Miesten tasa-arvo

totuusesiinjo

Onko myös miehillä oikeus tasa-arvoon, vai onko se vain naisten juttu?

76

822

3Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taksamittari

      Suomi on suhteellisesti ottaen tasa-arvoinen maa.

      Jos liian rikkaat saavatkin liikaa niin sitä tasoittaa kummasti kun likaa köyhiä saa liian vähän.

      Keskiarvo on kohdillaan.

      • Suomi on kansainvälisesti yksi maailman tasa-arvoisimmista maista, sukupuolten tasa-arvosta kun puhutaan.

        Myös taloudellisen hyödyn tasa-arvo on kohtuullisen hyvällä mallilla, vaiikkakaan ei lähimainkaan optimaalisella, kaikkia hyödyttävällä tasolla.

        Eniten tienaava ja omistava osuus väestöstä on suhteessa vaikkapa USAan paljon laajempi. USAssa marginaalinen kansanosa omistaa lähes kaiken.

      • Anonyymi

        Paskakokkareet sanoi 80-luvulla että Suomeen töytyy saada enemmän tuloeroja, siitä lähtien ovat sitä ajaneet kepuleiden, pikkupuolueiden ja jopa demareiden tukemana. Ei olla enää kaukana USA:sta ja tällä menolla saavutetaan pian. Todellisuudessa kun Suomessa asumiseen menee 2/3 palkasta niin köyhyyttä on aivan helvetisti vaikka tulojen mukaan pitäisi pärjätä kohtuullisesti. Asumistukimiljonäärit rikastuu, työläiset ja työttömät köyhtyy.

      • Femen kirjoitti:

        Suomi on kansainvälisesti yksi maailman tasa-arvoisimmista maista, sukupuolten tasa-arvosta kun puhutaan.

        Myös taloudellisen hyödyn tasa-arvo on kohtuullisen hyvällä mallilla, vaiikkakaan ei lähimainkaan optimaalisella, kaikkia hyödyttävällä tasolla.

        Eniten tienaava ja omistava osuus väestöstä on suhteessa vaikkapa USAan paljon laajempi. USAssa marginaalinen kansanosa omistaa lähes kaiken.

        Suomalaisten femakoiden tulisikin harkita työnsä tehostamista ja mahdollisuutta muutta vaihtooppilaaksi vaikka Jemeniin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paskakokkareet sanoi 80-luvulla että Suomeen töytyy saada enemmän tuloeroja, siitä lähtien ovat sitä ajaneet kepuleiden, pikkupuolueiden ja jopa demareiden tukemana. Ei olla enää kaukana USA:sta ja tällä menolla saavutetaan pian. Todellisuudessa kun Suomessa asumiseen menee 2/3 palkasta niin köyhyyttä on aivan helvetisti vaikka tulojen mukaan pitäisi pärjätä kohtuullisesti. Asumistukimiljonäärit rikastuu, työläiset ja työttömät köyhtyy.

        " Todellisuudessa kun Suomessa asumiseen menee 2/3 palkasta niin köyhyyttä on aivan helvetisti vaikka tulojen mukaan pitäisi pärjätä kohtuullisesti."

        Ehkä tässä uusi mahdollisuus haja-asutusalueille.
        Siellä kun saa 100 neliön asunnon muutamalla tonnilla, "parhaimmillaan".

        "Asumistukimiljonäärit rikastuu, työläiset ja työttömät köyhtyy. "

        Asuntoa tulisi voida pitää ihmisoikeutena.
        Tätä kautta myös asuntobisnestä tulisi säännellä vahvemmin.

      • kusettava_kirkko kirjoitti:

        Suomalaisten femakoiden tulisikin harkita työnsä tehostamista ja mahdollisuutta muutta vaihtooppilaaksi vaikka Jemeniin.

        Kotimaan saarnanaiset ovat vähän surkuhupaisia.
        Nämä ns. sohvalta huutelijat eivät oikein jaksa viinipulloa enempää panostaa kansainväliseen solidaarisuuteen.
        Suomalaisista on tulossa liian laiskoja ja hemmoteltuja.
        Elintaso on liian korkea.

      • Anonyymi

        Taas ovat femakot vaatimassa lisää palkkaa naisaloille, se juuri on sukupuolen perusteella tapahtuvaa eriarvoistamista. Joka työpaikassa on sukupuolesta riippumatta samasta työstä sama palkka, ei vaikkapa siivoojalle kuulukaan sama palkka kuin vastuullisempaa tai enemmän koulutusta vaativaa työtä tekevälle. Monilla "naisaloilla" on jo nyt paljon parempi palkka kuin yhtä paljon koulutusta vaativissa ja raskaissa töissä "miesaloilla", teollisuudessa raskaissa töissä taas yleisesti paljon heikompi.

