Onko se totta että koraani opettaa maan olevan pannukakun muotoinen?Jos näin on niin missä kohti koraania se löytyy?
Tämähän on tietysti totta jos kerran koraaniin näin on kirjoitettu,vai mitä?
Onko kuu juustoa vai iso keksi?
Tellus pannukakku
2
171
Vastaukset 2
- ---
:22. Jumala on tehnyt maan teille lepopaikaksi ja kaartanut taivaan ylitsenne, Hän antaa vettä taivaasta ja sillä kasvattaa hedelmiä ravinnoksenne. Älkää siis asettako Jumalan rinnalle muita Hänen vertaisikseen vastoin parempaa tietoanne.
Maa on siis pedin kaltainen jonka yläpuolella kaartuu taivas
13: 3. Ja juuri Hän on levittänyt maan avaraksi ja sijoittanut siihen vuoria ja jokia. Ja kaikkia hedelmiä Hän on maan päälle luonut, parittain kumpaakin sukupuolta. Hän antaa yön peittää päivän. Totisesti, nämä ovat merkkejä niille, jotka ajattelevat.
15: 19. Me olemme tehnyt maan avaraksi ja sijoittanut vuoret sen päälle, ja Me annamme kaikkea siinä kasvaa sopivan määrän.
Maa on siis kartan kaltainen. Vuoret
22: 65. Etkö ole ajatellut, että teidän hyväksenne Jumala on alistanut lakejansa noudattamaan kaiken, mitä maan päällä on, ja että Hänen käskyjensä mukaan laivat kulkevat merellä? Ja että Hän vain käskyllään pidättää taivasta luhistumasta maahan? Totisesti, Jumala on ihmissukua kohtaan myötämielisin ja armollisin.
Yms.
http://www.usc.edu/dept/MSA/fundamentals/hadithsunnah/b ukhari/054.sbt.html#004.054.456
Volume 4, Book 54, Number 456:
Narrated Abdullah:
Regarding the Verse: "Indeed he (Muhammad) did see. Of the Signs of his Lord, The Greatest!" (53.18) That the Prophet had seen a green carpet spread all over the horizon of the sky.
Yms. ensin kysyt asiaa ja sitten saamatta vastausta väität olettamustasi todeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu581412- 271030
- 79902
- 64778
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69754- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131685- 89680
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.11662Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13636Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595- 102571
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �135570- 4562
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 35529
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24503- 18492
- 36475
- 37471