Mielestäni Jeesusta ei voi pitää täysin tyhjästä keksittynä satuhahmona, koska niin paljon hänestä on kirjoitettu.
Raamatun neljä evankeliumia tuskin ovat täysin tyhjästä keksittyjä tarinoita. Niillä on todennäköisesti jonkinlainen tositapahtuma taustalla, johon ne pohjautuvat.
Näistä synoptiset (Markus, Luukas, Matteus) pohjautuvat samoihin lähteisiin.
Q-lähde, joka on yhteistä materiaalia Luukkaalle ja Matteukselle.
M-lähde, joka on Matteuksen evankeliumille omaa materiaalia ja
L-lähde, joka on Luukkaalle ominaista materiaalia.
Myös Markuksella on omaa materiaalia, jota ei muissa evankeliumeissa ole.
Nämä lähteet ovat evankeliumeja vanhempia, joko kirjallisessa tai suullisessa muodossa olevia Jeesuksen sanontoja ja hänen raportoituja tekoja.
Luukas evankeliuminsa alussa kertoo ''tarkasti tutkineensa kaiken alusta loppuun ja kuulleensa silminnäkijöitä''.
Johanneksen evankeliumi on ilmeisesti täysin synoptisista erillinen teos, jonka kirjoittaja ei todennäköisesti ole edes käyttänyt samoja lähteitä kuin synoptiset evankelistat, vaan hän on kirjoittanut Jeesuksesta täysin muihin lähteisiin pohjautuen tai nojautuen omiin kokemuksiin hänestä. Johanneksen evankeliumin kirjoittaja sanoo olevansa ''Jeesuksen rakas opetuslapsi''.
Paavalin kirjeet viittaavat evankeliumeissa oleviin tapahtumiin Jeesuksen elämästä, kuten hänen ristiinnaulitsemiseen, hautaamiseen ja ylösnousemukseen. On hyvin epätodennäköistä, että Paavali, joka oli vannoutunut juutalainen fariseus, olisi keksinyt kuvitteellisen Jeesus-hahmon ja alkanut julistaa häntä ihmisille eri paikoissa
Juutalaisella historiotsijalla Josephuksella on teoksessaan Antiquities of the Jews kaksi mainintaa Jeesuksesta. Hän vahvistaa myös Johannes kastajan olemassaolon.
Roomalainen historioitsija Tacitus, viittaa Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen teoksessaan Annals seuraavasti : "called Christians by the populace. Christus, from whom the name had its origin, suffered the extreme penalty during the reign of Tiberius at the hands of one of our procurators, Pontius Pilatus."
Lisäksi on paljon Raamatun ulkopuolelle jätettyjä tekstejä Jeesuksesta ensimmäiseltä ja toiselta vuosisadalta, esimerkiksi Pietarin evankeliumi, joka kuvaa Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja ylösnousemusta, Tuomaan evankeliumi jne.
Lähes kaikki antiikin historioitsijat pitävät Jeesuksen olemassaoloa varmana.
Onko Jeesus satuhahmo?
14
323
Vastaukset
Antiikin aikaan tärkeintä oli hyvä tarina. Niistä ihmiset pitivät. Koska harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kukaan ei kuitenkaan voinut oikeasti varmentaa minkään väitteen todenperäisyyttä mistään, oli itse asiassa viisastakin antaa pojot aina parhaille jutuille. Se oli samalla realismia, vaikka monikaan tuskin siltä kantilta asiaa ajatteli.
