Miksi suomalaiset puolustavat Venäjää?

Mielipidetiedustelut kertovat, että puolet kansastamme pitää Venäjää uhkana [1; kenenkään kertomatta miten tuo itäinen rajanaapuri on meitä todellisuudessa uhkaillut. Mielipidetiedustelut kertovat myös, että yli puolet kansakunnastamme ei halua lännenmiehen sotilasliittoon Natoon – ja jo yli 15 vuoden ajan [Kuva 1.].

Olemme monessa suhteessa täällä niemellämme idän ja lännen vedenjakajalla – silti laajan Aasian mantereen esiläntinen niemimaa – pussin perä, joka voi vuotaa Skandinavian niemimaalle – aina Ruotsin Skåneen asti ---

Miksi Venäjä kirvoittaa niin sapekasta uhan luontia [2, vastakkainasettelua [3 – ikään kuin historiaamme ei oikein tunnettaisi – erityisesti autonomian ajalta, ja sieltä ammentuneista itsenäisyystarpeista fennomanian [4 herännäisyytenä, joka kulminoituu Neuvosto-Venäjän itsenäisyystunnustukseen 4. tammikuuta 1918. Miksi meillä on pieni, mutta äänekäs russofobistinen [5 ”jalkapallokatsomo”?


Helsingin Sanomat kirjotti upean ja sisällöltään yllättävän artikkelin, jossa alun nopealuennasta saisi käsityksen, että jylisee tarmokas West trolling manipulation -ilmiö [6. Tarkkaan luettaessa esiin nousee kuitenkin viiltävän terävä toinen puoli, jolloin asioita tunteva ja sisältöä tarkasti havainnoiva lukija huomaa aivan jotain muuta! – Mitä?

… eli huolelliset vastausperustelut ”kaikkien ilmansuuntien havainnoitsijoilta”, miksi Venäjän kanssa on edullista elää tasapainossa vastakkaisuutta luomatta – vaan ystävyyttä, kauppaa ja toisten sisäisiin asioihin puuttumattomuutta!

Noin yllä olevan tavoin eläen suomalaiset saavat täydet turvatakuut – jopa niin, että lännen ja idän voimatekijät saavat luontaisen puolueettoman neuvottelupöydän [7 kohdata ja sovitella maailmanrauhaa, sillä nyt – juuri nyt kolme suurta [8 jakavat maailmanpoliisiroolituksen – US on sen jo menettänyt [9, vaikka US koettaa kaikin keinoin sitä ylläpitää – esimerkiksi Iranin osalta [10 ---

HS-kirjoitus -toimittajina Marko Junkkari ja Tommi Nieminen – Linkki ~ https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005886907.html -
Toiset kansanedustajat ymmärtävät Putinin Venäjää enemmän kuin toiset
Ilkka Luoma -kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen 3.11.2018 - 19:44 (julkistettu):
Hyvin taitavasti kirjoitettu West trolling manipulation -artikkeli tai juttu, jonka annetaan kuitenkin kääntyä itseään ja manipulaatiotaan vastaan.

Viisas ja tietävä lukija huomaa tässä Venäjän "ymmärtämisen" ja erityissuhteiden kannattajien vastineista älykkyyttä ja käytännön viisautta. Juttu viestii julkituotuina todellisuuksina oloamme idän ja lännen vedenjakajalla. Samalla toimittaja onnistuu tieten tai vahingossa näyttämään idän ja lännen välisen media-asettelun. Tänään länsi käy informaatiosotaa [11 itää vastaan, toivottavasti sota jää kynien ja kumien tasolle.

Näyttäisi siltä, ettei toimittaja halua ilmaista suoraan kansakuntamme tahtoa, eli yli puolen suomalaisista olevaa NATOn vastustusta, jo yli viidentoista vuoden ajan. Samoin YYA' n meille pitkään positiivisesti toiminut bilateraalinen ulkomaankauppamme tasoittajana haluttiin unohtaa. Artikkelissa oli monia pieniä asiavirheitä – unohduksina, tieten tai tietämättömänä.

Juttu on ehdottomasti lukemisen arvoinen, sillä se tuo tietävälle lukijalle todellisuuden Venäjän erityissuhteiden tarpeellisuudesta kansakuntamme turvallisuuden takaamiseksi. Me emme halua olla lännen taistelualusta [12 itään -

… me mieluummin katamme neuvottelupöydän lännen ja idän johtajille, sillä "meiltä virtaa myönteistä vettä molempiin suuntiin" - uskoisin istuvan presidentin syvimmän tahtotilan olevan tuon viisauden sisällä [13. Julkaistu Helsingin Sanomissa.