        Jos naisista suuri osa laiskottelee kotona perhevapailla tai työttöminä ja töissäkin tekevät vähemmän tunteja, niin ei keskiansiot voi mitenkään olla samat kuin miehillä. Työtunneista ja tehtävistä ne erot tulee nytkin, mikä estää kouttautumasta hyväpalkkaiseen työhön ja tekemästä enemmän tunteja. Palkkoja voi vaatia paremmiksi monellakin alalla, mutta ei sukupuolen perusteella.

        Pauli Sumasen juttuja kannattaa lukea.
        Siellä nämä naisen 80 senttiä -valeet osoitetaan paskapuheeksi vallan selkeällä tavalla.

      • Femen kirjoitti:

        Kotimaan saarnanaiset ovat vähän surkuhupaisia.
        Nämä ns. sohvalta huutelijat eivät oikein jaksa viinipulloa enempää panostaa kansainväliseen solidaarisuuteen.
        Suomalaisista on tulossa liian laiskoja ja hemmoteltuja.
        Elintaso on liian korkea.

        No kyllä se siitä tippuu kun SDP ja Vasemmistoliitto pääsevät myymään loputkin valtionyhtiöt.
        Tämän jälkeen on niin ihana karnevaalitunnelma, kunnes hinnat yllättäen nousetvat ns. caruna-pekka voivottelee sähkön hintaa.

      • kusettava_kirkko kirjoitti:

        Pauli Sumasen juttuja kannattaa lukea.
        Siellä nämä naisen 80 senttiä -valeet osoitetaan paskapuheeksi vallan selkeällä tavalla.

        Sumanen on asiantuntija ilman sukupuolisidonnaista arvopohjaa.
        Hänelle riittävät tilastot.

        Feminismin suurin ongelma on faktoidien tuputus.
        Eli valeuutiset, suomeksi sanottuna.

        Niistä pitäisi päästä eroon.

        Näin on näreet

    • uteljas

      Minä olen pomo töissä ja kotona pomo on vaimoni.
      Siksi kai minä olen niin paljon töissä ja vaimo kotona.

    • miessste
    • vässykkä

      Olisit nyt sanonut suoraan että "Miksei naiset rummuta miesten tasa-arvo asioita kuten omiaan?"
      Totuus on se ettei miehet ole niin hanakoita tuomaan omia tasa-arvo ongelmiaan julki, koska pelkäävät toisten miesten ja ehkä naistenkin pitävän tällaista miestä heikkona.
      Jos vaikka armeijaa pidät tasa-arvo ongelmana, niin todenäköisesti saat kuraa niskaasi toisislta miehiltä.

      • u89f759809g

        Vain yliopistoneitsyt feministi voi tarjota naisellisia ratkaisuja miesten ongelmiin. Se on perusteetonta ylimielisyyttä. Miehiset ratkaisut pohjautuvat aina fyysisiin keinoihin ja oman kunnian puolustamiseen , kuten aina ennenkin. Naiset sen sijaan ovat asiantuntijoita henkisessä väkivallassa ja uhriutumisessa (omien tekojen itkeminen tekemättömäksi) .

        Eli ei mitään uutta tämän auringon alla. Samalla lailla on jouduttu menemään 100 000 vuotta. Samat keinot pätevät pätevät vaimojen kuriinlaittamiseen jne.

      • Antifemakko

        Yhteiskunnassamme vallitsevat maskuliiniset rooliodotukset, sekä feministiset uhridiskurssit. Miehen täytyy käyttäytyä "miehen lailla" ja vain hyväksyä se asepalvelus ja muut tasa-arvo -ongelmat. Naiset taas nähdään aina altavastaajina ja uhreina.
        Yhteiskunnassamme myös seksuaalinen valta on naisilla; naiset päättävät kenelle antavat. Jos rupeat ajamaan miesten asioita, eli käyttäytymään "epämaskuliinisesti", vieressäsi oleva maskuliinisuusmittari rupeaa näyttämään pienempää lukemaa, ja sen seurauksena ne, joilla on seksuaalinen valta, kiertävät sinut kaukaa. Uhriutumisen mestarit muistavat sinua, mikäli yrität itse saada tilanteesi paremmaksi, ja sen jälkeen jälleen ajetaan feministien kiljuessa sorrettujen naisten asiaa, ja miehiä syyllistäen, tottakai.

      • järkikäteen

        Itse olen tuonut julki juuri tuon armeijan tasa-arvo-ongelman erilaisissa porukoissa, ja melko yhteneväiset mielipiteet kaikilla miespuolisilla on ollut siitä, ettei järjestelmä ole todellakaan tasa-arvoinen.

      • tasainenarvo
        järkikäteen kirjoitti:

        Itse olen tuonut julki juuri tuon armeijan tasa-arvo-ongelman erilaisissa porukoissa, ja melko yhteneväiset mielipiteet kaikilla miespuolisilla on ollut siitä, ettei järjestelmä ole todellakaan tasa-arvoinen.

        Joo mutta se keskustelu yleensä päätty siihen, että todetaan armeija epätasa-arvoiseksi ja sitten asiasta ei enää keskustella.
        Monessa keskustelu ohjelmassa missä asia on mainittu, niin todetaan vääryys ja sitten vaihtuu keskustelun aihe.
        Syvällistä keskustelua asiasta ei viitsitä käydä ainakaan medioissa, vaan se jyrätään populismilla tyyliin; Suomea täytyy puolustaa ja miehet on todettu soveltuvimmiksi sen tarkemmin perustelematta, tasa-arvosta ja jopa Suomen perustuslaista välittämättä.

    • "Onko myös miehillä oikeus tasa-arvoon, vai onko se vain naisten juttu?"

      Ainoastaan jos mies alkaa feministiksi, hän voi antaa tasa-arvoon liittyviä mielipiteitä julkisesti.
      Mutta tasa-arvoiseksi yhteiskunnan jäseneksi naisen kanssa tämä ei silti pääse.

    • femiNISTITkuoppaan

      Ei femiNISTIT halua puhua mistään tasa-arvosta, eikä se niitä kiinnostakaan. Ainoastaan miesten vihaaminen on femiNISTIEN agendana.

      • ". Ainoastaan miesten vihaaminen on femiNISTIEN agendana. "

        On kahden laisia feministejä.

        Yhdet ovat miesvihaajia.
        Toiset taas opportunisteja, joiden päämäärä on niistää mahdollisimman paljon etuuksia, sukupuolen ja mediavalheen avuilla.

      • Femen
        kusettava_kirkko kirjoitti:

        ". Ainoastaan miesten vihaaminen on femiNISTIEN agendana. "

        On kahden laisia feministejä.

        Yhdet ovat miesvihaajia.
        Toiset taas opportunisteja, joiden päämäärä on niistää mahdollisimman paljon etuuksia, sukupuolen ja mediavalheen avuilla.

        On kolmaskin ryhmä, työn tekijät.
        Nämä eivät jää laakereilleen vaan menevät sinne missä on ongelmia.
        Nämä naiset, eikä miehetkään, tosin näy suomalaisessa mediassa, sillä Suomessa asiat ovat niin hyvin, että feministin tuleekin poistua maasta ja ennä sinne missä tuli palaa.

        Moni hehkuttaa humanitaarisen työn teon puolesta.
        En ole koskaan kuullut että tähän liittyisi feminismi.

        Pitäisikö liittyä?

        Jos eivät ole kirkon palveluksessa, niin saattavat saada jotain aikaankin.

    • enkkul1

      Miehet hankkii tasa-arvonsa pitämättä liikaa melua. Tai siis se tasa-arvoisempi puolisko miehistä.

    • pakumies671

      Ennen oli miesten työt ja naisten työt.
      Sitten alettiin tasa-arvoisiksi. Miehetkin alkoi laittamaan ruokaa ja siivoamaan ja hoitamaan muitakin töitä jotka oli ennen perinteisesti naisten töitä. Miesten on pitänyt opetella nekin hommat.

      Jostain syystä silti kun autoa pitää korjata, vaihtaa renkaat, tai vaikka huoltaa tai korjata talon katto, ei naisia yleensä niissä hommissa näy.

      Eli. Ennen oli miesten työt ja naisten työt, nykyään on miesten työt ja yhteiset työt.
      Jokin on mennyt pieleen.

      • TotuusSattuuQC

        Ei kai kyse ole siitä miten monia eri töitä kukin tekee vaan paljonko niihin menee aikaa. Jos minä huollan autoa tai teen remonttia niin luonnollisesti odotan että silloin naiseni tekee samaan aikaan jotain muuta kotityötä jonka osaa. Kyllä silloin työt menevät ihan tasan vaikka emme aina ihan samoja hommia teekään.

      • pakumies671
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        Näinhän se on. Mutta on kai nykyään aika yleistä että perinteiset naisten työt pitäisi tehdä tasan mutta perinteisiä miestentöitä ei jaeta. Tai näin moni nainen ainakin haluaa.
        Oletko nähnyt miestä usein ruokaa tekemässä tai siivoamassa. Minä olen.
        Oletko nähnyt naista usein vasara tai jakoavain kädessä. Minä en ole.

      • Tasa-arvonKannalla

        Kotitöillä tuskin kannattaa kenenkään enää leveillä. Reilusti yli puolet suomalaisista asuu as.osakeyhtiöissä, jossa isoimmat kotityöt on jonkin härvelin "lataaminen" ja käynnistäminen. Väliajat voikin sitten viettää rattoisasti vaikka somessa tai naapureita kuulostellen. Kyllä merkittävimmät tasa-arvo-ongelmat löytyy korkeastikoulutettujen (virka)naisten hallituspaikkojen määrässä pörssiyhtiöissä.

