Otto Vile Kuusinen kuului vuonna 1918 punakapiallisten johtoon. Kapinan jälkeen hän pakeni raukkamaisesti Neuvosto-Venäjälle, jossa hän oli perustamassa Suomen kommunistista puoluetta SKP:tä. SKP:n johtajana Kuusinen toimi kaikin tavoin Suomen hallitusta ja kansaa vastaan. Kuusisen rikollinen toiminta saavutti huippunsa kun hän asettui Stalinin toivomuksesta Terijoen hallituksen pääministeriksi. Kuusinen pyrki Terijoen hallituksen pääministerinä ja SKP:n johtajana siihen, mihin hän ei ollut pystynyt vuonna 1918.
Kuusinen syyllistyi rikoksiin myös Neuvostoliitossa asuneita suomalaisia sosialisteja vastaan. Kuusinen lähetti tovereitaan vankileireille ja kuolemaan. Hän ei säästänyt edes läheisiä sukulaisiaan.
Kuusinen ei ollut ainut roisto. Kullervo Manner ja moni muu somalainen kommunisti kilpaili Kusisen kanssa pahuudesta. Kuusista voitaneen silti pitää Suomen historian pahimpana rikollisena.
Otto Ville Kuusinen on suurin rikollinen?
26
581
Vastaukset
- Brahea
Otto on nykyään kalastuksenvalvojana petroskoissa!
- kaikkein.pahin
Onko Kuusisen rikokset esillä Suomen rikosmuseossa Vantaan Jokiniemessä, pitäisi olla, kun on kautta aikain Suomen suurin rikollinen.
- Kemerov
Kuusisen rikoksista pitäisi olla osasto Vantaan rikosmuseossa. Suomettuneisuuden aikana sitä ei perustettu, eikä sitä ole vieläkään. Valtiollisia rikollisia, kuten Stalin, Hitler ja Kuusinen, ei sijoiteta yleensä yleisiin rikosmuseoihin. Heitä varten on omia museoitaan. Suomeenkin pitäisi perustaa sellainen Kuusista ja hänen kumppaneitaan varten. Esimerkiksi Virossa ja muissa Baltian maissa on useita kommunistien tekemiä rikoksia esitteleviä museoita. Niitä on myös esimerkiksi Saksassa ja jopa Venäjällä, mutta kumma kyllä ei Suomessa.
- aneistoa.riittää
Suomeen pitää myös saada kommunistien rikoksista kertova museo !
- 7858389
Kyllä se melkoinen rikos on, että kahteen kertaan yrittää asettaa itsensä laillisen ja demokraattisen valtiovallan sijaan. Onneksi sen enempää punikkien kuin puna-armeijankaan tuki ei riittänyt hänen tavoitteidensa saavuttamiseen, joten emme tiedä, olisiko hän sittemmin tavoittelemassaan asemassa ollut esimerkiksi Stalinia vähemmän vai enemmän verinen. Yleensä nämä vallankumousveikot osoittautuvat aika verenhimoisiksi vallan kaapattuaan.
- Fdetyu
Härski
- brorpå
On se kummallista kuinka edellä esiintyneet `historiantietäjät` lausuvat samoja `totuuksia` joita ns. vapaussodan historia paukutti suomalaisten koululaisten päihin ennen suomalaisten tappiota toisessa maailmansodassa. Ikävää ja turhaa on tuollainen vihoittelu.
- seikka.saletti
Mitä horiset, Suomi ei halunnut rikollista Terijoen hallitusta ja torppasi Kuusisen hyökkäyksen Talvisodassa. Ei tätä totuutta tarvitse lainausmerkkeihin laittaa.
- outo.naapuri
Millaisen tuomion Kuusinen sai määräämistään murhista ?
- ai ei saanut mitään, outo juttu - SuomensyöjäKuusinen
Vladimir Lenin antoi Otto Ville Kuusiselle "Suomensyöjä" tittelin tämän paasattua sitä, miten Suomen kaltaisella pienellä valtiolla ei ole tulevaisuutta ja sen osa on hävitä kokonaan.
Mahtaa se "Suomensyöjän" haamua kyrpiä selatessaan ajantasaisia karttoja, joissa Neuvostoliittoa ei löydy hakemallakaan, mutta Suomi sen sijaan kyllä.
Saman Suomensyöjä-tittelin voi luovuttaa postuumisti Neuvostoliittoa johtotähtenään pitäneille suomalaisille kommunisteille ja nykypäivän putinisteille.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/507653-suomalainen-tietokirja-joutui-tiukkaan-sensuuriseulaan-venajalla-viron-valtaaminen- Komarov
Sodan jälkeen Suomen piti päästää maahamme vanhoja Terijoen hallituksen jäseniä ilman, että heitä vastaan voitiin nostaa syytteitä. Otto Wille Kuusinen oli kuitenkin poikkeus. Paasikivi ei antanut Kuusiselle viisumia eikä myöskään Kekkonen. Kommunistit yrittivät saada Kuusisen Suomeen vuonna 1958 SKP:n 40-vuotissjuhlan puhujaksi, mutta Kekkonen eväsi viisumin. Hertta Kuusinen poltti päreensä kuultuaan, ettei maanpetturi isää päästetä kommunistien juhlaan.