Entä nyt, kun punnukset maailmatasapainossa heilahtelevat, ja kolmiodraama pelaa omaa pokeriaan tai sököä [13 – jopa täysin avoimin kortein, jolloin piilossa ei ole mitään – vaan todellisuus ratkaisee keiden vuosisataa elämme jo nyt!

Miksi meidän on viisasta pelata puolueettomuuspeliä ja jopa harjoitella sotapelejä molempien pääleirien kanssa – niin lännen – kuin idän sotakoneiden tarkkailijoina …
… eikö olisi viisasta tuntea molempien tapoja, karttaharjoituksia kuin skenaarioita, jotta puolustautumisemme valmiudet ovat kaikkiin ilmansuuntiin –

Useille suomalaisille ajattelijoille ja todellisuuden näkijöille tulee edelleen ikävä pelimies ja presidentti Urho Kaleva Kekkosta --- puhutaan, että elimme tuolloin kansakuntamme parasta aikaa! [14 …


Niin, miksi me puolustamme Venäjää?

Jatkuu

72

563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rfgee

      Niin Suomi, kuinEU on samalla tiellä kuin USA.
      Trump ei ole syy vaan seuraus USA:ssa pitkään jatkuneesta kehityksestä.
      1994 demokraattien ja republikaanien arvomaailmassa ei ollut suurta eroa.
      2014 heidän arvomaailmansa oli täysin erilaidalta.

      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005813196.html

      tämä sama kehitys on havaittavissa nyt myös Suomessa.

    • [2

      A] Neuvosto-Venäjä myönsi meille itsenäisyyden, tosin luovutimme sen myöhemmin EU-Brysseliin
      B] Aikanaan YYA – bilateraalinen kauppa pelasti meidän aikakausiulkomaankauppamme
      C] Neuvostoliitto myönsi sanattomasti meidän (täyden) puolueettomuuden 1975 (Max Jakobson – Tilinpäätös, Otava 2003 – s.80-86)
      D] Venäjän tsaari halusi autonomiansa olevan esimerkki muulle Venäjälle ja katsoi sormiensa läpi meidän joskus ylilyöviä itsenäisyystavoitteita
      E] Josif Stalin jätti Suomen valloittamatta – Talvisodassa osin Saksan vihjeestä ja Jatkosodassa, koska halusi pitää Suomen otteessaan, mutta itsenäisenä!
      F] Siksi, että nykymedia käsittelee itäistä naapuriamme epätasa-arvoisesti ja yksipuolisesti – jättäen paljon sellaista pois mikä on meille tärkeää ja lisäten sellaista, joka ei kaikin osin pidä edes paikkansa.


      Viitteet:

      [1 ~ https://yle.fi/uutiset/3-9326143 -
      [1 ~ https://yle.fi/uutiset/3-10419386 – Merkittävä dokumentti, jota media tulkitsee tavallansa!
      [2 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/02/venajasta-luodaan-hyytavaa-uhkaa.html -
      [3 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/04/suomessakin-ita-lansi.html -
      [4 ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Fennomania -
      [5
      [6
      [7
      [8
      [9
      .
      [10 ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005887258.html – [E] ...
      [11 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/01/hybridillista-informaatiosotaa-mista.html -
      [12 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/05/suomea-viedaan-vahittain-ujuttamalla.html - [3]
      [13 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263389-suurvaltapelin-uhkaava-kolmiodraama -
      [14 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/03/kansalaisen-paras-kausi-elettiin.html -


      Ilkka Luoma
      Kansalaiskirjoittaja Helsingistä




      DOC antirussofobia1_04112018.doc – OpenOffice Writer
      PVM 04112018A

      706C_6284 – 17:00_18:35 RF01

      The END

      • Juutinraumaa

        Surkuhupaisaa kyllä.. otimme itsenäisyyden kommunisteilta, jaaikanaan me (tai he) luovutimme sen Bysseliin kommunisteille takaisin.


      • Vesanen
        Juutinraumaa kirjoitti:

        Surkuhupaisaa kyllä.. otimme itsenäisyyden kommunisteilta, jaaikanaan me (tai he) luovutimme sen Bysseliin kommunisteille takaisin.

        Napakymppi!


      • Juutinraumaa kirjoitti:

        Surkuhupaisaa kyllä.. otimme itsenäisyyden kommunisteilta, jaaikanaan me (tai he) luovutimme sen Bysseliin kommunisteille takaisin.

        Hyvä kommentti! Todellakin lenin joka oli myös juutalaistaustainen tai jos nyt venäjän juutalaisia voisi niin kutsua,myönsi pakon edessä meille entiselle Tsaarin autonomiselle federaatiolle itsenäisyyden joten kun kommunistinen juutalaishallinto kaatui Venäjällä mehän olisimme voineet palata federaation yhteyteen,mutta näin ei käynyt vaan miksi?


      • Zzcvbnm

        Juts joo - vai Lenin myönsi meille itsenäisyyden.
        Taidat olla aloittaja itse tekaistuilla nimimerkillä kun väitteet ovat yhtä ääliömäisiä.


      • Zzcvbnm kirjoitti:

        Juts joo - vai Lenin myönsi meille itsenäisyyden.
        Taidat olla aloittaja itse tekaistuilla nimimerkillä kun väitteet ovat yhtä ääliömäisiä.

        Lenin oli Stalinin ohella yksi allekirjoittajista, jotka myönsivät meille ensimmäisenä itsenäisyystunnustuksen 4.1.1918. Muut seurasivat sitten perässä - Ranska, Ruotsi jne …


      • faktaa_historiasta
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Lenin oli Stalinin ohella yksi allekirjoittajista, jotka myönsivät meille ensimmäisenä itsenäisyystunnustuksen 4.1.1918. Muut seurasivat sitten perässä - Ranska, Ruotsi jne …

        Mut sitten stalinia rupes kaduttamaan ja niinpä tuo massamurhaaja (omiakin kansalaisia tapatti hurjan määrän etenkin v1937-38) päättikin orjuuttaa Suomen pienen kansan v 1939.

        Mutta kuten maailma tietää, tämän kunniattoman, umipihullun kusipäisen punatsaarin valloitusyritys kusi pahemman kerran ja paskiainen joutui kokemaan 105 kunniattomuuden päivää.


      • Anonyymi
        Zzcvbnm kirjoitti:

        Juts joo - vai Lenin myönsi meille itsenäisyyden.
        Taidat olla aloittaja itse tekaistuilla nimimerkillä kun väitteet ovat yhtä ääliömäisiä.

        Ei Lenin yksin, allekirjoittajina muitakin, mm. Stalin. Neuvosto-Venäjältä saatiin ensimmäinen itsenäisyys tunnustus 4.1.1918.


      • Anonyymi

        Miksi puuttuu linkkejä ja viitteitä?


      • Anonyymi

        Miksi osa viitteistä puuttuu?


      • Anonyymi
        Juutinraumaa kirjoitti:

        Surkuhupaisaa kyllä.. otimme itsenäisyyden kommunisteilta, jaaikanaan me (tai he) luovutimme sen Bysseliin kommunisteille takaisin.

        Nuo kommunistit tunnustivat itsenäisyysjulistuksemme 4.1.1918 - ensimmäisinä.


      • Anonyymi
        Zzcvbnm kirjoitti:

        Juts joo - vai Lenin myönsi meille itsenäisyyden.
        Taidat olla aloittaja itse tekaistuilla nimimerkillä kun väitteet ovat yhtä ääliömäisiä.

        Lenin, Stalin sekä muutama muu tunnustivat itsenäisyytemme.


      • Anonyymi

        Valtavan pitkiä jutuja kirjotat!
        Mahdatko ees ymmärtää kuinka monella suomalaisella on lukihäiriö
        tai eivät pysty edes keskittymään noin laajaan asiaan?
        Suomi on Viron kanssa Pietarin omakotialuetta!
        Lyhyestä virsi kaunis!
        https://www.youtube.com/watch?v=k5MQ3PtV90E


    • RyssäTuleeJaTappaa

      Sekavasta kirjoituksesta ei saanut juuri mitään selvää
      Selvää sen sijaan on , että Ryssä on kaikille naapureilleen vastenmielinen naapuri. joka pyrkii valloittamaan ja sotkeentumaan itsenäisen valtion omaan vallanjakoon.

      USA ei ole saanut olla Ryssältä rauhassa, vaan USA vaaleihin on Ryssä yrittänyt vaikuttaa.

      Suomen ei tule liittyä Natoon ! Jo EU maksuissa on liikaa pienelle kansallemme
      Nato ei mitenkään kykene puoustamaan Suomea tarpeen tullen - olemme kauakana Naton sisäpiiristä


      EU yhteinen puolustus sopisi Suomelle.

      Ainoastaan Ryssä on uhkana valtiomme itsenäisyydelle ! EI MUUT VALTIOT

      • Vesanen

        Oletko russofobian vallassa?


      • Kommentoit nyt omia tuntemuksiasi,vaikka Venäjä sinussa aiheuttaakin negatiivista inhoa me jotka katsomme maailmaa laajemmalta perfektillä näemme siinä nostalgiaa ja mahdollisuuksia.


      • Sergei.Lavrov

        Sinä olla Transu Homopoika lopeta tämä russofobia!


      • Anonyymi
        kissamies57 kirjoitti:

        Kommentoit nyt omia tuntemuksiasi,vaikka Venäjä sinussa aiheuttaakin negatiivista inhoa me jotka katsomme maailmaa laajemmalta perfektillä näemme siinä nostalgiaa ja mahdollisuuksia.

        Äskettäin oli hyvä kolumni jossa esitettiin miten hallituksen ja ns. tavallisen kansan voi nähdä erillisinäkin. Hallitus toimii aina reaktiona poliittisiin suhteisiin, niissä prosesseissa Suomikin on pyörinyt. Luultavasti moni suomalainen tunnistaa tämän eikä näe syytä sinällään vihata tai inhota sen enempää kuin muitakaan, vaikka kosketuskohtia onkin vähemmän. Nyt monikulttuurisuudessa on myös moni uudelleen arvioinut, mikä on kaukana ja mikä lähempänä omaamme. Jos voisi olla varma ettei Venäjä hyökkäile, suomalaiset varmasti takaisivat omasta puolestaan sille rauhallisen länsirajan. Vastauksena näin kai epäpoliittinen tavantallaaja ajattelee.


      • Anonyymi

        Suomea puolustaa parhaiten suomalainen itse.


      • Anonyymi
        kissamies57 kirjoitti:

        Kommentoit nyt omia tuntemuksiasi,vaikka Venäjä sinussa aiheuttaakin negatiivista inhoa me jotka katsomme maailmaa laajemmalta perfektillä näemme siinä nostalgiaa ja mahdollisuuksia.

        Ellei imperfektillä 🤣🙄😊🤨


    • KhasaaritJonossa

      Meidän ja Euroopan ja maailman uhka on sionistinen USA.

      • Oikeus1946

        Ennemmin sionismi kuin Kansallissosialismi. Natsit narunjatkoksi!


      • Oikeus1946 kirjoitti:

        Ennemmin sionismi kuin Kansallissosialismi. Natsit narunjatkoksi!

        Saksan kansallissosialistinen puolue ei ollut mikään äärioikeistolainen kuten esim niin useat historian kirjoitukset kirjoittavat.
        Hitler vaan vaistosi hyvällä vainullaan missä se iso paska piilee ja halusi kehittää oman kansansa sisällä sosialsitista aatetta ja saikin tuloksia aikaan josta meille vaan niin vähän kommentoidaan kun sodan jälkeisen historian kirjoittivat aivan muut piirit .


      • Kuten pakistanin muslimit nyt uskonkiihkossaan vaativat kristityn ei musliminaisen kuolemaa ja hänen asianajajansa teloitusta samoin myös Ranskassa on luotu laki joka rinnastaa Autsvitsin kieltämisen tai sen kokoluokan epäilemisen Jumalan pilkaksi.


      • Kibbutsi
        Oikeus1946 kirjoitti:

        Ennemmin sionismi kuin Kansallissosialismi. Natsit narunjatkoksi!

        Tänäinen AITO kansallissosialistinen valtio on pseudovaltio Israel.


      • Anonyymi
        kissamies57 kirjoitti:

        Kuten pakistanin muslimit nyt uskonkiihkossaan vaativat kristityn ei musliminaisen kuolemaa ja hänen asianajajansa teloitusta samoin myös Ranskassa on luotu laki joka rinnastaa Autsvitsin kieltämisen tai sen kokoluokan epäilemisen Jumalan pilkaksi.

        Jos niin valtavaa määrää dokumentteja, lähteitä ja henkilöitten omia kokemuksia ei voi luottaa todeksi, niin sitten ei mitään. Varsinkin kun ne ovat ajalta ennen nettiä ja muita manipuloinnin mahdollistavia tekniikoita.


      • Anonyymi

        Jenkki on sotinein valtio maailmassa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos niin valtavaa määrää dokumentteja, lähteitä ja henkilöitten omia kokemuksia ei voi luottaa todeksi, niin sitten ei mitään. Varsinkin kun ne ovat ajalta ennen nettiä ja muita manipuloinnin mahdollistavia tekniikoita.

        Onko hologaustia tutkittu hei?Toi oli mulle ihan uutta!


