä, kun veronmaksajat saisivat vastinetta veroilleen. Lisäksi työtehokkuus paranisi. Palomiehetkin pysyisivät paremmassa kunnossa ja aika ei menisi kaiken maailman golf -reissujen suunnitteluun tai taksi/portsarihommien valmisteluun.

Ylijäävät tilat voisi sitten purkaa tai vuokrata eteenpäin. Kaupunki voisi perustaa palokunta -tapahtumakeskuksen. Kaupunki tai muu julkinen sektorin toimija saisi hyvät vuokratulot kiinteistöistä. siis mikä mahtavan fantastinen huomattava säästö kokonaisuudessan. Erillisiä ajoneuvoja ei tarvitsisi hankkia vrt. päiväkotibussi, kun kaikki ovat jo valmiina.

Paloautokaravaani voisi erillisinä teemapäivinä käydä puhdistamassa koulujen pihoja, siivoamassa liikuntatiloja tai muuta vastaavaa ylesihyödyllistä toimintaa. Tietysti samalla hälytysvalmiutensa ja toimintakuntonsa säilyttäen. Tästäkin tulisi hyvät synergiaedut, kun ei tarvittaisi erillistä kuntopiiriä pitää palomiehille ja kaupunki säästäisi, kun ei tarvitsisi urakoitsijaa hoitaamaan vaikka koulujen pihojen siivousta . Tarvittaessa urakoitsija voisi tosin opastaa palomiehiä työtehtävän hoitamisessa, jos osaaamisessa olisi puutteita. Mutta uskon, että selviäisivät kyllä ko. tehtävistä.

Tilastotieteilijät valmistelisivat todennäköisemmät pelastuskohteet ja kalusto keskitettäisiin pääsääntöisesti niiden kohteiden lähelle. Pelastusaika lyhentyisi keskimääräisissä tapauksissa.

Palolaitos tietysti haraa vastaa, kun ei ymmärrä omaa parastaan ja kuitenkin elämme muuttuvassa maailmassa.

Omia etuja puolustelemalla ei voi elää liberaalissa maailmassa.
196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Palomiehillä niin harvoin lähtöjä että nuo voitaisi todellakin laittaa tekemään jotain muuta kun siellä päivystävät. Osa voisi tehdä puhelinmyyjän hommia, osa nysväisi vaikka sokevan harjoja... Onhan noita kaikenlaisia helppoja hommia mistä kaupunki saisi vähän tienestiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paloesmees_PL_arikka kirjoitti:

Kouvolalle säästöjä kertyisi huomattava määrä, jos palo- ja pelastuslaitoksen henkilökunta siirrettäisiin uusiin elämyksellisiin työtiloihin. Varsinaisista työtiloista luovuttaisiin ja henkilökunta tekisi työvuoronsa työajoneuvoissa.

Tällä paranisi työhyvinvointi, kun henkilökunta olisi tiiviissä vuorovaikutuksessa toisiinsa. Koko henkilökunta olisi aina valmiina uuteen työtehtävään. Kaikki työvälineet olisivat hallussa eikä niitä tarvitsisi siirrellä koko paikasta toiseen.

Asiakkaat saisivat avun nopeammin ja palohenkilöiltä ei menisi turhaa aikaa asujen pukemiseen ja siirtymiseen ajoneuvoihin. Esimiehet tai muu avustava henkilökunta voisi raportoida läppärillään samanaikaisesti ajoneuvosta käsin.

Lisäksi paloautot keskitettäisiin vaikka Veturin takapihalle. Siellä sitten joutoaikana palomiehet voisivat vaikka teroitella kaupunkilaisten kirveitä ja puukkoja tai pullottaa vettä kaupunkilaisille sekä tehdä muita palveluita . Esimerkiksi kaupunkilaisten autojen pesua 24/7.

Tästäkin kertyisi hyötyä, kun veronmaksajat saisivat vastinetta veroilleen. Lisäksi työtehokkuus paranisi. Palomiehetkin pysyisivät paremmassa kunnossa ja aika ei menisi kaiken maailman golf -reissujen suunnitteluun tai taksi/portsarihommien valmisteluun.

Ylijäävät tilat voisi sitten purkaa tai vuokrata eteenpäin. Kaupunki voisi perustaa palokunta -tapahtumakeskuksen. Kaupunki tai muu julkinen sektorin toimija saisi hyvät vuokratulot kiinteistöistä. siis mikä mahtavan fantastinen huomattava säästö kokonaisuudessan. Erillisiä ajoneuvoja ei tarvitsisi hankkia vrt. päiväkotibussi, kun kaikki ovat jo valmiina.

Paloautokaravaani voisi erillisinä teemapäivinä käydä puhdistamassa koulujen pihoja, siivoamassa liikuntatiloja tai muuta vastaavaa ylesihyödyllistä toimintaa. Tietysti samalla hälytysvalmiutensa ja toimintakuntonsa säilyttäen. Tästäkin tulisi hyvät synergiaedut, kun ei tarvittaisi erillistä kuntopiiriä pitää palomiehille ja kaupunki säästäisi, kun ei tarvitsisi urakoitsijaa hoitaamaan vaikka koulujen pihojen siivousta . Tarvittaessa urakoitsija voisi tosin opastaa palomiehiä työtehtävän hoitamisessa, jos osaaamisessa olisi puutteita. Mutta uskon, että selviäisivät kyllä ko. tehtävistä.

Tilastotieteilijät valmistelisivat todennäköisemmät pelastuskohteet ja kalusto keskitettäisiin pääsääntöisesti niiden kohteiden lähelle. Pelastusaika lyhentyisi keskimääräisissä tapauksissa.

Palolaitos tietysti haraa vastaa, kun ei ymmärrä omaa parastaan ja kuitenkin elämme muuttuvassa maailmassa.

Omia etuja puolustelemalla ei voi elää liberaalissa maailmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu