Marionettihallitus tuhosi Suomen kansan

Kansantalous on pahassa syöksykierteessä eikä eduskunta ja virkamiehet edes huomaa sitä. KMSn 3-hallitus on ryöstänyt kansan putipuhtaaksi joka näkyy kotimaassa kysynnän romahduksena. Tukiaisrahat on jätetty iennin mukana ulkomaille ja nehän on rosvottu kansalta. Hallitus on kotimaassa tukenut rahoillamme härskisti jopa risujen keräämistä ja polttamista valtavin tuin joka aiheuttaa kansantaloutemme romahduksen. It insinööri ei piittaa kansantaloudesta vaan luottaa uskonlahkolaisten tukeen. T'ämä merkitsee että kansa köyhtyy ja huijarit rikastuvat. Kun rosvoporukka edustaa pientä osaa kansasta niin kokonaisuus kärsii ja rahat uppoavat typeriin tekoihin vailla mitään tarkoitusta.Ennen tätä toimintaa nimitettiin sosialismiksi jota puolustivat vasemmistopuolueet. Oikeisto tuomitsi tämän jyrkästi. Nyt oikeisto hyväksyy saman varastimisen ja iloitsee vielä sillä että on pystynyt varastamaan eniten köyhemmiltä.
0126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


uusi-kääntö kirjoitti:

Kansantalous on pahassa syöksykierteessä eikä eduskunta ja virkamiehet edes huomaa sitä. KMSn 3-hallitus on ryöstänyt kansan putipuhtaaksi joka näkyy kotimaassa kysynnän romahduksena. Tukiaisrahat on jätetty iennin mukana ulkomaille ja nehän on rosvottu kansalta. Hallitus on kotimaassa tukenut rahoillamme härskisti jopa risujen keräämistä ja polttamista valtavin tuin joka aiheuttaa kansantaloutemme romahduksen. It insinööri ei piittaa kansantaloudesta vaan luottaa uskonlahkolaisten tukeen. T'ämä merkitsee että kansa köyhtyy ja huijarit rikastuvat. Kun rosvoporukka edustaa pientä osaa kansasta niin kokonaisuus kärsii ja rahat uppoavat typeriin tekoihin vailla mitään tarkoitusta.Ennen tätä toimintaa nimitettiin sosialismiksi jota puolustivat vasemmistopuolueet. Oikeisto tuomitsi tämän jyrkästi. Nyt oikeisto hyväksyy saman varastimisen ja iloitsee vielä sillä että on pystynyt varastamaan eniten köyhemmiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu