Taas on se aika vuodesta, kun kadut ovat paljaat, mutta nolot porilaiset ajalevat kuivalla asfaltilla nastarenkailla. Ihan vaan turvallisuuden maksimoimiseksi. Voi, voi. Aina niin surullista. Miksi fiksut ihmiset käyttäytyvät kuin idiootit?
Ollaan yötäpäivää plussalla, mutta nastarenkaat on oltava. Miksi ihmeessä? Onko vielä joku, joka ei ole huomannut ilmaston muuttuneen hippasen viimeisen parin vuosikymmenen aikana? Ei nykyään tarvitse nastarenkaita, kun tiet ovat paljaat 98 % "talvesta". Oikeaa talvea kun ei enää ole.
Nastarenkaiden vaihtaminen kitkarenkaisiin olisi paras keino vähentää hiukkaspölyä hengitysilmassa. Tuoreen tutkimuksen mukaan katupöly aiheuttaa esimerkiksi Tukholmassa kymmeniä kuolemia vuosittain. Norjassa ja Ruotsissa kitkarenkailla ajaa huomattavasti suurempi osa autoilijoista kuin meillä.
Mikä porilaista mielenlaatua jumittaa? Miksi kukaan laittaisi autoonsa nastarenkaat? Vuodesta 2011 lähtien on tapahtunut Suomessa kahdeksan kuolonkolaria, joissa jäisellä tiellä auton hallinnan menetyksen taustalla ovat olleet nastarenkaat. Nastarengas on siis huono ja väärä rengasvalinta, ja kaupanpäälle tappaa ihmisiä sekä autossa (onnettomuudet) että auton ulkopuolella (katupöly). Jos porilaisetkin siityisivät nastattomiin talvirenkaisiin eli kitkarenkaisiin, ennenaikaisista kuolemista ja muista katupölyn terveyshaitoista johtuvat säästöt olisivat moninkertaisia.
Norjassa kitkarenkaita käyttää paikoitellen yli 80 prosenttia ja Ruotsissakin kaupungeissa lähes puolet autoilijoista. Ajatko sinä vielä nastattomilla talvirenkailla?
Ollaan yötäpäivää plussalla, mutta nastarenkaat on oltava. Miksi ihmeessä? Onko vielä joku, joka ei ole huomannut ilmaston muuttuneen hippasen viimeisen parin vuosikymmenen aikana? Ei nykyään tarvitse nastarenkaita, kun tiet ovat paljaat 98 % "talvesta". Oikeaa talvea kun ei enää ole.
Nastarenkaiden vaihtaminen kitkarenkaisiin olisi paras keino vähentää hiukkaspölyä hengitysilmassa. Tuoreen tutkimuksen mukaan katupöly aiheuttaa esimerkiksi Tukholmassa kymmeniä kuolemia vuosittain. Norjassa ja Ruotsissa kitkarenkailla ajaa huomattavasti suurempi osa autoilijoista kuin meillä.
Mikä porilaista mielenlaatua jumittaa? Miksi kukaan laittaisi autoonsa nastarenkaat? Vuodesta 2011 lähtien on tapahtunut Suomessa kahdeksan kuolonkolaria, joissa jäisellä tiellä auton hallinnan menetyksen taustalla ovat olleet nastarenkaat. Nastarengas on siis huono ja väärä rengasvalinta, ja kaupanpäälle tappaa ihmisiä sekä autossa (onnettomuudet) että auton ulkopuolella (katupöly). Jos porilaisetkin siityisivät nastattomiin talvirenkaisiin eli kitkarenkaisiin, ennenaikaisista kuolemista ja muista katupölyn terveyshaitoista johtuvat säästöt olisivat moninkertaisia.
Norjassa kitkarenkaita käyttää paikoitellen yli 80 prosenttia ja Ruotsissakin kaupungeissa lähes puolet autoilijoista. Ajatko sinä vielä nastattomilla talvirenkailla?
Vastaukset 44
Vanhimmat
Meil Raumal ei oo laink nastrenkkait all. Me ajetaan kitkoilla.
Me Porissa ajamme tiellä.
Onko porilaisilla lainkaan kumeja vanteilla, teillä ajaessaan,
kitkoilla, nastoilla vai ilman kesäkumeillako
Heh, hyvä provo raumlaisselt. Meillägi o allraundit all. Terveissi sin Noormarkku.