      • TotuusSattuuQC
        pakumies671 kirjoitti:

        Näinhän se on. Mutta on kai nykyään aika yleistä että perinteiset naisten työt pitäisi tehdä tasan mutta perinteisiä miestentöitä ei jaeta. Tai näin moni nainen ainakin haluaa.
        Oletko nähnyt miestä usein ruokaa tekemässä tai siivoamassa. Minä olen.
        Oletko nähnyt naista usein vasara tai jakoavain kädessä. Minä en ole.

        "Näinhän se on. Mutta on kai nykyään aika yleistä että perinteiset naisten työt pitäisi tehdä tasan mutta perinteisiä miestentöitä ei jaeta."

        Noita siivoamisia ja ruoanlaittoja on vain niin moninkertaisesti enemmän kun "miesten töitä" nykyisessa kaupungistunessa yhteiskunnassamme. Joten ne onkin järkevää jakaa tasan. Silloin harvoin kun minun pitää ne auton renkaat vaihtaa tai korjata jotain kotona, löytyy kyllä vaimolle siksi aikaa jotain muuta järkevää kotityötä.

      • OletettuMies

        Meillä vaimon pääkotityö on yksikkömme sosiaalisten suhteiden hoitaminen data- ja puhelinverkossa.

      • pakumies671
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        "Näinhän se on. Mutta on kai nykyään aika yleistä että perinteiset naisten työt pitäisi tehdä tasan mutta perinteisiä miestentöitä ei jaeta."

        Noita siivoamisia ja ruoanlaittoja on vain niin moninkertaisesti enemmän kun "miesten töitä" nykyisessa kaupungistunessa yhteiskunnassamme. Joten ne onkin järkevää jakaa tasan. Silloin harvoin kun minun pitää ne auton renkaat vaihtaa tai korjata jotain kotona, löytyy kyllä vaimolle siksi aikaa jotain muuta järkevää kotityötä.

        No joo ehkä jos asut vuokralla tai jossain osakeasunnossa eli palvelutalossa, mutta ei ne näissä vanhoissa omakotitaloissa lopu niinsanotut miestentyötkään jos aikoo talon pitää kunnossa.

      • TotuusSattuuQC
        pakumies671 kirjoitti:

        No joo ehkä jos asut vuokralla tai jossain osakeasunnossa eli palvelutalossa, mutta ei ne näissä vanhoissa omakotitaloissa lopu niinsanotut miestentyötkään jos aikoo talon pitää kunnossa.

        "No joo ehkä jos asut vuokralla tai jossain osakeasunnossa eli palvelutalossa, mutta ei ne näissä vanhoissa omakotitaloissa lopu niinsanotut miestentyötkään jos aikoo talon pitää kunnossa."

        Montako tuntia sinulla menee päivättäin talon kunnossapitoon? Perheen ruoka- ja pyykihuoltoon ja siivoamiseen kun saa kyllä helposti kulumaan lapsiperheessä useita tunteja joka ikinen päivä.

      • IkuinenKitinä

        Kuinka usein vaihdat ne kattopeltit?

        Tai pitänee kysyä: miten hitaasti? 10 vuotta ja 1.5 h joka päivä. Samalla kun vaimo imuroi, laittaa ruokaa ja pesee pyykit. Tasan menee. 1.5 h kummallekin.

      • tasan.menee
        IkuinenKitinä kirjoitti:

        Kuinka usein vaihdat ne kattopeltit?

        Tai pitänee kysyä: miten hitaasti? 10 vuotta ja 1.5 h joka päivä. Samalla kun vaimo imuroi, laittaa ruokaa ja pesee pyykit. Tasan menee. 1.5 h kummallekin.

        Aika hyvin laskettu. Jos minä vaihdan kattopellit, työn arvo vastaa noin 10 vuoden imurointia.

      • TotuusSattuuQC
        tasan.menee kirjoitti:

        Aika hyvin laskettu. Jos minä vaihdan kattopellit, työn arvo vastaa noin 10 vuoden imurointia.

        "Aika hyvin laskettu. Jos minä vaihdan kattopellit, työn arvo vastaa noin 10 vuoden imurointia."

        Melko hidas kattopeltien vaihtaja olet. Jos vaimosi imuroi vaikka kaksi kertaa viikossa 45 min, tämä tekee 78 tuntia vuodessa eli 780 tuntia 10 vuodessa. Sinulla kuluu siis kattopeltien vaihtoon reilut 97 kahdeksan tunnin työpäivää joka tekee viiden päivän työviikkoina 19.5 viikkoa.
        Jos olet noin hidas remonttimies niin kannattaa ehkä palkata joku ulkopuolinen siihen hommaan.

        Oli kysymys työn arvosta.

        Kattopeltien vaihto maksaa noin 15 000 e. Peltien hinta on mukana, mutta minähän ne maksan.

