Miksi miltei kaikilla kansoilla on myytti mennestä paratiisista tai kulta-ajasta? Miksi edelleen monet ihmiset uskovat, että tuo tai tämä asia oli ennen paremmin kuin nykyään, vaikka historiallinen tieto puhuu päinvastaista?
Kulttuuriantropologiassa on perusteltu periaate, että ihmisten taipumus yleiseen uskomukseen on pääasiassa geneettinen, paikallinen uskomus pääasiassa kasvatuksen ja suullisen perinteen tuoma. Usko menneeseen paratiisiin on niin voimakas ja yleinen, että on syytä olettaa sen syntyneen evoluutiossa geenimuunnelmien valinnassa.
Evoluutiopsykologinen selitys vaatii, että menneen pitäminen onnistuneena ja tulevan pitäminen pelottavana, epävarmana ja huonona, on edistänyt säilymistä. Joka on ajatellut näin, on saanut hiukan enemmän lisääntyviä lapsia kuin sellainen, joka on nähnyt menneen huonona ja tulevaisuuden hyvänä. Edellisten geenit ovat siis lisääntyneet ja jälkimmäisten vähentyneet geenipoolissa, kunnes maksimi on saavutettu.
Ei tarvita suurta älyä, miksi näin. Mennyt ei voi enää mitenkään vahingoittaa, mutta tuleva voi. Ihmisen, joka varautuu tuleviin ongelmiin, selviää paremmin elossa, kuin ihminen, joka ei huoli huomisesta. Geeniperäinen suhtautumistapa ei tuo täsmällisiä sanallisia ilmaisuja, mutta määrää ajattelun suunnan. Siksi mennyt näyttää romanttisen hyvältä, tuleva epävarmalta ja synkältäkin, vaikka kaikki tieto puhuu toista.
Tämä taipumus näkyy uskonnollisessakin elämässä. Kaikkein paratiisimaisimmaksi menneen näkevät fundamentalistit. He vaativat jopa, että pitäisi ruveta elämään vanhojen kirjoitusten mukaan. Toisella puolen ovat ne, jotka näkevät, että elämme maailmanhistorian parasta aikaa.
Kulttuuriantropologiassa on perusteltu periaate, että ihmisten taipumus yleiseen uskomukseen on pääasiassa geneettinen, paikallinen uskomus pääasiassa kasvatuksen ja suullisen perinteen tuoma. Usko menneeseen paratiisiin on niin voimakas ja yleinen, että on syytä olettaa sen syntyneen evoluutiossa geenimuunnelmien valinnassa.
Evoluutiopsykologinen selitys vaatii, että menneen pitäminen onnistuneena ja tulevan pitäminen pelottavana, epävarmana ja huonona, on edistänyt säilymistä. Joka on ajatellut näin, on saanut hiukan enemmän lisääntyviä lapsia kuin sellainen, joka on nähnyt menneen huonona ja tulevaisuuden hyvänä. Edellisten geenit ovat siis lisääntyneet ja jälkimmäisten vähentyneet geenipoolissa, kunnes maksimi on saavutettu.
Ei tarvita suurta älyä, miksi näin. Mennyt ei voi enää mitenkään vahingoittaa, mutta tuleva voi. Ihmisen, joka varautuu tuleviin ongelmiin, selviää paremmin elossa, kuin ihminen, joka ei huoli huomisesta. Geeniperäinen suhtautumistapa ei tuo täsmällisiä sanallisia ilmaisuja, mutta määrää ajattelun suunnan. Siksi mennyt näyttää romanttisen hyvältä, tuleva epävarmalta ja synkältäkin, vaikka kaikki tieto puhuu toista.
Tämä taipumus näkyy uskonnollisessakin elämässä. Kaikkein paratiisimaisimmaksi menneen näkevät fundamentalistit. He vaativat jopa, että pitäisi ruveta elämään vanhojen kirjoitusten mukaan. Toisella puolen ovat ne, jotka näkevät, että elämme maailmanhistorian parasta aikaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.