"Taas on se aika vuodesta", kun joku aina jaksaa valittaa nastarenkaiden käytöstä. Katsos kun välillä on jäätä ja välillä ei. Toiset hinkkaa kaupungissa jäättömissä olosuhteissa vain päivällä, toiset ajaa iltaisin tai varhemmin aamulla pidempää matkaa taajaman ulkopuolella. Aja vaikka sata kilometriä jäisellä pinnalla kusi sukassa kitkoilla aikaisin aamulla pohjoiseen. Siinä ei auta, että Antinkatu on sula puoliltapäivin. Ainakaan minä en vaihda renkaita sen mukaan mitä edellisen illan säätiedotus luvannut. Mitä tulee katupölyyn, väitän, että koko kevään jatkuva hiekoitushiekan pölyn hengittäminen Porin seudulla on isompi ongelma. Lisäksi, jos olet Tukholmassa tai Helsingissä käynyt, olet varmasti huomannut, että on muuten jonkin verran enemmän autoja kuin Porissa; noissa kaupungeissa neljän ruuhka ei tarkoita neljän auton ruuhkaa Liisankadulla.
Mitään jäätä ole ollut marraskuussa kertaakaan!
Kyl o ol
ajan nastarenkailla ja aina 20km/h varmuuden vuoksi, menkää ohi jos osaatte :D
Minusta se rapina on kaiken a ja o. Mukava kuunnella.
Onko joku jo tosiaan vaihtanut talvikumit alle? Kesäkelihän vielä on.
Tänään 8,5 astetta lämpöä, porukka ajaa 20km/h nastarenkailla 40 ja 50 alueilla pa...kat housussa.
Että kyllähän niitä perä edellä vastaantulevia taas oli, kun se talven liukkaus pelotti taas niin paljon, dorgat.
Nyt kun tuo kommentti siis poistettiin muotoilen uudestaan. Turha ulla valittamaan tänne ja syyttämään tien huonoa kunnossiapitoa, jos Vaasantiellä etuvalot näyttää tulosuuntaan kun on ensimmäiset kunnon mustat jäät tienpinnassa.
Porissa voi huoleti ajaa kesärenkailla koko vuoden, täällä ajetaan niin hiljaa että normaali reaktioajalla ja aivoilla varustettu ihminen pärjää helposti kun hieman ennakoi ja osaa lukea liikennettä.
Samaa ihmettelen, miksi jengillä on jo nastarenkaat autoissaan, kun keli on plussalla yötä-päivää.
Ilmastonmuutos ei ole oikein uponnut vielä porilaisten kaaliin.
Porilaiseen uppoaa parhaiten nahkiainen tai mora.
Ketä kiinnostaa....nastat kun kuluu, niin uutta vaan kaupasta. Vain pöljä riskeeraa, kun oli jo yöpakkasia ja aamulla tiet jäässä. Jos tykkäät, niin vaihteleppa ees taas renkaita. Ilmeisesti aikaa sulla on, mulla taas ei. Jaksuhali 🤗
Juurikin näin. Samaa mieltä.
Ajat muuttuvat. Pari vuotta, niin läpi talven saa ajaa kesärenkailla, jos keli sallii. Talvinopeusrajoituksista luovutaan 2020.
10 vuoden kuluttua kukaan ei aja enää nastoilla.
Näin se maailma muuttu!
Minua kiinnostaa todella paljon nämä nastapellet...
Ei kuulu aloittajalle miten ja millä muuta ajaa, mutta voin minä sen paljastaa että eilen tuli ajettua sultan merkkisellä kumilla kun leena tuli kylään.Nastoja siinä ei ollut, leena ei varmaan olisi tykännyt.
Kyllä se kuuluu, jos minun veroeuroistani maksetaan Porin katujen asfaltointi. Minä ajan kitkarenkailla enkä kuluta teitä. Ei se nasta-autoilu haittiasi ollenkaan, jos tien kunnossapitorahat voitaisin periä suoraan nasta-autoilijoilta.
Minä siis maksan teidän huvinne, että siinä mielessä asia kuuluu minulle.
Kyllä se on talvi sillon kun porissa laitetaan nastat alle, jos porilainen laittaa juhannuksena nastat niin sillonhan on pakko ajaa hiljaa koska on talvi ja liukasta.