        Siivoojan tuntipalkka on siinä 10 euroa. Laske siitä uudelleen. Ota kuitenkin huomioon, ettei imuroimiseen mitenkään saa kulumaan 45min/kerta, etenkään meidän tehokkaalla ladattavalla Dysonilla, jonka voi tempaista seinätelineestä suoraan käyttöön.

        Sitä paitsi minä pesen vessat. Useimmiten pesen myös pyykit ja kesällä matot.

        Vaimo ei muuten koskaan tyhjennä pölyä imurista, vaikka se ei enää jaksaisi imeä ollenkaan. Miksi?

        No, se kuuluu miesten töihin.

      • TotuusSattuuQC
        tasan.menee kirjoitti:

        Oli kysymys työn arvosta.

        Kattopeltien vaihto maksaa noin 15 000 e. Peltien hinta on mukana, mutta minähän ne maksan.

        Siivoojan tuntipalkka on siinä 10 euroa. Laske siitä uudelleen. Ota kuitenkin huomioon, ettei imuroimiseen mitenkään saa kulumaan 45min/kerta, etenkään meidän tehokkaalla ladattavalla Dysonilla, jonka voi tempaista seinätelineestä suoraan käyttöön.

        Sitä paitsi minä pesen vessat. Useimmiten pesen myös pyykit ja kesällä matot.

        "Oli kysymys työn arvosta."

        Ei ollut vielä äsken mutta nyt sitten hyppäsit siihen kun edellinen argumenttisi osoitettiin vääräksi.

        "Siivoojan tuntipalkka on siinä 10 euroa. Laske siitä uudelleen."

        Toivottavasti sitten samalla logiikalla arvotat vaikkapa vaimosi tekemän ruoanlaittotyön sen mukaan mitä annos maksaisi ravintolassa.
        No tuskin lasket koska olet todella nopeasti pahasti miinuksella vaikka vaihtaisit ne rakkaat kattopeltisi joka toinen vuosi.

        "Sitä paitsi minä pesen vessat. Useimmiten pesen myös pyykit ja kesällä matot."

        Miten ihmeessä ehdit tehdä noita "naisten töitä" noin paljon kun äsken vielä ne "miesten työt" työllistivät sinua niin kamalasti? Eli näköjään siis miesten työt vievät lopulta niin vähän aikaa että ehdit oikein hyvin tehdä paljon mutakin etkä silti uuvu työtaakan alle.

        Helppo tarkistaa. Kirjoitin TYÖN ARVO vastaa...

        Jos et ymmärrä, ei mahda mitään.

        Sinä itse ja kaikki muutkin toimivat juuri samalla tavoin. Maksat mukisematta pistorasian asennuksesta 200, koska et itse osaa tai uskalla tehdä sitä. Siivouksesta sen sijaan et maksa samaa, koska osaat helposti tehdä sen itsekin.

        Joko valkenee? Eri töillä on eri arvo eikä niitä kannata verrata tunti tuntiin - periaatteella.

        Jaa mitenkö ehdin? No siten, että olen rakentanut esimerkiksi nuo vessat niin, että ne ovat täysin vesieristettyjä. Bideesuihkulla pesu käy kätevästi, pönttö ja lattia samalla kertaa. Mites teillä?

      • Anonyymi

        Eihän akat tee kotonakaan mitään. Vaikka olisivat äitiysvapaalla tai työttömänä, vievät lapset hoitoon, ostavat valmisruokia ja miehen pitäisi työpäivän lisäksi vielä siivota kun se facebookissa luuhaaminen tai lähipubissa istuskelu on niin raskasta.

    • Noinarvo

      Tasa-arvoa ei ole, se selviää kun kuvittelet kuinka nainen kävelee kaupungilla ja suutelee jokaista vastaantulevaa miestä, mitä tapahtuu ? Seuraavaksi laitat miehen kävelemään ja suutelemaan jokaista vastaantulevaa naista, mitä tapahtuu ? Varmasti ei ole tiedossa tasa-arvoista kohtelua.

      • einiin

        Tai jos nainen kulkee illalla baarista kotiin yläosattomissa, mieheltä se olisi ihan normaalia.

      • kjhgbvfgbnm
        einiin kirjoitti:

        Tai jos nainen kulkee illalla baarista kotiin yläosattomissa, mieheltä se olisi ihan normaalia.

        Mies saisi sakot siveettömästä käytöksestä ja syytteen seksuaalisesta häirinnästä. Seuraavana päivänä lehdessä paheksuttaisiin ällöttävien isomahaisten suomijunttimiesten pukeutumista julkisilla paikoilla.

      • einiin
        kjhgbvfgbnm kirjoitti:

        Mies saisi sakot siveettömästä käytöksestä ja syytteen seksuaalisesta häirinnästä. Seuraavana päivänä lehdessä paheksuttaisiin ällöttävien isomahaisten suomijunttimiesten pukeutumista julkisilla paikoilla.