    • muitakiireitä

      Ei ne venäläiset kuin ihmettelevät kun tulevat autoilla rajan yli että kuinka on tiet siistejä ja hoidettuja.
      Kerran yhden kaverin tuttu karjalan oblastista kertoi kun joskun on käynyt tuttujen luona Suomessa kyläilemässä niin sitten kun ajelee autolla takaisin venäjän karjalan kotiinsa niin kyllä v...taa. Kaikki on niinkuin puolitiessään, miehen mentävää reikää tiet täynnä, osassa risteyksissä valaistuksen puute on ihan p....tä kun meinaa pimeässä eksyä, jalkakäytäviä on harvassa ja samoin suojateitä. Maaseudulla on lehmät ja possut tiellä kirmaamassa. Tässä VAIN MUUTAMA ESIM,
      Ei ne sieltä ole tulossa niillä on niin paljon omia asioita hoidettavana.

      • UnserSeligerAdolf

        Kauanko kiinalaisilla menee saavuttaa länsimaalainen yhteiskuntarakentaminen - Irakilla oli kaikki rakennettu ja USA pisti sileäksi.

        Ainoa toivo maailmalla on irtautua sionistien dollarista - Adolf Hitler osoitti sen mitä OMALLA rahalla tehdään ja teki se muutamassa vuodessa.


    • USAonTäystuho

      Kuka tahansa jolla on paljon myytävää, ei uhkaile asiakkaitaan, vaan haluaa niitä lisää. Suomi on kauan ostanut lähes puolet kaikesta energiasta Venäjältä. Jos Venäjä ei olisi pinta-alaltaan maailman suurin, ja sen maaperän rikkaudet niin valtavia, olisi tilanne toinen. Mutta, luonnovaroiltaan maailman rikkaimmalla maalla ei yksinkertaisesti vain ole motiivia uhkailla muita.

      USA sen sijaan hyökkäsi Irakiin juuri öljyn vuoksi v. 2003. Tämä fakta ei jostain syystä näy painavan Suomessa, vaikka USA surmasi yli puoli miljoonaa lasta, tuhosi koko infrastruktuurin, sekä aiheutti pakoalaistulvan mikä maksaa Suomen veronmaksajille miljardeja joka vuosi. Matujen tekemien rikosten määrän kasvusta puhumattakaan, ja suomalaisista, joita pakolaiset ovat tappaneet satoja. Kaikki tämä vain ja ainoastaan USA:n Suomelle aiheuttamaa tuhoa.

      • Anonyymi

        Ei USA pakottanut ottamaan pakolaisia mistään, se oli omaa sinisilmäisyyttämme. Eikä ottanut itsekään.


      • Anonyymi

        Suomen surma on allekirjoitettu Nato-isäntämaa pöytäkirja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei USA pakottanut ottamaan pakolaisia mistään, se oli omaa sinisilmäisyyttämme. Eikä ottanut itsekään.

        Mutta otti orjia!


    • 3244343

      Ryssän kanssa on tultava toimeen ja se koitetaan tehdä parhaamme mukaan. Historia on sentään suurimmalla osalla hyvin muistissa ja veikkaankin, että on enemmänkin hesarin paskanjauhantapropagandaa väittää, että suomalaiset erityisesti "puolustelisivat" ryssää erityisemmin.

    • Nykänen

      Avaaja osui herkkään kohtaan. Loistokirjoitus vailla vertaa. Hyvä!

      • Anonyymi

        Komppania tätä


    • MunillePotkittiin

      Kasaarit tyri Suomen valloituksen:

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/5912a6e0-1439-4d4d-a52e-acfee6acb9a8_u0.shtml

      ”Venäjän vallanneet johtavat bolševikit eivät olleet venäläisiä. He vihasivat venäläisiä. He vihasivat kristittyjä. Heitä motivoi etninen viha. He kiduttivat ja teurastivat säälimättömästi miljoonia venäläisiä. Lokakuun vallankumous ei ollut 'venäläinen vallankumous'. Se oli vieraan kansan valloitusretki Venäjällä. Lähes kukaan ei ymmärrä tätä vieläkään, mikä todistaa, että kansainvälinen valtamedia on saman heimon käsissä.”

      Nobel-palkittu kirjailija Aleksandr Solženitsyn.

      Mutta nyt:
      '
      Nykyinen politiikka Suomessa on jatkosodan voittaneiden bolseviikkien politiikkaa - oikeuslaitosta myöten.