Kannattaa ajaa kestävämmillä talvirenkailla, ettei kesärenkaat kulu. Yhden autoilijan merkitys teiden kulumiseen on olematon, myös ilmastonmuutokseen. Mutta uudet kesärenkaat maksaa satoja euroja. Säästyneillä rahoilla menee vaikka Roodokselle.
Minun mieleni oikein fyrisee kun luen tuon nastafobistin valitusta. Päätinkin nyt tehdä kaikki kauppa ja torireissut nastarenkailla ajellen. Oikein tekee gudaa kun kun jotain päkistää noin paljon. AAAAAH.
Vihdoin alkoivat pakkaset ja keli on Porin seudulla rutikuivaa pakkassäätä. Nastarenkaille ei ole mitään tarvetta sääennusteen perusteella seuraavan 10 vuorokauden aikana.
On selvää, että ilmastonmuutos tuo mukanaan tarpeen tarkastella henkilökohtaisia rengasvalintoja sitten joskus, KUN ostaa seuraavat talvirenkaat. On selvää, että emme saa revittyä nastarenkaita pois niistä autoista, joiden omistajat ovat tehneet virheen rengasvalinnassa ja ajavat nastarenkailla. Mutta on yhtä selvää, että seuraavia talvirenkaita hankkiessaan, ei kukaan Porissa hanki nastarenkaita, koska niille nyt vaan ei ole enää nykyään mitään tarvetta.
Vai onko joku porilainen erimieltä tämän talven (loka-marraskuu 2018) säiden perusteella siitä, että nastarenkaille olisi jotain tarvetta?
mää aja nastoilla pelkästään jo sen takia, kon ne pittää niin mukavaa rapinaa!
Aikuiset ihmiset: voitaisiinko pysyä ns. asialinjalla, nimittäin aihe on verrattain vakava? Asia on haudanvakava.
Tuoreen tutkimuksen mukaan: "Kun kaikki muuttujat otetaan huomioon, kuva on hyvin selkeä: nastarenkaat tosiasiallisesti tuhoavat enemmän elämää kuin säästävät", sanoo Chalmersin yliopiston professori Sverker Molander . Tärkein syy johtopäätökseen ovat nastojen aiheuttamat asvalttipäästöt. Nastat kuluttavat asvalttia ja nostattavat ilmaan mikroskooppisen pieniä partikkeleja. Tämä pöly sairastuttaa ihmisiä."
Provosoimatta ketään kysyn edelleen porilaisilta nasta-autoilijoilta: "Miten te kehtaatte?" Porin sijainti rannikolla ja lauhtunut ilmasto tarkoittaa, että täällä jos missä ajelee kuka tahansa ilman nastoja läpi talven. Ei voi olla kovin suuri kolaus edes keskimääräisen porilaisen egolle myöntää, että "nastarenkaat ovat 80-luvun rengasvalinta eikä niiden käytölle ole tällä(kään) hetkellä mitään perustetta".
Kun tosiasiat on myönnetty siirrytään seuraavaan vaiheeseen: Miten tehdään Porista parempi paikka asua meille ja lapsillemme? Miten parantaa pysyvästi Porin ilmanlaatua talviaikaan? Miten otetaan aikuisten oikeasti vastuuta huomisesta?
Tiedän, että Satakunnan Kansan toimittajat seuraavat Suomi24 Pori-palstaa syrjäsilmällä. Teiltä kysyn: saatteko kirjoitettua silmä avaavan artikkelin asiasta? Miten voi olla, että Porin ilmanlaatu ei ole kenenkään vastuulla? Kukaan ei vastaa päätoimisesti siitä, että Porissa voi hengittää turvallisesti.
Kaikkia muuta paapotaan, mutta ei Porin ilmanlaatua. Voisiko joku päättäjä vastata miksi?
Milloin olet saanut päähäsi että joku päättäjä lukee näitä sairaita idiotismeja???
Onko maailma jo niin kummallainen, että ihmiset pitävät sosiaalista mediaa faktajournalismina ja tieteellisten tutkimusten tuloksia huuhaana?
"Kun kaikki muuttujat otetaan huomioon, kuva on hyvin selkeä: nastarenkaat tosiasiallisesti tuhoavat enemmän elämää kuin säästävät", sanoo Chalmersin yliopiston professori Sverker Molander . Tärkein syy johtopäätökseen ovat nastojen aiheuttamat asvalttipäästöt.
Nastoilla ajavat autoilijat "tappavat" ihmisiä. Näin kertoo professoritason tutkija. Ei minulla muuta.