- Haudallatanssija
Kuusiselle puhdistukset poistivat suurimman osan puolueaktivisteista ja avasivat tien hänen nopealle ylenemiselleen. Hän muisti aina ensin johtoa, eikä sooloillut Kuuban kriisissäkään. Kuusinen ei poikennut mitenkään Suomen hallituksen virkamiesorjista.
- ei.teloittanut
Ei kuusinen ollut syyllinen. Hän toimitti vain listat suomalaisista superteloittajille
OWK oli taitava liero, kuten Koba, isä aurinkoinen. Ja ehkä etevämpikin jossain mielessä kun kuoli luonnollisen kuoleman, vältti ja kiersi Stalinin ajan vainot, osasi vaihtaa näkemystään aina ajoissa kun tuuli alkoi kääntyä.
Ehkä hän oli idealisti ennen kansalaissotaa. Mutta kaikki tapahtumat sen jälkeen osoittavat kyseessä olevan taitava opportunisti. Erittäin taitava.
Tietääkö kukaan onko OWK:n viimeinen leposija edelleen Kremlin muurissa?- isänmaallinen
Mannerheim oli suurin rikollinen. 1918 hän surmautti 27 000 suomalaista ja Jatkosodan hullulla hyökkäyksellä valloitus- ja kansanmurhasodassa vielä 65 000 lisää. Molempien sotien haavottiuneista ja muusta kärsimyksestä puhumattakaan.
Mahdetaankohan näitä Mannerheimin lukuja koskaan ylittää, TOIVOTTAVASTI EI.- 3758385
On kai ne aika moni ylittänyt. Teidän Stalininne pääsi kymmeniin miljooniin.
- Tammisunnuntai
Mannerheim on Suomen historian suurin valtiomies ja sotilas. SDP surmautti 27 000 suomalaista aloittamalla bolsevikkien tuella aseellisen kapinan Suomen laillista hallitusta vastaan. Kapinan torjuntaan tarvittiin sotilaallisia toimia ja se maksoi tietenkin ihmishenkiä. Jos SDP ei olisi ryhtynyt rikolliseen kapinaansa, kukaan ei olisi kuollut.
- Muurimuumi
Vaikee löytää sanoja moiselle ryöjälle Kuusiselle , joka kusi omat muronsa pääsemällä Suomen iljettävämpien miesten kärkeen.
- menneisyyden.haamu
Suomalainen historiankirjoitus on käsitellyt silkkihansikkain tätä kaikkien aikojen suurinta suomalaista rikollista, joka toimi Stalinin terrorihallinnon keskeisissä toimissa.
Miksi ? - Matsinen
menneisyyden.haamu kirjoitti:
Suomalainen historiankirjoitus on käsitellyt silkkihansikkain tätä kaikkien aikojen suurinta suomalaista rikollista, joka toimi Stalinin terrorihallinnon keskeisissä toimissa.
Miksi ?Suomettumisen aikana kaikki käännettiin Neuvostoliiton ja yleensä sosialistien eduksi. Vasemmistolaisille se oli itsestään slvää, mutta myös monet porvarit myötäilivät Neuvostoliittoa kaikessa.
- tulipunainenkukka
Olihan OW mukana SL:n toiminnassa ja kannatti nimien suomalaistamista 1906. OW:n yhden innoittajan Linnankosken veljenpoika oli myöhemmin lahtaamassa Värtsilässä OW:n kannattajia. Olisivat siirtyneet Viipuriin, Urjalaan ja Rantasalmelle etsimään ruotsinkielisiä ja venäläisiä joita ei Linnankosken ajatusten mukaan voitu pitää aitosuomalaisina.
- Salonsaari
Taistolaiset stalinistit myötäilivät Kuusisen rikoksia 1970- ja 1980-luvuilla kun he ilmoittivat kulkevansa "Otto Wille Kuusisen viitoittamalla tiellä".
- olisivat.seuranneet
Kuusinen pakeni rajan taakse, olisivat joutaneet nuokin mennä.
- Kotiseutuylpeyttä
Otto Kuusinen syntyi Laukaassa, vaikka muuttikin jo lapsena Jyväskylään perheensä mukana. Laukaan kommunistit pystyttivät 1980-luvun alussa Kuusiselle muistopaaden, jossa oli Kuusisen kasvoreliefi. Paljastustilaisuus oli sunnuntaina ja jo seuraavana tiistaina laukaalaiset arvatenkin nuoret miehet kävivät kusemassa Kuusisen reliefin päälle, minkä jälkeen se tervattiin. Vähän myöhemmin koko reliefi katosi. Tiettävästi se on jonkun laukaalaisen järven pohjassa.
- nkbdbdf
On kyllä aika haljua pyrkiä kaksi kertaa valtaan väkisin. Pyrki ensin murtamaan demokratian aseellisen kapinan, sitten vieraan vallan armeijan tuella. (No joo, jonkin verran vieraan vallan sotilaita käytti jo ensimmäisessä yrityksessään.)
- Suonola
Kaiken lisäksi tapatti Venäjälle paenneet punikkitoverinsa (heidän joukossaan jopa sukulaisia).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006544
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t313910törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/303335Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3821794- 331418
- 271350
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471073Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11986Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11920- 42889