Meillä on lukuisia koirarotuja, kissarotuja ja ylipäätään eläimet voidaan luokitella hyväksyttävästi eri rotuihin. Ihmisillä ei sitten samojen tutkijoiden mukaan ole rotuja. Ihminen on kuitenkin eläin siinä missä muutkin.
Ihminen kuuluu laskevassa kategoriassa
aitotumaisiin eliöihin
eläinkuntaan
selkäjänteisiin
selkärankaisiin
nisäkkäisiin
kädellisiin
apinoihin
ihmisapinat
isot ihmisapinat
ihmisiin
Miksi siis esimerkiksi simpansseilla on rotuja mutta ihmisillä ei vaikka ne kuuluvat lähes samaan kategoriaan eliöluokittelussa?
Ihminen kuuluu laskevassa kategoriassa
aitotumaisiin eliöihin
eläinkuntaan
selkäjänteisiin
selkärankaisiin
nisäkkäisiin
kädellisiin
apinoihin
ihmisapinat
isot ihmisapinat
ihmisiin
Miksi siis esimerkiksi simpansseilla on rotuja mutta ihmisillä ei vaikka ne kuuluvat lähes samaan kategoriaan eliöluokittelussa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tietenkin rotuja on olemassa, mutta ihmisroduilla ei ole muita eroja kuin ulkonäölliset erot. Esimerkiksi älykkyydessä, fysiologiassa yms. ei ole eroja. Eroja tulee vasta biologian ulkopuolelta eli ympäristön aiheuttamia eroja ravinto, kulttuuri jne. Eli jos voidaan poistaa tutkimuksissa ulkoiset tekijät niin rotujen välillä ei ole biologiasta johtuvia muita eroja kuin ulkonäkö.
heh, no ottaisit selville asioita ensin. Sitten kirjoittaisit vastauksia, kun tiedät niistä jotain, joista kirjoitat.
Hahahahaa….
Tämän perusteellahan kissojakaan ei ole kuin yksi rotu.
No, kerro kullinlutkuttaja mitä eroja löytyy eri rotuun kuuluvien välillä?
afrikassa katsomassa mitä eroja on mutta kun sulla ei ole varaa sinne matkustaa niin käy äitisi makkarissa joku viikonloppu kun sieltä kuuluu voihkintaa katsomassa.
On rotuja tietenkin. Ihmisissä ja kaikessa. Joillakin on vaan vaikea suhtautua asiaan ja heillä on asiassa ongelma itsellään.
Normaali ihminen tietää, että rotuja on ja osaa hahmottaa kokonaisuuksia paremmin.
Korarodut ovat eriytyneet jo 10 000 vuotta. Ihmisrodut vasta 200 000 vuotta. Että silleen.
"Luonnonvalinta" on tuottanut isoja takamuksia ja pitkiä elimiä Afrikkaan. Pohjoisessa taas isot tissit ovat olleet suosiossa ja pitkät elimet enimmäkseen jäätyneet pois. Suvunjatkamiselle edulliset ominaisuudet ovat täten korostuneet. Keltainen rotu on toki kaikkien tutkimusten mukaan älykkäin, mutta ei voimakkain. Luonnonvalinnassa luolamiehet voivat syrjäyttää hempeämieliset, kuten muslimit kristityt. Vaikkeivät ne olekaan rotuja, niin niiden edustajat ovat myös rotunsa edustajia. Että silleen.
... Koirarodut jne.
Puhtaita homo sapiens -lajin edustajia on vain Afrikassa. Euroopassa on neanderthal-hybridejä, Aasiassa myös denisova-hybridejä. Rotueroista puhuminen on ehkä tosiasioiden vähättelyä?
afrikassa on lähinnä ihmisen ja simpanssin hybridejä. Ensimmäinen ihminen oli valkoinen mies nimeltään Aatami. Luulisi tämän jo tyhmempikin tietävän.