Oliskohan mahdollista että autolla ajetaan muuallakin kuin Porissa? Esimerkiksi Pohjois-Satakunnassa keliolot ovat usein paljon haastavammat kuin Porissa?!
Tällä+hetkellä+nastarenkaille+ei+ole+mitään+tarvetta+koko+Länsi-Suomessa.+Ei+ole+ollut+koko+syksynä,+eikä+seuraavaan+10+vuorokauteen+ole+näkyvissä+vähäisintäkään+tarvetta+nastrenkaille+koko+Satakunnassa.
Että+ajelkaa+vaan+nastoilla.+On+vaan+100+%+turhaa+hommaa+ja+tappaa+ihmisiä,+mutta+jatkakaa+vaan+ihmisten+tappamista!+Ei+tämä+ole+mielipide+vaan+fakta:
"Kun+kaikki+muuttujat+otetaan+huomioon,+kuva+on+hyvin+selkeä:+nastarenkaat+tosiasiallisesti+tuhoavat+enemmän+elämää+kuin+säästävät",+sanoo+Chalmersin+yliopiston+professori+Sverker+Molander.
Sääin+vain+niitä+lapsia+ja+koululaisia,+joiden+elämä+jää+lyhyeksi+nasta-autoilijoiden+takia.+Ei+kovin+nasta+juttu.
Hatun nosto porilaisille taksi-autoilijoille, jotka ajavat nastattomilla talvirenkailla. Antaa oikeaa signaalia taviksille, kun ammatikseen 24h/vrk autoileva näyttää, että nastoja ei tarvita mihinkään nykyään.
Vedän kättä lippaan aina, kun ohi menee taksi, jonka alla ei rapise nastat. Kiitos esimerkillisestä toiminnastanne ja roolimallina olemisestanne!
Taas tänä talvena on käynyt niin, että lumettomuus ja jäättömyys on "yllättänyt" porilaiset autoilijat. Ilmastonmuutokseen ei aivan vielä uskalleta luottaa, mutta maailma muuttuu:
- kesärenkailla saa ajaa läpi talven, jos sää sallii, vuodesta 2020 alkaen
- talvinopeusrajoituksista luovutaan vuonna 2020
On selvää, että nastarenkaiden käyttö hiipuu nollaan lahivuosien aaikana. Syy: nastarenkaita ei tarvita paljailla teillä. Nastarenkaat ovat kuin diesel autot: viime vuosikymmenen hittejä.
WMO julkaisi tällä viikolla raportin, jonka mukaan: "Hiilidioksidipitoisuudet ovat olleet näin korkeita viimeksi 3–5 miljoonaa vuotta sitten. Silloin maapallon lämpötila oli 2–3 astetta korkeampi kuin nyt ja merenpinta oli 10–20 metriä nykyistä korkeammalla", WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas kertoo järjestön tiedotteessa."
Tästä voinee vetää johtopäätöksen, että nastarenkaita ei tarvita. Eletään sellaista CO2 -kuplaa, että lumen tuloa ei ole syytä pelätä.
Poriin ei lunta sada marraskuussa 2018!
On kyllä hienoa, että olet ottanut tästä nastattomuudesta elämäntehtävän. Kaikki eivät pystyisi, eikä jaksaisi. Oletko miettinyt jo, minkä aiheen otat seuraavaksi käsittelyyn, kun olet saanut Porin nastattomaksi?
Jokaisella on oma valinta, nasta vai kitkarenkaat. Joku vetoaa lumettomiin talviin ja paljaaseen asfalttiin, ettei nastoja tarvitsisi. Suomen talvi on hyvinkin oikukas. Sataa jäätävää tihkuvesisadetta, joka jäätyy asfaltin pintaan, vaikka olisi lumeton talvi. Eivät siinä mitkään kitkarenkaat pidä. Tai sataa lunta, jonka vesisade myöhemmin, varsinkin sivuteillä, jolloin vesisade tiivistää lumen jääksi. Ei siinäkään kitkat auta.
Itse ajelen nastoilla läpi talven. Oli sitten paljasta asfalttia talvella tai kevättalvella, niin en ole huomannut, että nastat olisivat renkaista ropisseet pois. Pitää vain valita kunnon nastarenkaat, vaikka vähän enemmän maksaisivat.
Joo, näin se on. Samaa mieltä. Sori vaan kitka-arska.
Kiva, että joku on samaamieltä, etten ole yksin mielipiteessäni. On turha mainostaa kitkarenkaita Suomen talvikeleissä. Jossakin Etelä-euroopanmaassa kitkarenkaat voivat olla sopiva valinta, mutta ei täällä pohjolassa, Suomenmaassa.
Yksikin kitkarenkailla ajava autoilija ei uskaltanut ajaa sivutiellä, kun jäisellä tiellä oli kevyttä pakkaslunta. Surkee oli kitkarenkaiden pitävyys siinä tilanteessa.
Tänään 25.11.2018, ajoin paanakedonkadunkadun liikenneympyrään nastarenkaat alla ja silti meinasi mennä suoraan. Ympyrä oli kiiltävän jään peitossa. Olen ajanut vuodesta 1969 erilaisilla autoilla ammatikseni. Alussa ei edes ollut nastoja. Yhtään kolaria en ole ajanut enkä aiheuttanut. Siitä on ihan turha jonkun nastafobiaisen naukua jos joku haluaa maksimoida oman ja ympäristönsä turvallisuuden ajamalla hyvillä nastarenkailla. Joten anna muiden olla turvallisia vaikka itse oletkin teiden aikapommi.
Olen ajanut nastattomilla renkailla tällä viikolla joka päivä. Yhtenä päivän oli liukasta, mutta rohkenisinko sanoa: tälläkään hetkellä ei ole pienintäkään tarvetta nastarenkaille!
10 vuorokauden ennusteen mukaan nastarenkaita ei edelleenkään tarvita.
Hohhoijaa ja hii-ohoi.
Ihmisen psykologia on kummallista: tiedostetaan ilmastonmuutos, tiedetään, ettei nastarengasta tarvita, tiedetään, ettei lumesta ja jäästä ole joulukuussa tietoakaan, mutta silti tuntuu turvalliselta ajaa nastarenkailla. Näin se on, eikä siinä ole mitään hävettävää, että on tehnyt "väärän" rengasvalinnan. Ymmärrän paremmin kuin hyvin ihmisiä, jotka haluavat nastarenkaat autoonsa, koska 6 kuukauden aikana (noin 180 päivää) on kahtena (2) aamuna liukasta ja nastoista on hyötyä. 178 päivää talvesta nastarenkaat ovat tarpeettomat ja kuluttavat teitä, mutta mitä väliä? Niitä tarvitaan pari kertaa talvessa. Ehkä.
Aivan kiistatta välillä voi olla päivän tai pari sellainen keli, että nastarengas on perusteltu, mutta ei kai sen takia ajeta puolta vuotta nastarenkailla, että niitä tarvitaan kahtena aamuna koko talven aikana? Liukkaallakin kelillä on saatava tykittää kovaa mutkiin? Siihenkö nastoja tarvitaan, että saa ajaa lujaa huonollakin kelillä?
Ehkä olisi parempi lähteä turvallisesta autoilusta, jossa nopeus valitaan kelin mukaan. Nastattomalla talvirenkaalla selviää nykysuomen vesikelissä mainiosta ja jäällä aivan yhtä hyvin.
Yksi uikuttaa jatkuvasti nastarenkaista, toinen palstavalinnoista, kolmas jankuttaa kaupungin johdon koiruuksista, neljäs hullu solvaa entistä vaimoaan joka lähti (ei varmaan jaksanut tarinoita kaasuiskuista) ja se yksi pipi nainen vouhottaa fillarilla ajosta jalkakäytävillä..jestas..ei mene hyvin porissa kun pienet asiat kaataa koko maailman pienen ihmisen korvien välissä.
Rengastyyppi; millä muut ajavat, ei kuulu sinulle.Huolehdi omista renkaistasi vaan.
Palstavalintapelle; Sinä et muiden asioista päätä, nokka tukkoon.Kirjoitamme mihin haluamme.
Kaupungin asioista vonkuja; vongu jollekin viralliselle taholle palstakirjoittelulla et saa mitään aikaiseksi
Kaasuhullu: sinut jätettiin koska olet seko, hyväksy asia ja etsi toinen eukko.Ja ota kaasua päälle.
Fillarivinkuja: Et pidä jos ajetaan jalkakäytävillä? Se on voi voi, soita poliisit tai opi elämään asian kanssa.Ajamme missä haluamme.
Täyttä asiaa. Odotankin nyt että palstasyylä alkaa vinkumisensa.