Vain kykenevät ihmiset pystyvät ajan kanssa luomaan paratiisin.
miksi ei luoja luonut paratiisia kaikille
9
141
Vastaukset
Jumala loi paratiisin kaikille. Kaikki käsitti alussa kaksi ihmistä. Kun he lankesivat syntiin, heidät karkotettiin paratiisista. Syntiinlankeemuksen seurauksena kaikki ihmiset menettivät mahdollisuuden elää paratiisissa.
Jumala on luvannut, että tulee vielä luomaan uuden taivaan ja maan, jossa vanhurskaus vallitsee..
Uskovilla on edessään loistava tulevaisuus paratiisissa.- noeinyihannoinka
Ennen syntiinlankeamista eivät ihmiset tunteneet seksuaalista vetoa toisiinsa.
Sehän on kerrottu näin Raamatussa.
Ei heitä oltu vielä käsketty "täyttämään maata".
Näinollen Mark puhuu puutaheinää.
Tämähän tässä ärsyttää ettei Mark5 välitä mitä Jumala on Raamatussa sanonut ja milloin. Kaikki ei ollut heti käskyinä, vaan lakin tuli vasta Mooseksen aikana ja SILLOINKIN fundamentalistisesti ajatellen vain Israelin kansan maalliseksi laiksi johon ei sisältynyt ikuisuuteen ulottuvia merkityksiä puhumattakaan helvetin tuleen joutumista. "Kun he lankesivat syntiin, heidät karkotettiin paratiisista. Syntiinlankeemuksen seurauksena kaikki ihmiset menettivät mahdollisuuden elää paratiisissa."
Jumalasi tiesi kaikenmaailman syntiin lankeamiset ja karkotukset jo ennalta.
- 12____13
Kun katsoo ihmisten pahuutta, on mahdotonta uskoa, että ihmiset saisivat aikaan paratiisin. Päin vastoin, tästä planeetasta ollaan kovaa vauhtia tekemässä helvettiä kaikille, sotaa, murhaa, varkautta ja valheita on tarjolla yllin kyllin, mutta vain vähän rakkautta. Ja jos rakkautta, vapautta ja totuutta jossain on, sekin pyritään nopeasti tuhoamaan.
Jos historiaa tarkkailee, niin johan sitä helvettiä on riittänytkin. Paljoa kehnommaksi tuskin pystyttäisiin panemaan vaikka tosissaan yritettäisiin.
- tieteenharrastaja
kekek-kekek kirjoitti:
Jos historiaa tarkkailee, niin johan sitä helvettiä on riittänytkin. Paljoa kehnommaksi tuskin pystyttäisiin panemaan vaikka tosissaan yritettäisiin.
Periaatteessa pystyttäisiin, mutta silloin pitäisi takautua kohti menneisyyden ihmiskuntaa. Tästä lienee pääteltävissä, että parempaa kohti on kuljettu jo vuosisatoja, tosin matkalla hoiperrellen.
- einytnoinkaan
tieteenharrastaja kirjoitti:
Periaatteessa pystyttäisiin, mutta silloin pitäisi takautua kohti menneisyyden ihmiskuntaa. Tästä lienee pääteltävissä, että parempaa kohti on kuljettu jo vuosisatoja, tosin matkalla hoiperrellen.
Se mikä näyttää hyvälle kehitykselle on tietä jolta ei voi palata vaikka umpikuja odottaa edessä.
Nykyisyys on luettavissa ennustusten toteutumisena ja jatko kertoo ettei ihmistoimin hyvää seuraa.
ihmisviisaus on petollinen illuusio vain.
- sanankuulia
Mihis kaikki joutuvat?
68:19 Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi: niskoittelijatkin joutuvat asumaan Herran Jumalan tykönä.- paratiisinavaimet
Kun ei retardina synny, ei retardina elä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2802908Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka492298Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1141723
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051664Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 561189
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181