      • faktaaa111

        Holokausti tapahtui venäjällä kristityille. "Natsit" olivat juutalaisia - venäjällä, ei saksassa.


    • MuutamaHuomio

      "Neuvosto-Venäjä myönsi meille itsenäisyyden"

      Jos Ilkka Luoma on tähän mennessä vaeltanut vapaaehtoisesti tietämättömyydessä, niin nyt sen aika on ohi.

      Leninin Suomen itsenäisyyden tunnustaminen tehtiin ketunhäntä kainalossa, sillä onnistuneen Suomen punaisten vallankumouksen seurauksena Suomi olisi liitetty takaisin Venäjään, tällä kertaa bolsevikkien hallitsemaan Neuvosto-Venäjään.
      Tuo oli Leninin ja muiden Venäjän bolsevikkien tahto.

      "Suomalaiset toverit alkoivat tässä vaiheessa todella harmittaa Leniniä. Pelkkää puhetta Helsingissä ilman tekoja. Lenin piti vuoden 1918 alussa muutaman päivän loman Terijoella ja merkitsi työtehtäviinsä artikkelin aiheesta "Pikkuporvariston loismaisuus ja suomalaisten sosialidemokraattien petos".
      Viikkoa myöhemmin Tukholman sosialistinen pormestari Carl Lindhagen kävi tervehtimässä Leniniä Smolnassa ja sai kuulla, että "suomalaiset sosialidemokraatit ovat pettureita . . . he eivät halua tehdä vallankumousta vaikka se on heidän velvollisuutensa".

      Lähde: Lasse Lehtinen, Risto Volanen: 1918 - Kuinka vallankumous levisi Suomeen. 2018. s. 158.

      "Aseiden toimituksesta sovittiin suomalaisten kanssa, ja 20. tammikuuta Lenin antoi virallisen käskyn: "Suomen proletariaattia varten aseita: noin 10 000 kivääriä panoksineen, noin 10 kolmen tuuman tykkiä ammuksineen." Jatkossa seurasi vielä 25 000 kivääriä. Jos Smilga opastaisi yhtä tehokkaasti toimintaan kuin Trotski Pietarissa, sen pitäisi riittää suurimpiin kaupunkeihin ja se taas koko maahan. Suomalaiset toverit ja Smilga lähtivät Helsinkiin ja mukana meni myös rohkaisuja."

      Lähde: Sama, s. 164.

      "Neuvostoliitto myönsi sanattomasti meidän (täyden) puolueettomuuden"

      Suomen puolueettomuus oli YYA-sopimuksen kautta hyvin rajoitettua ja vasta Oulun puheessaan 1989 Mihail Gorbatshov tunnusti Suomen puolueettomuuden.
      Suomen ulkopuolella maamme näyttäyttyi Neuvostoliiton satelliittina.

      "Josif Stalin jätti Suomen valloittamatta"

      Ja olikohan Stalinin "päätökseen" olla valloittamatta Suomi jotain tekijää sillä, että massamme oli silloin kuitenkin niin vähän ilkka luomia, ja selkeästi enemmän niitä jotka lähtivät ase kädessä varmistamaan sellaista lopputulosta, jossa Suomi jäi valloittamatta.

      http://kemppinen.blogspot.com/2008/12/miten-suomi-valloitetaan.html

      • LiittoutuneetVoitti

        "Ja olikohan Stalinin "päätökseen" olla valloittamatta Suomi jotain tekijää sillä, että massamme oli silloin kuitenkin niin vähän ilkka luomia, ja selkeästi enemmän niitä jotka lähtivät ase kädessä varmistamaan sellaista lopputulosta, jossa Suomi jäi valloittamatta."

        Tottahan Suomi valloitettiin - sen seurauksena meillä huseerasi Valvontakomissio ja Porkkala siirtyi ihan sellaisenaan bolseviikeille - upseerikunta siivottiin asiattomista jne. ..

        Sipilä edustaa tänää bolsevistista hallintokoneistoa.


      • EttäNäin
        LiittoutuneetVoitti kirjoitti:

        "Ja olikohan Stalinin "päätökseen" olla valloittamatta Suomi jotain tekijää sillä, että massamme oli silloin kuitenkin niin vähän ilkka luomia, ja selkeästi enemmän niitä jotka lähtivät ase kädessä varmistamaan sellaista lopputulosta, jossa Suomi jäi valloittamatta."

        Tottahan Suomi valloitettiin - sen seurauksena meillä huseerasi Valvontakomissio ja Porkkala siirtyi ihan sellaisenaan bolseviikeille - upseerikunta siivottiin asiattomista jne. ..