        No eihän saisi. Viime heinä ja elokuussa oli todella yleistä että terassilla istui paidattomia miehiä.
        Naisia sensijaan näki hyvin harvoin edes bikini yläosassa, ellei sitten kyseessä ollut uimaranta.
        Yöllä ravintolasta kotiin kävelevä yläosaton nainen joutuisi luultavasti rikoksen uhriksi, kun taas mies saisi vaikka sammua kadunvarteen pelkissä shortseissa eikä hänelle kävisi välttämättä mitään mitään.

        Akathan niistä imetysvehkeistä on tehneet seksiobjeketeja, ei saisi katsoa saati koskea, niin eikö ole sitten luonnollista peittääkin, eihän miehetkään saa liikkua munasillaan. Miehet ei täytä rintojaan silikonilla, eikä imetysvehkeitäkään kuulu täyttää, miehen rinnan koskettamsesta ei saa syytettä seksuaalisesta häirinnästä, akkojen saa, itse olette niistä seksiobjeketeja tehneet ja korostatte siinä mielessä.

    • ErakkoElina67

      No koska olet joutunu yksin tekemään kaikki kotityöt aina vaikka lapsetkin on pieniä ja oot itsekin töissä?? Kipeänäkin on tehtävä ruokaa toisille..Koska sua on nainen viimeksi hakannu..ym..esimerkkejä on paljon.Tuskinpa koskaan,koska olet mies.Suomi ei todellakaan ole tasa-arvoinen maa.

      • Antifemakko

        Miehet kokevat tässäkin maassa totaaliyksinäisyyttä, kun taas naisille se on valinta, jota he eivät tosin koskaan valitse. Moni mies siis joutuu tekemään kaikki kotityöt aivan yksin, oli kipeä tai ei.

        Miehet kokevat Suomessa enemmän törkeää perheväkivaltaa kuin naiset. Lisäksi naiset ovat impulsiivisempia, eli mies joutuu kokemaan ns. itkupotkuraivareita, vittuilua, muksimista ja päin heitettyjä esineitä enemmän kuin naiset. Kaikesta tästä huolimatta edelleenkin puhutaan kuinka miehet hakkaavat naisia. Mutta sehän on naisten mielestä vain tasa-arvoa.

        Siksi toisekseen, jos saat ukoltasi turpaan ja joudut palvelemaan tätä, on se aivan oma valintasi. Minulta ei myötätuntoa tipu kusipäiden perässä juoksevia akkoja kohtaan. Tehän sen päätätte kenelle annatte ja jostain syystä haluatte antaa niille jännämiehille, joten niele itse paskasi, kun olet sen tilannutkin.

      • eimenetasan
        Antifemakko kirjoitti:

        Juuri noin. Sinkkumies kokkaa, pesee ja puunaa paikat ja vaihtaa renkaat ihan kokonaan itse. Sinkkunainenkin saa naapurin kiltin miehen vaihtamaan ne renkaat autoonsa tai tekemään vaikka lumityöt. Mutta meneppä sinkkumies pyytämään naiselta samaa, niin saat todella oudon katseen.
        Naisen helppo seuransaanti on niin itsestään selvä etu, ettei naiset edes huomaa olevansa tässä asiassa etuoikeutettuja. Enkä nyt tarkoita mitään seksiseuraa vaan elämänkumppania.
        Naisella on aina enemmän valinnanvaraa olipa minkälainen ulkonäöltään, luonnoltaan tai varallisuudeltaan. Hyvin monella miehellä ei ole minkäänlaista valinnanvaraa.

      • Anonyymi

        Tutkitusti suomalaiset naiset ja tytöt ovat parisuhteessa väkivaltaisempia kuin pojat ja miehet, turhaan suollat femakkopropagandaasi.

    • ABCDEFGHIJKLM

      Aika huolestuttavaa, jos tästä asiasta pitää edes keskustella. Tai oikeastaan tästä pitää vetää se johtopäätös, että meillä on ongelma. Naisten tasa-arvosta ja meetoo-tyyppisistä kampanjoista pauhataan niin paljon, että tilanne vääristyy.

    • Isä34356

      Riippuu asiasta. Jos on kyse eron jälkeen lasten asioista, elatuksista ja koulukyydeistä, miehellä ei ole oikeutta tasa-arvoon. Ja eihän tuossa ole kysymys kuin elämän tärkeimmästä asiasta.

    • oiaikojaoitapoja

      Toivottavasti vielä koittaa aika, jolloin myös miehet saavat suuremmissa määrin suunsa auki ja ovat osaltaan mukana palauttamassa järjen tasa-arvokeskusteluun. Feministien ehdoilla ei kestäisi enää montaa vuotta mennä.

    • ReLe66

      Pitäisi myös muistaa että ei omien lasten hoito ole työtä vaan lapsia halunneen vapaaehtoinen valinta.
      Muutenhan koiranhoito ja ulkoilutuskin olisi työtä vaikka itse olen koiran halunnut.
      Työtä olisi siinätapauksessa myös kaikenlainen harrastaminenkin.

      • tasainenarvo

        Tuo on muuten ihan totta. Miksei lastenhpitoon pitäisi saada lomaa ja tukea muttei kissanpentujen?

    • äbydiskäbydi

      Tasa-arvotyöskentely on asennejuttu. Ihmisluontoa tuntien, naisten tasa-arvotyöskentelyyn liittyy siten väistämättä myös vihaa, valheita ja valtapyrkimyksiä. Mies on hallinnut maailmaa jo pari miljoonaa vuotta, niin kyllähän siinä femakko vittuuntuu.

      • Anonyymi

        Ja femakot tuhoaa miesten saavutukset muutamassa sukupolvessa, islamin tuonti länsimaihin on siitä hyvä esimerkki.

    • ooppelimies

      Tasaarvon vuoksi, myös naisten pitäisi ostaa OOPPELI...!!!

    • Huvittavaattu

      Naistutkimuksessa naisprofessorit ovat tutkineet naisia ja objektiivisuudessaan tulleet siihen tuloksen että vika on miehissä.

      • anonyymi_Kf0

        Omahyväisyys ja itsekkyys on perittyä, kumpikohan sukupuoli on evoluution myötä pesäkeskeisempi ja siten subjektiivisempi.

      • Anonyymi
        anonyymi_Kf0 kirjoitti:

        Omahyväisyys ja itsekkyys on perittyä, kumpikohan sukupuoli on evoluution myötä pesäkeskeisempi ja siten subjektiivisempi.

        Naiset ilman muuta ovat aina pesää jakamassa, itsekkäästi aina rahan perässä lapsista ja miehestä välittämättä.

    • revippäsiitä

      Miehet varmaan tulkitsevat syrjinnäksi, kun Matti Vanhanen otettiin abulanssin kyytiin huimauksen vuoksi, mutta köyhää vanhaa naista ei otettu abulanssiin. Onneksi vanhukselle löytyi lähimmäinen, joka toimitti vanhuksen hoitoon. Onneksi vanhus pääsi viimehetkellä saamaan hoitoa sydänvaivoihinsa.

      • Anonyymi

        Revippä revastasi. Akat elää lähes 10v pitempään, silti akkojen terveydenhuoltoon käytetään paljon enemmän kuin miesten.

        Femakot pitää varmaan tasa-arvoisena kun kytät vie miehet putkaan ja akat kotiin, kotiriidoissakin viedään mies putkaan vaikka akka syyllinen.

    • pliis

      https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeJyK3KDQfbOy5txHIJ9UXcaMmMO4yEB2prWGjgIVA2qT4VuQ/viewform vastatkaa

    • "Onko myös miehillä oikeus tasa-arvoon, vai onko se vain naisten juttu?"

      Erään päivän lehdessä oli Heinäluoma seniori ja Heinäluoma lisbetti toivottamassa tasa-arvoista naistenpäivää.

      Mitä tasa-arvoista on naisten päivässä, kysyn vaan.

      • Se on tasa-arvoa, että miehetkin saavat puhua siitä ja antaa naisille lahjoja.

      • Sekin on tasa-arvoa, kun nepotismilla kukkeimat hymytytöt pääsevät iskän avulla eteenpäin.

    • Naiset voivat vaatia tasa-arvoa periaatteessa pussia saavilta tai saaneilta miehiltä. Muussa tapauksessa miehillä pitäisi kaiken järjen mukaan olla täydet vapaudet ajaa täysin omaa etuaan naisista välittämättä niiden miehistä puhumattakaan.

    • Anonyymi

      Tasa-arvo ja demokratia ovat yksilökeskeisiä, siis yksilön oikeutta priorisoivia ideologioita. Minäyksilökeskeisyys, itsensä priorisointi on itsekkyyttä. Valitettavasti itsekkyys on laumaeläimille hyvin vaarallista sellaista "syntiä," koska yksilöiden itsekkyys tekee laumasta heikon. Mitä enemmän yksilöt priorisoivat itseään, yksityistä omaisuutta ja kaikkea omaa, sitä heikommaksi muodostuu yhteiskunta, Juuri tuosta syystä länsimaalainen yhteiskunta on romahduksen partaalla. Kysymyksessä tuhon kierre: Mitä heikompi yhteiskunta sitä pelokkaammiksi ja sitäkautta itsekkäämmiksi ihmiset muuttuvat ja mitä itsekkäämmät (minäkeskeisemmät) ihmiset sitä heikompi yhteiskunta.