Ihmeellisellä tavalla jotkut ihmiset ovat viime vuosina halunneet palata tuohon aikaan ja valitsevat kuultavakseen vain tarinoita jotka miellyttävät heitä eniten, vaikka nyt objektiiviset tosiasiat ovat jokaisen halukkaan melko helposti selvitettävissä.- AteistiVaan
Olen samaa mieltä, että Jeesus myytin takana saattaa olla todellinen henkilö. Jeesus (tai Yashua) oli ymmärtääkseni kohtalaisen yleinen nimi ja ajatus, että yksi kanaaninmaassa liikkuvista saarnaajista olisi saanut itselleen joukon seuraajia tuntuu varsin mahdolliselta, Samoin saarnaajan joutuminen ristiinnaulituksi kansankiihotuksesta on myös varsin helposti uskottava eikä tunnu oudolta, jos tuollaisen ympärille olisi sepitelty ihmetekoja kuten katolisen kirkon Paaveillekin nykyään. On kuitenkin selvää, että Jeesuksen tarinasta suurin osa (ellei jopa kaikki) on myyttiä.
Jeesuksen historiallisuutta on pohdittu mm.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Christ_myth_theory Myös Räpylä-Niiranen ja Kuikka Koponen lienevät historiallisia henkilöitä.
- tutkimusta
Aku Ankasta on kirjoitettu paljon. Mitä se todistaa?
- einiinmitään
Uskova ei koskaan tajua sitä, että on täysin merkityksetöntä onko vai eikö ole joskus elänut joku Buddha, Jeesus, Kungfutse, Zarathustra, Muhammed tai Laotse. Kun silti kaikki todisteet mistään jumalista ovat edelleenkin tasan nolla. Tasan nolla.
Se onko vaiko eikö ole joskus elänyt joku profeetta Muhamed tai Jeesus tai Kungfutse tai Siddhartha Gautama tai Laotse kiinnostavat kaikki minua tasan yhtä paljon eli ei tippaakaan. Koska kyseisten uskontojen väitetyistä "totuuksista" tämä kertoo ja todistaa tasan yhtä paljon, eli ei mitään.
Ei niin yhtään mitään. Esim. Aleksanteri Suuri on tiettävästi olemassa ollut ihminen, josta kerrotut jutut eivät kaikki liene tosia.
- historiallisiafaktoja
Aivan loistava historiallinen todiste on myös erittäin kuuluisa Longinuksen keihäs. Kyseessähän on se keihäs, jolla roomalainen sotilas puhkaisi ristillä riippuneen Jeesuksen kyljen varmistaakseen tämän kuolleen. Ja legendan mukaan armeija jolla on hallussaan tämä keihäs on voittamaton. Nykyäänhän näitä keihäitä, siis niitä kolmea ehdottomasti aitoa ja oikeaa, säilytetään Vatikaanissa, Wienissä ja Armeniassa.
Monet tunnetut ja arvostetut pyhimykset, kuten Mustanaamio, Indiana Jones ja Hellboy ovat lähetysmatkoillaan joutuneet keihään kanssa tekemisiin ja keihäästä kerrotaankin faktoja sellaisissa historiallisissa dokumenteissa kuten Indiana Jones ja kohtalon keihäs, Mustanaamio ja kohtalon keihäs sekä Hellboy-dokumenttifilmissä.
Toinen loistava historiallinen todiste ja fakta on Jeesuksen esinahka. Näitähän oli yhtä aikaa näytillä noin 20:ssä eri kirkossa ja luostarissa ympäri Eurooppaa, sen lisäksi että Pyhä Katariina Sienalainen käytti Jeesuksen esinahkaa sormuksenaan. Aivan yhtä vakuuttava todiste kuin kuuluisa Pyhän Paavalin kallo, joita oli näytillä kaksi kappaletta samassa paikassa. Toinen kun oli Paavalin kallo nuorena ja toinen Paavalin kallo aikuisena hänen kuollessaan, joten asiassa ei tietenkään voinut ollut mitään outoa eikä epäilyttävää, siis uskovan aivoilla ajateltuna. ”Mielestäni Jeesusta ei voi pitää täysin tyhjästä keksittynä satuhahmona, koska niin paljon hänestä on kirjoitettu.”