        Sipilä edustaa tänää bolsevistista hallintokoneistoa.

        "Sipilä edustaa tänää bolsevistista hallintokoneistoa."

        Ja sinä edustat koko kommentilla itseäsi, ja totaalista typeryyttä ; P


      • maataloustuet
        EttäNäin kirjoitti:

        "Sipilä edustaa tänää bolsevistista hallintokoneistoa."

        Ja sinä edustat koko kommentilla itseäsi, ja totaalista typeryyttä ; P

        Lainasin Sipilän itsensä lausumaa ja osoitus siitä on, että maatalous on se taho mikä on selkeä voittaja.


      • Anonyymi
        LiittoutuneetVoitti kirjoitti:

        "Ja olikohan Stalinin "päätökseen" olla valloittamatta Suomi jotain tekijää sillä, että massamme oli silloin kuitenkin niin vähän ilkka luomia, ja selkeästi enemmän niitä jotka lähtivät ase kädessä varmistamaan sellaista lopputulosta, jossa Suomi jäi valloittamatta."

        Tottahan Suomi valloitettiin - sen seurauksena meillä huseerasi Valvontakomissio ja Porkkala siirtyi ihan sellaisenaan bolseviikeille - upseerikunta siivottiin asiattomista jne. ..

        Sipilä edustaa tänää bolsevistista hallintokoneistoa.

        Porkkala oli vuokrattu venäläisille. Onko vielä?


    • kysyn.vaan

      Paljonko Luoma on nostanut ruplia? Veikkaan, että paljon...

      • Anonyymi

        Juaneja Kiinasta?


    • realismi______

      suomelle ydinaseet ja täysi puolueettomuus on ainoa turvan tae?

      • Seonjuurikinsitä

        Yks ja hyvä tie olisi juuri tämä että tänne ei voisi tulla vasemmalta eikä oikealta,ja ainoastaan ydinaseet voi sen turvata sekä täysiomavaraisuus päälle jotta emme olisi edes riippuvaisia mistään millään tavalla,ei oikealta eikä vasemmalta.
        Tämä on nykyisinkin ainoa tae selviytyä maailmassa,mikään vieras valtio ei loppupeleissä ikinä välitä sinusta vittuakaan,se on harmi kyllä maailman ainoa suuri perintö joka tulee jatkumaan sukupolvelta vain toiselle maailman tappiin asti.


    • AikaVäsynyttäSoopas

      Ihan vihjeenä vois todeta, että itäpropakandankaan teko ei ole tehokasta noin pitkän propagandakirjoituksen avulla.
      Kukaan ei jaksa tuollaiseen perehtyä, availla linkjejä yms. Saati oikoa noita selkeitäkin virheväittämiä ja jopa valheita. Tämä tietysti onkin kirjoittajan tavoite, mutta ei tuon vuoksi kannata luulla propagandan olevan tehokasta. Päinvastoin, koska eipä sitä kukaan luekaan ja jo lukuisten jopa sekavien propagandististen väitteiden vuoksi lukeminen loppuu jo alkuun. Suomalaisten ylivoimainen ja selkeä enemmistö on jo niin tottunut kyllästymiseen saakka noihin tuollaisiin. Joku prosentti tai sen osa saattaa olla joukossamme, joille tuollainenkin soopa voi jopa upota.

    • Esimerkki

      Tiedät että naapurisi, thaiboxing-bodari, on kymmenen vuotta sitten eronnut vaimostaan juovuksissa pahoinpideltyään tätä. Tiedät että on selvänäkin äkkipikainen, mutta pysyy omissa oloissaan.

      Olisiko fiksua haistatella naapurille joka päivä? Jos vaikka saisi äksöniä?

    • sääntöjen.vastaista

      Luoma on poistettu Uuden Suomen Puheenvuorosta venäläispropagandan levityksen vuoksi.

    • Ilkka.Lauma

      Ruplat taskussa tekevät hyvää.

    • faktantarkastus

      Trolliluoma väittää " Neuvosto-Venäjä myönsi meille itsenäisyyden, … "

      Jos Luoma olisi käynyt peruskoulun loppuun hän tietäisi, että Suomi itsenäistyi 6.12.1917 eikä siihen Neuvosto-Venäjää tarvittu.

      • Anonyymi

        Itsenäisyys tunnustus tuli 4.1.1918!


      • Anonyymi

        Suomi sai ensimmäisen itsenäisyys tunnustuksen juuri Neuvosto-Venäjältä 4.1.1918 Leninin johdolla, jota Stalin tuki.


