Hei, mielestäni tässä Patrik Laineen hehkutuksessa on unohdettu korostaa, minkä takia nuori herra y näin hyvä.
Syyhän on tietenkin se, että hän pelasi ja kehittyi Lekissä. Lempäälässä hän jalostui niin hyväksi kuin on nyt.
Miettikää kuinka hyvä hän olisi jos olisi jo aiemmin mennyt Lekiin tai pelannut siellä pitempään. 50 maalia olisi jo rikki aiemmilta kausilta.
Lempäälässä on kuitenkin paras juniorityö, kun omilla pojilla päästy Mestiksen kärkeen.
En ole myöskään missään nähnyt niin uskollisia faneja kuin Lempäälässä. Jokainen fanittanut pienestä asti oman kylän seuraa.
Lekistä tulee muutenkin huippuja vaikka muille jakaa, kuten Henrik Haapala ja Marko Anttila.
Patrik Laineen hyvyyden salaisuus
5
256
Vastaukset 5
- 7uj6tyhr
Täytyy olla jollakin tavalla muita parempi pärjätäkseen NHL:ssä. Laineella on kova ja tarkka laukaus.
- kii67yujt
Jos et osaa mitään todella hyvin älä haaveile NHL:stä.
- yktyjtyhjgt
Hyvä nopea luistelu ei sinänsä auta mitään. Kiekonkin täytyisi pysyä lavassa ja osata harhautella vastustajia.
- retrytu
Eikös Teemu Pulkkinen mennyt aikoinaan änäriin pelkästään hyvän laukauksensa ansiosta? Ei tullut hänelle uraa. Kyllä Laine varmaan muutakin siis osaa, kuin laukoa maailman parhaiten.
- Before
Muutos hyökkäysalueen isontamisesta helpottaa Laineen kaltaista seisoskelijaa. Yv.llä alue paljon suurempi nykyään hosua. Muutoin Laineesta ei ole mitään hyötyä jengille. Syötöpisteetkin saa jälkeenpäin tilaamalla. Ja ampuu siellä moni kovempaa ja vaikeimmista paikoista ja ihan normi 5 vs 5 pelissä. Muutama media hehkuttaa ja odottaa milloin se polla leviää. Laine kuten ei vesalaisenkaan ylim. pää kestä esim AHL.llää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521060
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍113994Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust47975Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7874- 89816
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.4684Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25637Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it190633- 73607
- 57603