Olen ollut pitempiäkin aikoja kanssakäymisessä muutaman sellaisen kanssa ja heillä on muutama yhteinen piirre.
He kuvittelevat oman lapsuutensa ja nuoruutensa niukaksi ja toisaalta ovat täysin kykenemättömiä ymmärtämään taloudellisesti puutteellisen taustan omaavia ihmisiä.
Noiden tyyppien itseriittoisuus vituttaa.
Tänään olin yhden sellaisen kanssa juttusilla. Olen tuntenut kaverin jo pitkään ja lähemmin viimeiset 16 vuotta.
Hepun taustaa kuvaa esimerkiksi se, että hän uhkasi lopettaa lukion kesken jos ei saa autoa. No, tehdasuusi musta coupee Mazda tuli käyttöön. Muu on ollut samaa rataa.
Minun mittapuuni mukaan "oikeaa" työtä heppu ei ole tehnyt koskaan.
Nyt on crossipyörä, kaksi autoa, jenkkivalmisteinen risteilijä yms. pientä mutta on sitä mieltä, että jos rahaa olisi niin hän kyllä hankkisi kivoja vehkeitä.
Työnteosta hän kuvittelee tietävänsä jotain koska hän on joskus aikanaan käynyt isänsä, kartonkitehtaan johtajan työpaikalla.
Sanoi, että työn on oltava kivaa. Se totuus, että suurin osa joutuu tekemään työtä toimeentulonsa vuoksi, on hänelle ajatuksena täysin vieras.
Olen itse pian 75v, lähtöisin köyhästä työläisperheestä. Kouluttamayon äitini oli kotona ja isäni oli rakennuksen sekatyömies joka oli talvet työttömänä ilman tukiaisia.
Meillä oli kyse syömisestä.
Häivyttyäni siitä riitapasesästä oli pällimmäinen asia ansaita sen verran, että voi syödä jotain ja nukkua jossakin säältä suojassa. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tuo onnistuikin.
Näiden muutaman kultalusikka tuttavani perusteella voin hyvin kuvitella suuren kansanosan tunteet ennen 1918 tapahtumia. Kun itsellä on hyvä olla niin muuta ymmärrystä ei olekaan.
UMPILUUTA!
He kuvittelevat oman lapsuutensa ja nuoruutensa niukaksi ja toisaalta ovat täysin kykenemättömiä ymmärtämään taloudellisesti puutteellisen taustan omaavia ihmisiä.
Noiden tyyppien itseriittoisuus vituttaa.
Tänään olin yhden sellaisen kanssa juttusilla. Olen tuntenut kaverin jo pitkään ja lähemmin viimeiset 16 vuotta.
Hepun taustaa kuvaa esimerkiksi se, että hän uhkasi lopettaa lukion kesken jos ei saa autoa. No, tehdasuusi musta coupee Mazda tuli käyttöön. Muu on ollut samaa rataa.
Minun mittapuuni mukaan "oikeaa" työtä heppu ei ole tehnyt koskaan.
Nyt on crossipyörä, kaksi autoa, jenkkivalmisteinen risteilijä yms. pientä mutta on sitä mieltä, että jos rahaa olisi niin hän kyllä hankkisi kivoja vehkeitä.
Työnteosta hän kuvittelee tietävänsä jotain koska hän on joskus aikanaan käynyt isänsä, kartonkitehtaan johtajan työpaikalla.
Sanoi, että työn on oltava kivaa. Se totuus, että suurin osa joutuu tekemään työtä toimeentulonsa vuoksi, on hänelle ajatuksena täysin vieras.
Olen itse pian 75v, lähtöisin köyhästä työläisperheestä. Kouluttamayon äitini oli kotona ja isäni oli rakennuksen sekatyömies joka oli talvet työttömänä ilman tukiaisia.
Meillä oli kyse syömisestä.
Häivyttyäni siitä riitapasesästä oli pällimmäinen asia ansaita sen verran, että voi syödä jotain ja nukkua jossakin säältä suojassa. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tuo onnistuikin.
Näiden muutaman kultalusikka tuttavani perusteella voin hyvin kuvitella suuren kansanosan tunteet ennen 1918 tapahtumia. Kun itsellä on hyvä olla niin muuta ymmärrystä ei olekaan.
UMPILUUTA!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minullakin oli kaveri, joka lukiossa sai 18-vuotissynttärilahjaksi uuden tai uudehkon BMW:n. Soittoharrastukseen löytyi hintava sähkökitara ja merkkivahvistin. Toki myös vaatteista, hiuksista ja rannekellosta näki, että kolikoita ei tarvinnut huomioida, saati penniä venyttää.
