Alexander Stubb muistelee menneitä näin: Vuoden 2015 maahanmuuttokriisi oli elämäni pelottavimpia hetkiä. Olin silloin hallituksessa, eikä maahanmuutto ollut ollenkaan hallittua. Se oli pelottavin hetki koko poliittisella urallani.
Vuonna 2015 samainen herra twiittasi: "Monikultuurisuus on rikkautta. Ei minulla muuta."
Europarlamentaarikkona Stubb loihe lausumaan vuonna 2005: ”En ole konservatiivi. En ymmärrä lokeroinnin tarvetta. Olen liberaali. Kaikki mielipiteeni ovat liberaaleja. Puolue ja mielipiteet eivät ole automaatio. Moni ajattelee, että kun on oikeistopuolueessa, niin arvomaailma on automaattisesti koti, uskonto ja isänmaa. Ei se niin ole.”
Stubb vuonna 2014 tultuaan kokoomuksen puheenjohtajaksi ja pääministeriksi: "Minä uskon vahvasti kotiin, uskontoon ja isänmaahan. Minä olen konservatiivi liberaalin vaatteissa, joskus ehkä joidenkin mielestä vähän liiankin liberaaleissa vaatteissa.”
Stubb Pohjoismaiden neuvostosta: ”Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa.”
https://beta.oikeamedia.com/o1-88017
Uutinen tältä päivältä: "Stubb kehui estoitta Merkeliä maahanmuuttokriisin ratkaisemisesta. Saksalaiset purskahtivat nauruun."
Joskus A. Stubb on vahingossa vilkaissut peiliin. Helsingin Sanomissa vuonna 2014 hän sopersi näin itsekriittisesti: ”Jos olen ollut mulkku, pyydän anteeksi.”
Peiliin katsominen oli todellakin vain ohimennyt sattuma, sillä nyt Stubb pyrkii Euroopan unionin tärkeimpään tehtävään.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Tähän voisi vielä lisätä Stubbin myötämielisen suhtautumisen Putinin Venäjään vuosien ajalta että myös hänen hyökkäyksensä Yhdysvaltojen tulevaa presidentti Trumpia kohtaan.
Onko Suomella oikeasti varaa valita presidentti jolla on huonot, peräti kaunaiset henkilökohtaiset suhteet Yhdysvaltojen johtoon?
saa varmaan ilmaset pepsodentit
""Moni ajattelee, että kun on oikeistopuolueessa, niin arvomaailma on automaattisesti koti, uskonto ja isänmaa. Ei se niin ole.”"
Stubb on tuuliviiri. Sehän on sitä mieltä, että EU-alueesta pitäisi tulla liittovaltio, eli myisi meidät Saksalle ja Ranskalle. Nyt se kuitenkin taas vaalitilaisuuksissa puhuu tärkeimpänä presidentin ominaisuutena; Koti, uskonto ja isänmaa.
Miten hän voisi olla Suomen presidentti, koska hän soutaa ja huopaa milloin missäkin asiassa? Toivoisin, että ihmiset oikeesti tutustuisivat tuohon ehdokkaaseen ja sen sanomisiin ja tekemisiin ennenkuin äänestävät häntä.
Valehtelee aina hetken mukaisesti.
Todennäköisesti puhuisi samaa huuhaata myös neuvotellessaan muiden maiden ulkopoliittisissa istunnoissa.
Äärimmäisen epäluotettava. Mutta kun tietää Suomen rakastavan valheita niin voi hyvin päästä pressaksi asti.
Se on koulukiusaa henkeen ja vereen(psykopaatti) tekee mitä isot pojat sanoo
KERMAPERSEEN pelottavin hetki on kun. Kerma loppuu ja alkaa oikea yö ( 🤣 )
Kakara . Hemmoteltu kakara.
Puhuu aina mitä kuvittelee kuulijoiden haluavan kuulla. 2015 maahanmuutto oli IN, pidettiin unelmakonsertteja ja kuultiin nyyhkytarinoita uusien akavalaisten töihin tulemisesta ja uudesta Nokiasta joka siunaus Suomelle luultiin lankeavan. Nyt on maassa toinen ääni kellossa siirtolaisten suhteen ja, yllätys yllätys, tuppelolle maahanmuutto ei olekaan enää rikkaus. Peesailija, ei johtaja.
Halla-aho pitää äänestää toiselle kierrokselle Stubbin seuraksi niin kuullaan mielenkiintoisia keskusteluja siitä, miten iso rikkaus se Stubbin monikulttuurisuus oikein on.
Miettikää kahden liberaalin, Stubb ja Haavisto nyökyttelemässä maahanmuuton rikkaudelle kun samaan aikaan itärajan yli lompsii kelan asiakkaita.
Ydintuuliviirivoimala stupid.
Perussuomalaisten enemmistö tuki vuonna 2014 Stubbin hallituksen Fennovoima-esitystä oppositiosta. Puolueen näiden vaalien presidenttiehdokas Jussi Halla-aho istui sillä hetkellä Rehnin tavoin europarlamentissa.
Muista kärkipään presidenttiehdokkaista Pekka Haavisto (vihr) äänesti eduskunnassa Fennovoiman periaatelupaa vastaan ja Stubb sen puolesta, kertoo Suomen Kuvalehden kokoama äänestyskartta.
Onko Stubb epävakaa, jos puheet vaihtuu noin ? Median rahalla luodut mielikuvat on mennyt hyvin läpi ihmisille, jotka sokeasti kehuu Stubbia.
Ei ole Stubbista presidentiksi. Taitaa olla ihan vastakohta Niinistölle. Suomi tarvitsee vakaan ja harkitsevan presidentin ei mitään möläyttelijää ja virnuilijaa.
Eiköhän ne Stubbin epäonnistumiset ole jo nähty ministeriaikoinaan. Poissa Suomesta 7-8 vuotta tuskin on muuttanut tätä ilveilijää muuksi.
Loistavaa joukkuepelaamista.
Stubb arvostelee muistelmateoksessaan kovin sanoin Rinteen toimintaa aikana, jolloin hän itse johti hallitusta pääministerinä ja Rinne toimi valtiovarainministerinä.
Riita siis koski yritystukia.
Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) ja pääministeri Alexander Stubb (kok.) ovat sopineet yhden budjettikiistoista. Rinteen omaan budjettiesitykseen sisältynyt innovaatiorahoituskeskus Tekesiin kohdistunut uusi määrärahaleikkaus perutaan.
Stubb on pelkkä narri, miten tyhmä pitää olla, jos sellaista äänestää presidentiksi?
On hyvin ailahtelevainen!