Orban on täysin oikeassa maahanmuuton suhteen:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/1d0de5aa-a3d4-4222-99dd-c720a559b0b1_pi.shtml

Orban ymmärtää myös kulttuurien erojen johtavan vakavaan sotatilaan lopulta Euroopassa, kun haittamaahanmuutton tai tunkeutumisen annetaan jatkua.
10269
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Örpän ön mennee määilmän miehiä. Pelkuri jö kölmessä pölvessä jä ikuinen yö kästelijä.

Äänestä

Unkarilla on sellaiset rajanaapurit, että niillä on vielä kirkkaana muistissa oikeat tilanteet. Sipilä ja orpo on tästä näkökulmasta lellittyjä todellisuudesta erkaantununeita kermaperceitä.

https://www.kansalainen.fi/nyt-sielta-tulee-ihan-muita-asiantuntija-varoittaa-balkanin-tilanteesta/

Ja unkarissa voi tiedotus olla toisenlaista. Suomen media sensuroi aika paljon, eikä se ole hyväksi. Käy kuten vuonna 2015 kun suomalaiset yllätettiin housut jalassa.

Orban sanoo sen mitä muut ei uskalla - jopa EU tarvitsee nyt sellaista puhetta.

1Äänestä

Unkarin naapurustossa asui myöskin vähän aikaa sitten joukko natsionaaleja, jotka syyttivät ongelmistaan muita kuten serbit kroatteja tai bosniakkeja. Ja päin vastoin. Mitä siitä seurasikaan. Ei siitä ole kauankaan aikaa....

1Äänestä

Orban ei ole MISSÄÄN ASIASSA OIKEASSA!!!!

Äänestä

Orban on hieno ja komea mies. Vahva ja jykevä johtaja. On ihmeellistä, että valtion johtaja tukee hyviä asioita, joita voi itsekin kannattaa ja kantaa vastuun maastaan ja kansastaan. Ihana ideologinen värinä, kun kansa ja johtaja ovat yhtä: kumpikin puolustaa toista ja antaa voimaa.

Meillä on vain halosia ja Niinistö, jotka molemmat mongertavat epäselviä abstraktioita, jotka eivät tarkoita mitään. Poliitikkokieli on vain typerää jargonia, kun henkilöillä ei ole mitään oikeaa annettavaa. Liipalaapaa, jonka tarkoitus on peittää substanssin puute.

Meitä on peloteltu pitämästä vahvoista johtajista ja sen sanotaan olevan fasismista pitävien henkilöiden yksi piirre. Onkos sitten stalinismista pitävien piirre antaa komitean päättää? Sosiaalidemokraateilla ei esimerkiksi ole karismaattisia johtajia. Puuttuu vasemmalta myöskin auktoriteettipersoonat. Heillä ei ole vetovoimaa.

Huomaa, että on paljon sellaisia asioita, jotka vuosikausien sosialistisella aivopesulla on saatu tehtyä kielletyiksi, halveksittaviksi, pahoiksi ja naurunalaisiksi. Asioita, joista luonnostaan pitäisi ja kannattaisi. Kyllä aivopesu tekee tehtävänsä, vaikka itse olenkin aika skarppi enkä seuraa paljon mediaa.
Ja toisaalta tuo tekee vihaiseksi, että jotakin luontaista on kielletty henkisillä siteillä, sanoilla ja mielikuvilla. Henkiset kahleet ovat yleensä kaikkein vahvimmat.

1Äänestä
  • Sinä sen sanoit: "Ihana ideologinen värinä, kun kansa ja johtaja ovat yhtä: kumpikin puolustaa toista ja antaa voimaa." Milloin olemme viimeksi nähneet Suomessa jotain samanlaista?

    Tuossa ILn artikkelissa kiinnitti huomiota kaksi asiaa ylitse muiden: Orbanin ilmiselvä etäisyyden otto, ja toisekseen Junckerin ja Merkeleen (sic!) ja vielä Tuskin puheet, joita olemme kuulleet kyllästymiseen saakka.

    Kaikki ilmiselvästi poliitikkoja, jotka opettelevat sen jargoninsa ulkoa ennen jokaista kokousta.

    Pitää todeta taas kerran, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten, mutta samalla on kauhistuttavaa, että nuo ihmiset eivät ihan oikeasti välitä siitä, mitä ovat tehneet ja tulevat ilmeisesti tekemään edelleenkin. He tietävät kyllä, mutta eivät välitä.

    Pohjoisessa kierteli taannoin iso pakettiauto, joka oli Norjan rekisterissä. Auton kylkiin ja takaluukun oveen oli kirjoitettu "poistakaa rajat", ja auto oli tupaten täynnä meillekin tulleita kutsuvieraita. Yritys käy jo enemmän kuin ylikierroksilla.

    Äänestä

Suomessakin maahnmuuton ongelmat näkyvät. Noita elukoita eli venälisiä parveilee rikosten tiellä.

Äänestä

Orban on terästä.

Äänestä

Nuo entiset Itä Euroopan maat tietävät mitä on olla toisen valtion ikeen alla.
Neuvostoliitto orjuutti heitä monta vuosikymmentä toisen maailmansodan jälkeen.

Suomi säilyi itsenäisenä ja vapaaehtoisesti valitsi Suomettumisen tien.

Orban puhuu täyttä asiaa ja toivottavasti hänellä on kansansa tuki, että kestää nämä järjettömät ulkomaan elävien arvostelut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eikahtapuhetta kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/1d0de5aa-a3d4-4222-99dd-c720a559b0b1_pi.shtml

Orban ymmärtää myös kulttuurien erojen johtavan vakavaan sotatilaan lopulta Euroopassa, kun haittamaahanmuutton tai tunkeutumisen annetaan jatkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu