Erittäin hyviä uutisia torstaiaamuun: KEPUn kannatus on tuoreessa puolueiden kannatusmittauksessa rojahtanut alaspäin peräti toista prosenttiyksikköä.
Samaan aikaan Kokoomuksen ja SDP:n kannatus on lisääntynyt roimasti.
Sinipunaa pukkaa ja KEPUlle ikuista oppositiota.
Samaan aikaan Kokoomuksen ja SDP:n kannatus on lisääntynyt roimasti.
Sinipunaa pukkaa ja KEPUlle ikuista oppositiota.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kepu saa, mitä keput ansaitsee! Erittäin hyvä juttu Suomelle ja taloudelle.
EK:n Jyri Häkämieskin jo totesi, että Suomen tulevaisuuden kannalta sinipuna on työllisyyden ja talouskasvun hallitus.
EK ja Häkämies voisivat pitää turpansa kiinni. Kaksi yhtä turhaa, kuin on Keksusta, Sipilä ja Siniuset.
Olipa mieluisaa luettavaa!
Onko se sitten hyvä uutinen kun SDP tulee valtaan ja hukkaa keskustan perinnön hyvästä talous ja työllisyyskehityksen , mahdollisesti ulkoista velanottoa lisäämällä, se jää jokaisen itsekunkin pohdittavaksi.
Mutta taas sen jälkeen keskusta pääsee korjailemaan ja paikkailemaanSDP : n ja AY- liikkeen sotkuja
Siinä sitä olikin huumoria kerrakseen, vai hukkaa demarit keskustan perinnön talous ja työllisyyskehityksestä. Vai keskusta korjailemaan ja paikkailemaan SDP;n ja Ay;n sotkuja :)
Siinä ei kyllä taas keputrollilla ole yhtään tietoa ja ajatusta mukana, kun tuollaisia valheita sylkee palstalle :)
Tietääkö pelle keputrolli, kenen johtamien hallitusten jäljiltä on valtion kassa ollut aina kunnossa, ja keiden johtamien hallitusten aikana on tämä velkaantumiskehitys lähtenyt käyntiin.
No SDP:hän on myötäillyt AY-liikkeen ylisuuria palkankorotuksia velkaa lisäämällä. Nyt kun devalvaatiolla ei voi enää tasetta korjata niin on pakko ollut ottaa velkaa.
Tästäpä pikkuhiljaa sitten päästäänkin Kreikan tielle.
Parempi se olisi pienikin leipä kuin ei leipää ollenkaan, sitä ei demaritrolli tule ajatelleeksi
SDP käy myös eläkeläisten kimppuun.
Lipponen leikkasi indeksin.
Urpilainen nosti eläkeikää.
Nyt Rinteen puheet ovat paljastuneet valheiksi:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/b0f2c31f-007e-460d-ab59-0145c06b382a_pi.shtml
Lisäksi SDP haluasi syrjäyttää nuoret työelämästä.
Vain ymmärtämättömän keputrollin mielestä, kun ei oikein ole kärryillä, mitä on tahtunut ja miksi, lisäksi aivan liikaa matalaotsaisen keputrollin ilman aivoja tehtyjä oletuksia ja luuloja. Siksi oikeastaan koko hänen kommentointinsa menee valheen piikkiin.
Kepun kannatus on holtittomassa syöksykierteessä. Ehtii hyvin vielä rommata alle kymmenen prosentin kevään vaaleihin mennessä.
Miksi äänestää opposition paitsioon painuvaa puoluetta? Menee vaan ainoa ääni ihan hukkaan.
Se on erittäin valitettavaa, että seuraava hallituskausi tulee olemaan Helsinkiläisille hirveä katastrofi.
Kiitos, että kunnioitat helsinkiläisiä kirjoittamalla "Helsinkiläisille" isolla alkukirjaimella keskellä lausetta:)
Miten aiotte varustautua siihen mahdolliseen tosihuonoon aikaan siellä helsingissä jos Antti "mulkku" Rinteestä tulee pääministeri?
(Minä en kyllä usko, että se pystyisi saamaan hallitusta kokoon)
Mikä tuossa kommentissasi pukkaa faktaa?
Nyt se "helsingissä" olisi pitänyt kirjoittaa isolla alkukirjaimella.
Mutta vastaus kysymykseesi on, etten minä tiedä. En minä ole edes helsinkiläinen.
Onko "tosihuono" biisi?
https://www.youtube.com/watch?v=W1nx54hfR3g
Sinua vedetään kölin alta koko ajan, kun olet tyhmä.
Huono provo jopa demarilta.
Oli keltä tahansa, huono oli. Siitä en ole varma, oliko provo. Jos ei, niin se oli kiihtyneessä mielentilassa kirjoitavalta kepulaiselta, joka kärsii kovasta vaalipaniikista:)
tämän palstan kepulaisilta opittua: vahingonilo on se paras ilo...
https://www.iltalehti.fi/politiikka/b0f2c31f-007e-460d-ab59-0145c06b382a_pi.shtml
Kieltämmättä olet vahingoniloinen eläkeläisille.
Jesss, vihdoin päästää laitamaan todelliset luuserit töihin. Loppuu peltopellejen veronmaksurahoilla eläminen ja alkaa aktiivimallin aika suomalaisille jyväjemmareille.
Saatetaan vihdoin maatalous tälle vuosituhannelle ja verokierrolle tulee loppu, enää ei kelpaa verotukseen isännän kortongit ja polttoainekulut hirvijahdista.
Kepun+kannatus+enää+vaivaiset+16,5%+ja+alaspäin+vaan+tullaan.+HOH,HOH,HOH,HOHH,HOO.
Sinipuna - kasvun ja työllisyyden hallitus!
Lestakepulien syöksykierteitä on aina ilo seurata...
Tänään+Ykkösaamussa+Kepunuorten+puheenjohtaja+ja+entinen+Kepun+puoluesihteeri+ruotivat+puolueen+surkeaa+tilannetta.+Pekka+Perttula+sanoi,+että+Kepun+kannatus+ei+ole+koskaan+ollut+näin+pitkää+aikaa+alle+16+%:n.+Edessä+on+veret+seisauttava+vaalitappio.
Vihdoinkin hyviä uutisia!
Kepulla ei ole uskottavaa ympäristöohjelmaa. Kepu kun on perinteisesti ollut se härski hyödyntäjä. Sipilän kampanjan sisältö on naurettava!
Kepu putoaa persujen kanssa kymppikerhoon. Ja ihan samasta syystäkin kun pettivät suomalaiset.
Ottaako kolmen munakarvan mies vielä kantaa Keskustan politiikkaan?
Eteenkin ay-liikkeen piirissä kepun maine on huono, kun se ei suostu alentamaan jättioptioiden veroja ja niistä nauttivat ay-pomot ovat asiasta katkeria. He luottavat nyt Rinteeseen, joka lupasi laskea kaikkein suurituloisempien verotusta.