Molemmat vanhemmat olivat hyvätuloisia: tehtaan johtaja ja apteekkari. Kun myöhemmin vierailin heidän isossa kodissaan, oli pihassa välillä yhden iso uusi premiumfarkku ja välillä toisen iso uusi premiumsedan.
Itseäni hänen materiaalinen hyvinvointinsa ei ärsyttänyt, koska yhtäältä hän ei mitenkään leveillyt sillä, ja toisaalta oma taustani oli kouluttautuneiden, täystyöllistyneiden vanhempien ansiosta keskiluokkainen. Kumpikin lapsi sai oman huoneen ja autotalli yhden käytetyn perheauton. Lemmikkieläimiä ei otettu, ja toisinaan pidin vanhemmalle veljelle pieneksi jäänyttä vaatetta tai harrastusvälinettä. Vanhemmat antoivat tukea mm. mopon ostamiseen, eikä vaatteitakaan tarvinnut viikkorahoista kustantaa.
Kun toimeentulon erot ovat kohtuullisia, ei katkeruutta synny. No, toisaalta on aina niitä tyyppejä, jotka kadehtivat pieniäkin varallisuuseroja,
Kohdallani kyse ei ole katkeruudesta eikä kateudesta vaan siitä miten täydellisen ymmärtämättömiä nämä "lusikkasuut" ovat toisen laisen elämäntaustan omaaviin nähden.
Haalariduunit eivät olleet "kivoja" vaan välttämättömiä. Ja ainahan oppi jotain uutta kuten puikkohitsauksen 15 vuotisena.
Myöhemminkään työt eivät olleet "kivoja" mutta haasteellisia ja niissä oli mahdollisuus kokea onnistumisen iloa. Kun haasteet loppuivat niin vaihdoin toiseen paikkaan.
Silti vieläkin oli tilanteita joissa toimeen tulon vuoksi oli hyväksyttävä puolta pienempi palkka edelliseen verrattuna.
Oli 14 vuotisesta alkaen kaikki kesälomat virallisessa, vieraassa palkkatyössä. Verokirjakin oli mutta ei tarvinnut maksaa ennakkoa.
Muutama kuukaus ennen inttiin menoa sain pitää osan palkastani itse. Ei tarvinnut kuin maksaa kotiin ruokaraha. Siihen saakka meni jokainen penni äitini pohjattomaan kukkaroon.
Kuvaavaa on, että opiskeluaikana sain yhtenä vuotena liittoni takaan 1000mk:n lainan. Kun vanhempani saivat tiedon niin he vaativat se tonnin itselleen koska heidän autolainansa lyhennys lähestyi. Täydellisen aivopeseytyneenä annoin rahat. Samaan aikaan maksoi opiskelijan alivuokralaishuone 150mk/kk.
Olin kesät ja joulut töissä joten opintovelkaa kertyi yhteensä 3500mk ml. tuo tonni.
En odota kenenkään ymmärtävän taustaani mutta noiden "lusikkasuiden" täydellinen tajuttomuus, että suurella osalla ihmisiä on toisenlainen tausta ja siihen liittyvät arvot, ärsyttää ja säälittää.
Yhdelle "lusikkakaverille" ei riitä mikään. Aina puuttuu jotain. Karun taustani jojdosta olen ymmärtänyt, että kun tarpeet ja resurssit ovat tasapainossa niin elämisen tyytyväisyys on muista tekijöistä riippuvainen
Ps. Eräs tyytyväisyyteni tekijä on reilusti etuaikainen vetäytyminen työelämästä. Pienestä eläkkeestä huolimatta se oli hyvä ratkaisu. Osa-aikainen kassavaimoni lopetti samaan aikaan 3kk:n porrastuksella.
"Kohdallani kyse ei ole katkeruudesta eikä kateudesta vaan siitä miten täydellisen ymmärtämättömiä nämä "lusikkasuut" ovat toisen laisen elämäntaustan omaaviin nähden."
En tarkoittanutkaan väittää sinusta mitään. Viittauksesi vuoteen 1918 oli tuon katkeruusmaininnan taustalla. Tuolloin rikkaita revittiin kodeistaan surmattaviksi, kun luokkavihaa oli agitoitu köyhien keskuuteen. Viha ottaa helposti tulta katkerien keskuudessa, tyytyväisten kohdalla se on vaikeampaa.
Ymmärtämättömyyttä esiintyy kyllä myös toisin päin kuin mitä kerroit. Monesti ei köyhä tajua esimerkiksi diplomaatin työn tärkeyttä rauhan ylläpitäjänä, vaan luokitellaan surutta herraksi ja sortajaksi. Ja tälläkin palstalla esiintyneet kateelliset tekstit valtionjohdon autojen uusimisesta ovat samaa sarjaa. Pitäisikö rikkaan Suomen ministerin kyyditä arvovieraitaan kuluneella autovanhuksella, jonka turvavarustelu on jo vanhentunut?
Täysin vikaan osoitettua katkeruutta myös esiintyy. Itse muistan hyvin tilanteen n. 20 vuotta sitten, jolloin työskentelin postinjakajana. Olin veljeni hääpäivänä siirtymässä kolmen muun juhlijan (yht. 2 miestä ja 2 naista) kanssa juhlahuoneistosta keskustan ravintoloihin. Kävelimme parhaimpiimme pukeutuneina iloisesti seurustellen pari korttelin matkan, mutta jo sillä pätkällä joku rappukivellä istuva mies ehti sähähtää "herrat perkele!"
Enpä todellakaan ollut herra kenellekään organisaation alimpana työntekijänä, kun käytettynä ostamallani pikkuautolla jaoin postia maaseudulla. Ja kunnan kerrostalossa asuin vuokralla.
Kuitenkin koulutuksen lisäksi myös keskustelu voi lisätä ymmärrystä. Keskusteluihin heitetyt syyttelyt ja solvaukset eivät kuitenkaan toimi sillä tavoin.
Ketkä on syntyneet sitten kultalusikka suussa, se on aika yllättävää. Usein tämä tapahtuu jossain nousukkaiden perheissä (vaikka rahaa ja omaisuutta ei todellisuudessa paljoa olisikaan), että lapset paapotaan ihan pilalle.
Olin opiskeluaikoinani Suomen silloisten rikkaiden perheiden lapsien kanssa opiskelemassa ja myös vietettiin aika paljon aikaa yhdessä vapaallakin. Kyllä näillä kavereillani oli kultalusikat kaukana suusta! Vieläkin yksi kaveri muistelee, kun tapailemme ja muistelemme nuoruuttamme; "rahaa löysikin enemän, kuin sai kotoa!"
Ei niitä autojakaan heille jaettu noin vain ja jos auton saivat, niin se oli luokkaa vanha kupla-volkkari tai uudehko Skoda. Uusia autoja silloin saivat keskiluokkaisten perheiden lapset, mutta ei näiden rikkaiden perheiden lapset.
Ja sama meno näyttää jatkuvan, kun olen vielä heidän kanssaan tekemisissä, rahaa ei tuhlata turhuuksiin, eikä lapsia opeteta kuluttamaan turhaan.
Monella köyhällä on se näyttämisen halua ja alemmuuskompleksi, joten lapsia halutaan sillä kultalusikalla palkita.
Ei köyhän tarvitse hävetä eikä peitellä köyhyyttään.
Lapsillamme ei ollut koskaan merkkivaatteita. Osa harrastusvälineistä ostettiin kamapörsseistä käytettyinä. Poikkeuksen tekivät poikamme hiihtovälineet. Heppu pärjäsi piiritasolla joten hankin asialliset välineet, ei mitään huippua eikä "muotia".
Ajoneuvoksi ostin hangessa töröttävän 1200 Ladan. Tapahtui aivan 80-luvun lopulla jolloin niiden varaosia sai romiksilta kun mulkaisi vihaisesti.
Auton valinta oli, paitsi taloudellinen niin myöskin useammassakin mielessä kasvatuksellinen.
Erittäin halpa hankkia. Varsinkin talvella hyvin pottumoinen ajettava. Sen jälkeen kaikki muut tuntuivat ihanilta. Henkinen kantti kehittyi. Ei tarvinnut ajatella "toisten aivoilla".
Teknisesti yksinkertainen. Varsinkin poikamme oli helppo ryhtyä perehtymään tekniikan salaisuuksiin. Kerroin heti alkuun, etten minä leiki asentajaa enkä rahoita bensaa enempää kuin 5mk:n viikkorahat riittävät.
Asennuspuolella poikkeuksen muodosti se, kun tein yhden koneremontin. Osat ja kalujen koneistus maksoi 800mk minttuviinaa pullo.
Kun lapset häipyivät opiskelemaan elimme naukkulan kaatumisen jälkimaininkeja ja ko. Ladoilla oli kysyntää. Itäihminen kävi ostamassa sen pihastamme.
Tuon kuvaamani tapahtumaketjun alkuvaiheissa sihteerini osti amis pojalleen uuden Mazda 323:n.
Varoittelin Tyttiä ( oikea nimi ), että se vaihe kun nuorukainen kuvittelee osaavansa ajaa, tapahtuu herkästi jotain ikävää. 2 viikkoa auton saamisen jälkeen se oli männikössä mutta ilman henkilövahinkoja.
Köyhä voi olla köyhä suoraselkäisestikin.