    • aurinkonuoseeidästä

      Osalta suomalaisista uhoilijoista on jäänyt kuulematta sanonta, ystävät läheltä ja viholiset kaukaa. Sanonnan mukaan eläminen vähentää huomattavasti uhoilun ja sitä kautta sotimisen tarvetta.

    • harasoo

      Suomalaiset pelkäävät tätä julmaa naapuria,joka menee toisten maille sotimaan edelleen!

      • Anonyymi

        Kaukaista naapuria, joka tulee Suomeenkin taistelukonein itse itsensä pyytäen ja sotii juuri muiden mailla: Afganistan, irak, libya, Syyria ...


      • Anonyymi

        USA ei ole Suomen naapuri.


    • Tutkimattomia.ovat

      Jos ei raukkauvesta nii rahasta.

    • Anonyymi

      Napakymppi!

    • Anonyymi

      Miksi ei puolustaisi. Venäjä on hyvä ja pysyvä toimija.

    • Anonyymi

      Ex Oriente Lux :)

    • Anonyymi

      Vuosi kulunut, onko mikään muuttunut?

      • Anonyymi

        Jälleen vuosi kulunut, onko mikään muuttunut. Tosin juuri nyt on USAssa pressan vaalit, jotka Tumppi häviää.


    • Anonyymi

      Kiitos hienosta avauksesta. On aika avata silmiä.

    • Anonyymi

      Koska olemme idän ja lännen vedenjakajalla. Olemme myös perimältämme niin lännestä kuin idästä, ehkä enimmäkseen idästä, jopa kaukaa idästä.

    • Anonyymi

      Suomalaiset ovat tosi outoa porukkaa.

      Talvisodasta muistellaan kauhulla yksin jääntiä, mutta edelleen sama peli jatkuu. Talvisodan alla SDP vastusti aseiden ja varusteiden hankintaa armeijalle ja maata jouduttiin sitten puolustamaan vanhanaikaisilla ja puutteellisilla aseilla.
      Ruotsiin luotettiin, mutta Ruotsin demarit Hansonin johdolla vetivät maton avun alta ja apua ei tullut kuin vapaaehtoisilta porvareilta.

      Nyt halutaan taas olla yksin.
      Natoa vihataan ja EU:n apuun luotetaan kuin 1939 Ruotsin apuun..

      Mutta nyt on tilanne se, että USA on antanut mm. silloisen varapresidentti Bidenin suulla turvatakuut Ruotsille ja Baltianmailla on Naton turvatakuut, mutta Suomi on yksin.
      SDP vastustaa amerikkalaisten hävittäjien ostamista, jotta varmasti varmistetaan, että USA:sta ei sympatiaa tule.

      Trump kysyi, että haluaako Suomi Natoon?
      Selkeää vastausta ei tullut, joten vastaus oli tulkittavasti eiksi.

      Amerikkalaiset harjoittelevat Ruotsissa Ruotsin puolustamista, mutta ei taida Sanna Marinin hallitus haluavan amerikkalaisia harjoittelemaan Suomen puolustamista Suomessa.
      Venäläisten ei taevitse harjoitella, koska ei ne aio Suomen itsenäisyyttä puolustaa vaan viedä sen.

      Mitähän Putin miettii etsiessään maita etupiiriinsä ja itselleen hallittaviksi?

    • Anonyymi

      Venäjä ei uhkaa ketään Nato maalaa mielikuvia

      • Anonyymi

        Sinä sen tiedät . Hölmökö olet?


    • Anonyymi

      Luulen, ettei suomalaiset vihaa yhtään venäläisiä,tai baltialaisia, tai ketään. Ainakaan lähivenäläisiä,siellähän on porukkaa joka lähtöön, ei voi tietää . Ei ole syytä. Se mitä pelätään on tuo omastamme poikkeava, aivan omanlaisekseen tiivistynyt hallintotyyli. Sellaisesta haluamme olla erillään ja itsenäisenä. Viha ja kiukku alkoi suuriruhtinaskunnan venäläistämistoimista jatkuen sotina ja rotupropagandana. Ja jatkuu nyt kun tuo hallintotyyli ei kaihda nitistää tarpeen mukaan naapureitakaan. Joten ei ihmettelemistä. Ihan luonnollista katsella apuvoimia. Mahtaako edes kukaan uusista valtionpäämiehistä tuolle massiiviselle historialle mitään.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4020
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3872
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      606
      3794
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      17
      2518
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      74
      2380
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      329
      2017
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      2000
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1839
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1529
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1392
    Aihe