Onhan Jahvestakin kirjoitettu paljon ja ne ovat pelkkiä myyttejä. Genesis on täynnä tarinoita hyvin ihmismäisestä Jahvesta. Hän käyskentelee puutarhassa etsien Aatamia ja Eevaa, ompelee heille vaatteita, käveleskelee parin miehen kanssa Sodomaa katselemaan mitä siellä puuhataan, matkalla syö lounasta Aabrahamin ja Saaran luona, painii Jaakobin kanssa, kirjoittelee lain tauluja yhdessä Mooseksen kanssa, syö uhriateriaa Israelin vanhimpien kanssa jne. Pari viimeistä ovat Exoduksesta.
Perehdyttyäni enemmän kanaanilaisiin jumalmyytteihin, olen varma että myös Jeesus on täysin keksitty jumalhahmo kanaanilaisten ja israelilaisten myyttien jatkokosi. Jeesusmyytti muistuttaa aivan liikaa alueen vanhempia jumalmyyttejä, jotta se olisi millään tavalla ainutlaatuinen tarina.Evankeliumien Jeesus on satuhahmo.
Mutta onko myytin taustalla yksi tai useampi historiallinen henkilö? Koska todisteita ei ole niin on syytä olettaa Jeesuksen olleen vain yksi monista samankaltaisista keksityistä mysteerijumaluuksista mitä tuolloin keksittiin ja joihin uskottiin.
Vaikka paljastuisi, että siellä olisi ollut jonkun ihmisen elämästä asioita taustalla niin se ei kuitenkaan tekisi kristinuskosta totta.- d79aD
Ateistit ovat kielteisiä skeptikoita, he ovat valmiita tuomitsemaan asioita joista eivät ymmärrä mitään. Kun puhutaan hengen lahjoista ja niiden puuttumisesta, oma uskomus on mukautettava ainoastaan käytettävissä oleviin todisteisiin. Vaikka niitä olisi tarjolla, kielteinen skeptismi hylkii
ajatusta jolle on luotu jo niin suuri ennakkoluulo ja oma kuva, että todisteita karistellaan tai jätetään kokonaan tutustumatta. Sama loogisuus pidetään yllä muihinkin asioihin, joista ei ole ymmärrystä. Jeesuksen historiallisuus on todettu ja todistettu monelta taholta.- einiinmitään
Todisteet ja niiden täydellinen puuttuminen nimenomaan ovatkin oleellinen seikka silloin kun puhutaan jumalista. Joista kukaan ei ole koskaan esittänyt mitään todisteita. Ei niin yhtään mitään. Mitkään jeesustelut eivät sitä faktaa muuta piirun vertaa.
- kylläkyllä
On se
- Oretna
Kristinusko perustuu Uuden Testamentin kertomuksiin. Ne on kirjoitettu 50 – 150 jKr eli 20 – 120 vuotta Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen. Jeesus teki niiden mukaan julkisesti paljon ihmetekoja kymmenien ja jopa satojen ihmisten ollessa todistajina. Tapahtumat on dokumentoitu hyvin ajan, paikan ja läsnäolijoiden suhteen. 50 jKr oli vielä paljon elossa niitä, jotka olivat nähneet Jeesuksen teot tai kuulleet niistä. On ilmeistä, että apostolit kertoivat kuulijoilleen niistä evankeliumien mukaisesti. Jos he olisivat esittäneet keksittyjä tarinoita, kiinnijäämisen riski olisi ollut suuri. Kristinuskon leviäminen olisi loppunut kivisateeseen. Jokainen heistä joutui kärsimään paljon uskonsa tähden ja kaikki paitsi Johannes kuolivat marttyyreina. Ei ole järkevää olettaa, että he olivat niin fanaattisia, että uhrautuivat keksimänsä tarinan puolesta. On ilmeistä, että he tiesivät todeksi sen mitä saarnasivat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi644052Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D803690- 423195
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192558Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!222407Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa522196- 482035
- 471768
- 361720
- 301566