      Tuon minäyksilökeskeisyyden tausta on selkeää evoluution tulosta ja seurausta historian tapahtumista: Ensin ihmiset pakotettiin uskomaan yhteen jumalaan ja henkilökohtaiseen jumalsuhteesen, siihen oman taivaspaikan priorisointiin. Sitten kun uliluonnolinen Jumala luonnollisesti hyljätiin, jäljelle jäi pelkkä oman ja henkilökohtaisen priorisointi, itsekkyys ja itseensä sokeasti uskovien henkilökohtaiset tahdot ja "totuudet." Jumalusko vaihtui itseensä uskomiseen, itsekkyyteen.

      Tuosta yksilökeskeisyyden kasvamisesta todistaa myös naisten valtaantuleminen, ovathan naiset kehittyneet koko ihmiskunnan evoluution ajan enemmän pesässä, yksityisalueilla ja omien lasten keskuudessa, samasta syystä naiset priorisoivat enemmän omaa ja yksityistä. Joten tottakai naisten tultua valtaan kaikki yhteinen halutaan yksityistää.

      Sukupuolet ovat erilaisia, naiset ovat enemmän yksilö- ja minäkeskeisiä, miehet taas metsästys ja sotaretkineen enemmän yhteisökeskeisiä. Tuota tukee historia, evoluutio ja kaikki tutkimukset. Tämä nykyinen sukupuolten tasa-arvon illuusio ei johdu siitä että naisten käytös olisi muuttunut arvokkaammaksi ja siksi arvostus olisi noussut, vaan siitä että miesten käytös, ja arvostus, varsinkin rehellisyys on laskenut.

      Itsekkyys on epäinhimillisyyttä, vaarallista koko ihmiskunnalla ja luonnolle, se on sairaus eikä tervettä kuten itsekkäät sitä pahuuttaan yrittävät oikeuttaa

      • "Minäyksilökeskeisyys, itsensä priorisointi on itsekkyyttä. Valitettavasti itsekkyys on laumaeläimille hyvin vaarallista sellaista "syntiä," koska yksilöiden itsekkyys tekee laumasta heikon. "

        Kommunismi on paras aatesuunta.

        "Tuosta yksilökeskeisyyden kasvamisesta todistaa myös naisten valtaantuleminen, ovathan naiset kehittyneet koko ihmiskunnan evoluution ajan enemmän pesässä, yksityisalueilla ja omien lasten keskuudessa, samasta syystä naiset priorisoivat enemmän omaa ja yksityistä. Joten tottakai naisten tultua valtaan kaikki yhteinen halutaan yksityistää."

        Jos et ole kommari, olet feministi.

    • Anonyymi

      Toki, juuri sukupuolten välistä tasa-arvoa tässä on haettu vuosituhansia. Pitää muistaa, ettei tasa-arvo ole samanlaisuutta ja tasapäistämistä. Lisäksi pitää muistaa, että sukupuolia on myös enemmän kuin kaksi. Kromosomeista löytyy ainakin nykytiedon mukaan kuutta eri yhdistelmää x ja y. Ei ole vain xx ja xy.

      Erityistä huomiota pitäisi kiinnittää tyttöjen ja poikien tasa-arvoon. Eikä kasvattaa edelleen tyttöjä rimpsuihin ja vaaleanpunaiseen killteyteen. Ja syrjiä hiljaisia kilttejä poikia sekä nostaa häiriköitä.

      • Anonyymi

        Höpö höpö, mutaatiot ja mielisairaudet tai mielihalut ei tee uusia sukupuolia, niitä on ja tulee olemaan vain kaksi.

    • Kaikilla on on oikeus tasa-arvoon mikäli se ei vahingoita ketään

      • miten tasa-arvo vahingoittaa?

      • Anonyymi
        Femen kirjoitti:

        miten tasa-arvo vahingoittaa?

        Teennäinen tasa-arvo voi vahingoittaakin jos valitaan vaikka johtajiksi ihmisiä vain sukupuolen perusteella eikä pätevyyden. Miehet ovat tasapuolisempia, naiset ajavat naisten etua esim sosiaalipuolella ja poliitikkoina.

        Eli kyseessä ei ollut tasa-arvo.

    • Anonyymi

      Tasa-arvoa kun on kahta sorttia, oikeaa ja väärää.

      Pitäisi olla mahdollisuuksien tasa-arvoa joka on se oikea. Kaikille yhtäläiset mahdollisuudet menestyä. Nämä "tasa-arvon" kannattajat kuitenkin ajavat väärää eli lopputulosten tasa-arvoa: Kilpailun alussa nopeille laitetaan punnukset jalkoihin että eivät pärjäisi liian hyvin, tarkkanäköisille pakollinen silmälappu toiseen silmään ja hyväkuuloisille pakolliset kuulosuojaimet. Niin ja jos olet liian älykäs niin sinulle annetaan muita vaikeammat tehtävät.

      Se on sitä kiintiöiden tasa-arvoa. Silloin lopputuloksen päättää se, joka pääsee määräämään kiintiöiden perusteista. Oma kiintiönsä punatukkaisille, vasenkätisille, koiranomistajille, esperantonharrastajille,...

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      754
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe