Paikallislehti kertoo kipakasta keskustelutilaisuudesta Hirvihaarassa.Siellä on jo kesästä ollut mainostaulu tuosta.Ihan Hanko-Porvoon tien varteen näkyvälle kalliolle saaneet kai pystytys luvan
Melkoista touhua olisi tiedossa ja pohjatöitä metsä-alueella tehty.
Asian puolesta vetoaa,että Helsingin seudule tarvitaan nopeasti tälläistä kenttää.että on järjetöntä meidän lähteä ekologisestikin ajammaan Kauhavalle ajamaan kiihdytys-ajoja.
-On hyvä muistaa,että-Onko koko kylän ja seutukunnan kärsittävä siitä että joillakin on kivaa mutta ympärillä olevat,ympäristö voi pahoin-
Hei meillä lennetään
4
259
Vastaukset 4
- hyvin-hoituu
Nyt kädenvääntö alkaa.Luvitukset käsittelyyn.Päättäjillä rankka tehtävä.Kiihdytysrataa vai pajupeltoa.Huletta jokeen vai tuulivoimaa.
- Abrahamm
Oliko siitä jo kaksi vuotta sittenkin oikeassa ,kun siihen sopisi pienmuotoinen rahtiliikennekkin !?
- jokumättää
MU-lehti kertoo,että Mäntsälässä on pienoista väestökatoa.Lisäisikö tuon, meillä lennetään alueen rakentaminen väestön kasvua.Meillä noita kerrostalojakin on tarpeeksi kaikille ja lisää tulossa.Sekä löytyy tätä uutta taksi-palveluakin ainakin täältä löytyy hakukonepalvelin Yandex suurimpia veronmaksajia lehden mukaan.
- tyyntäennen-myrskyä
Jokos Meillä lennetään ihanko energiaksi pajukot.Mikä on tukipotti näikö tuo ihan takataskusta löytyisi.Onko ihan ilmapalloilusta kyse.
Onko ihan Ball-tekniikka toimitus.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802047Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661259Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu271105- 1411038
- 95794
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa131790- 45717
- 60690
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63672- 61656