Vaalit lähestyy ja sensuuri iski taas

Kuntavaaiien aikaan väestörekisterikeskuksen kuntien asukastilastot "siirtyi tilastokeskkselle" ja sivut oli suljettuna. Nyt kun eduskuntavaalit lähestyvät, Työ- ja elinkeinominiesteriön työttömyystilastosivut suljettiin ja tilalla on vain rivi linkkejä
tilastokeskuksen ym. tilastoihin. Syyskuun raportti löytyy etsimällä viimeisistä julkaisuista ja se on karua luettavaa, vuodessa työllisten määrä on laskenut 6000:lla (joka kuukausi suomessa irtisanotaan lähes 600, nyt Op ryhmä yksistään saneeraa 6000, nordea aikoo ja danskebank sulkee 40 konttoria, Kone hissiyhtiö 500, lisäksi muita yrityksiä vähentää ja ulkoistaa toimintaa sadoilla yhteensä. Työllistettyjen eli aktivoitujen tuella työssäkäyvien määrä kasvaa, joka 3. uusi työpaikka on joku puhelinmyyjä tai keikkaedustaja. Pitkäaikastyöttömien määrä laski 25 000:lla viime syyskuusta, joka on se sama määrä joka käy nyt kuntouttavassa työtoiminnassa jossain
kuntien ja niiden yhtymien "työpajoilla". 9 euron päivärahalisillä. Ulkomaalaisista työttömistä aktivoiduista 90 prosenttia käy omaehtoisessa tai työvoimakoulutuksessa,
tämäkin on vain kymmenys työttömistä ulkomaalaisita, enintään kaksi .. Kesällä nuoria
työttömiä oli huikea määrä, opiskelukausi pudotti osuutta. Omaehtoista opiskelua käy valtaosin muihin aloihin lukeutuvat joiden työpaikkoja on tarjolla olematon tilastohippu.
Toisella sijalla ovat palvelualojen pätkätyöt. Puolisentoista tuhatta IT asiantuntijaa käy kuntouttavassa työtoiminnassa vaikka alalla on huutava pula osaajista, pärstä ja terveys ei vain miellytä työnantajia - pois näkyvistä, pois mielestä. Aasiasta, Intiasta ja Itä-Euroopasta tuotiin suomeen 18 000 it-työntekijää tutustumaan suomalaisiin työpaikkoihin valtion tukemin kestityksin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Kulissien_takana kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu