Tässä EPP kokouksessa tuli selvästi esille se sama suomi-paska joka ei
johda mihinkään. Samaa kommunismia ja siitä ei niin kuin päästä eroon MIKSI ?
Miksi ei tule selkeitä lijavetoja ja selkeää johtajaa, jota Euroopan unioni toivoo.
Hänen pitää olla Macronin kaltainen optimistinen ja valaa optimismia ja voittaa.
Sinä olet johtaja ja sinulla pitää olla mielipide ja se pitää tuoda esille, jotta ihmiset
voivat äänestää ja kertoa, millaista eurooppaa he ovat ajamassa. Persu-kommunistit
saavat kiitosta, hyvästä ulostulosta, vaikka heillä ei olekkaan mitään järkeä missään.
Euroopan johtajan on esitettävä selkeä näkemys ja kuvaus euroopasta ja puolustukseta
ja suuntauksesta ja Liittovaltio asiasta. Hänestä pitää tulla Euroopan johtaja ja euroopan
ihmisten yhteinen johtaja. Samaa on myös " Liike Nyt " pesiytynyt ja se ei ole oikea tie.
Harkimon on tulotava esille omalla linjalla ja eikä päästää siihen nykyisen valtion
työntekijöitä ja palvelijoita... Vaan luoda uuttaa ja eteenpäin menevää.
On uskottava siihen mitä tekee ja on tehtävä ja tällä voitetaan.
Ei Eurooppa halua sellaista johtajaa nyt. Hän joutuu johtamaan eurooppaa sota-aikana.
Hänelle tulee Brexit ja hänelle tulee USA:n kauppasota ja Euroopan puolustus ja
monet maahanmuuttoa koskevat asiat ja monet erimielisyys asiat ja hänen on osoitettava,
että hän johtaa eurooppaa ja tahtoo euroopasta liittovaltion. Ei hän voi esiintyä suomalaisena
kommunistina ja johtaa euroopan unionia.
Mikä vitt* vaivaa suomen poliittisia johtajia ? ?
6
212
Vastaukset 6
- Taas-naurattaa
EPP valitsee kärkiehdokkaakseen Weberin.
Hänestä tulee uusi Juncker. Kaikesta päätellen hän on paras mies tehtävään.- hailua
Tai Hitler. Lupasi jo aseistaa armeijan.Ja EKPhän on jo vuosikymmenen levittänyt bittirahaa yrityksille tuhlattavaksi.Sama Saksa -Italia akseli työssä tuhoamassa asiamme perin pohjin. Tätäkö nyt tarvitaan?
Ei niistä suomalaisista kommunisteista ole.
Samaa sanoi aivan kaikki puhujat. Siihen samaan asiaan ne kaikki viittasivat.
Euroopasta voimakas yhtenäinen eurooppa joka lähtee taisteluun vallasta ja
oikeudesta ja seisoo myös arvojensa takana.- koskatäänsaaloppuun
Eipä kovin demokraattiselta kuulosta nuo juttusi.
- Herätykseksi
Se sama vaivaa, kuin muitakin saatanaa, sitä kaiken valheellisuuden, vääryyden ja pahuuden isää, tuomiokseen palvelevia.
Sillä pimeyden puolen ruhtinaalla kun ei ole muuta, eikä muuhun valtaa kuin tuollaiseen, "pirun" hyväksi ja puolesta touhuihin ja politiikkaan, jossa PAHA perii! Mitä sitä palvelevat, siihen valitut ja valtuutetut kokoajan tekevätkin. Eivät edes voi muuta tehdä. - älyäläjätä
Isohan se Idalla on vaan
Ison Idan äidillä se on aivan mahdoton.
Auttaisiko tämä löytämään syyn?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511699Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551