Mikäli päätös jää seuraavalle hallitukselle päätös saattaa viivästyä.
Tosin Turusta tuleva tyhjä pendolino on parasta, mitä sieltä voi tulla.
Oikorata olisi tärkeä Lohjan ja Vihdin kehitykselle. Rata toisi noille paikkakunnille teollisuutta ja tuhansia asukkaita.
Länsi Uusimaa on jäänyt kehityksessä paikoilleen. Siellä ei ole väestöä tarpeeksi takaamaan esimerkiksi taksia iltaisin. Teollisuus karkaa pois Hangosta.
Ruotsinkieli haittaa alueen kehitystä. Suomenkielisille ei kaavoiteta asuntoja!
Oikorata päätös pitäisi saada nyt!
6
235
Vastaukset 6
- pois-turha-matkustelu
Tehokkaampaa on muuttaa pysyvästi kohteeseen. Edestakaisin matkustelussa ei ole mitään järkeä. Kaikkien suomalaisten pitäisi muuttaa Brysseliin. Keskittäminen kannattaa, siksi EU.
- junillakulkija
Tarpeellisin olisi suora rata Helsingistä Porvooseen.
Tulisi laajat aluet nopean junamatkan päähän Helsinki-sumpusta.
Tulisi mahdolliseksi asuinalueiden rakentaminen
(Rataverkon hyödyntäminen on kyllä heikkoa Turunkin suuntaan.
Pääradan paikallisjunapalvelu on loistavaa verrattuna rantaradan hitaisiin puksuttimiin)Itään pääsee Kouvolan kautta. Tärkeintä on sumputtaa Västra Nyland, ettei sieltä pääse vieraanmaalaiset eikä vieraskieliset Helsinkiin.
- outo_ehdotus
Helsingin asuntopulaan helpotus Kouvolasta?
- Lukiolaispoika
outo_ehdotus kirjoitti:
Helsingin asuntopulaan helpotus Kouvolasta?
Kyllä se olisi hyvä ratkaisu. Helsingistä ja muista kasvukeskuksista pitäisi saada sosiaaliturvalla asuvat Kouvolaan ja muijhin muuttotappio kuntiin.
Työnteko tai opiskelu pitäisi asettaa asunnon tarvetta määräävimmäksi tekijäksi. Asumiisesta maksettavat tuet pitää keskittää kasvukunnista pois.
Näin saataisiin myös vuokrat kohtuullisiksi.
- tunninpudotus
Tarvittaisiin suora rata Mikkelin kautta Kuopioon. Matka-aika putoaisi tunnilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7053060Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E72973- 42837
- 69776
- 88637
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi43569Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit50541Harvinaisin persoonallisuustyyppi
Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o80475Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k25470- 43463