Lieksassa on kuntosaleja useita esim. Liikuntahalli Liehu, entisen alkon tiloissa ja Haliteksin vierellä. (kansallispankki)nyt ollaan neljättä perustamassa entisen säästöpankin ala kertaa uutta kuntosalia hyvä on yrittää nuorella miehellä kun riittäisi asiakkaita. Lieksan väestö on vanhaa työttömillä ei ole rahaa kuntosali maksuihin. työttömän on halvin kuntoilu kävely kaikilla ei ole polkupyörää sosiaalitoimistot eivät tiukassa raha-tilanteessa avusta hankitoja asioilla pitää käydä kävelen esim. kaupassa kauppakassi kantamalla onneksi lähellä en tarvitse polkupyörää ikääkin yli 60 vuotta . Keskustaan matkaa noin kaksi kilometriä
Riittääkö asiakkaita kuntosaleihin
28
611
Vastaukset
- ei.sovi.minulle
Vain yhdessä kuntosalissa olen käynyt polvileikkauksen jälkeen. Se oli Yrjönhovin yläkerrassa moninen laitteineen. En tiedä onko se enää yleisessä käytössä, mutta joitakin vuosia sitten käynti siellä ei maksanut mitään. Toisen kuntosalin huomasin olleen entisissä Itä-Suomen Työterveysaseman tiloissa Osuuspankin talossa lääkärissä käydessäni. Se lienee poistunut jo kuvioista.
Muissa kuntosaleissa en ole käynyt, kun se vaatii terveen kropan ja huippukunnon. En myöskään halua osallistua bodybuilding -harrastukseen, jota hehkutettiin uuden kuntosalin lehtiuutisessa. Paras ja ilmainen kuntosali on ulkona. Ylös, ulos ja lenkille.
- pitäisi.olla.selvää
Minäkin harrastan vain ilmaisia kuntoilupaikkoja ja niitä löytyy jokaisen lähialueilta sisältä ja ulkoa.
- rahalla-palkittuja
Puoli milliähän noille vapaille disottelijoille on näihin leikkeihin pukattu ylimäärästä jotta kestäisivät kovia olojamme.
- Ironfist
Lieksalaisille punttisaleja ei ole koskaan liikaa, wannabe-bodari paskahousut käy niissä liioittelemassa tuloksiaan ja jauhamassa paskaa! Pitäähän vässyköille joku paikka olla missä kehua retostaa olemattomia.. Nämä sankarit pitää lieksan elossa, koska luulevat edelleen että Joensuu on maailman takalaita. Hehehe.
- Wannabeepaskahousu
Ei ulkona lenkillä saa sitä hyötyä mitä kuntosalilla saa. Ulkona lenkillä täytyy toki myös käydä.
Kuntosalien lukumäärä kyllä pysyi samana. - Hämeenlinnaan
Minusta on kiva kun tähän kaupunkiin tulee kerrankin jotain positiivista ja uutta. Toivon onnea ja menestystä uudelle yrittäjälle. Ja nostan hattua niille bodareille kovan työn ovat tehneet.
- kauhean.näköistä
Ja paljon on tarvinnut mömmöjä niellä ja piikkejä pistää, jotta lihakset ovat turvoksissa.
Kuntosalilla käyminen kuntoilun vuoksi on eri juttu, mutta bodaaminen on aika narsistista ja epätervettä. Hirveää katsella näitä muskeliäijiä ja -muijia jotka ovat turvottaneet itsensä luonnottoman kuntoon ja poseeraavat kisoissa.
Hienoa että näin hyvin otetaan uusi kuntosali vastaan? Onnea Tuukalle ja toivotaan että asiakkaita riittää!
- Pienikorjaus
Valittajat,Sykex lopetti niin ei ole valittajien riesana.
- oppia.ikä.kaikki
Onko sellainenenkin kuntosali joskus ollut kuin Sykex?
Eikös nuo ennen ihmiset olleet paremmassa fyysisessä kunnossa vaikka ei ollut mitään kuntosaleja? Ruumiillinen työ kasvatti kuntoa.
- Wannabeepaskahousu
Ruumillinen työ kasvattaa kuntoa, mutta myös kuluttaa. Nykyjään ruumiillinen työ on vähentynyt, onko se hyvä vai huono asia. En osaa sanoa, puolensa ja puolensa.
Eikä järkevää ruumillusta työtä kaikille vapaa-ajan viettoon löydy. Niin eikö ole hyvä, että on sitten näitä kuntosaleja, joissa voi käydä.Onhan se ruumiillinen työ raskasta ja yksipuolisesti kuluttavaa, mutta eivät kuntosalit ole kuitenkaan pelastaneet tämän kansan kuntoa. Esim. varusmiesten kunto lerpahtaa jatkuvasti. Ihan ilmainenkin liikunta auttaisi eikä tarvitsisi välttämättä maksulliselle salille mennä.
- Wannabeepaskahousu
Eikä pelasta. Ihmisestä itsestä on kunnon ylläpito kiinni, ei kuntosaleista eikä ulkoilmasta.
Ihmettelen, kuinka joku viitsii haukkua ja vähätellä toisen harrastuksia. Ei minun harrastukset ole keneltäkään pois.
- Hyväidea
Kunniakansalaisetkin pankon ulkoilmaleireille kuntoilemaan eikä minnekkään kuntosaleille.
- Tavaerkki
Ennenvanhaan 1980 luvulla oli lieksassa eräs naisvoimailija. Oliko hän ihan oikkee painonnostaja, vae voimanostaja, mutta kuitenkin Suomen parhhaeta. Semmonen vaalleetukkanen hyvännäkönennii. Olttiin Kaatrassa kerran........yhtäaekkoo......??
Vuokko Viitasaari?
- Tavaerkki
Just. Niihhän olikkii. Joskus tuppaa tulemaan vanhoja asioita mielleen, vaikkei nimiä muistakkaa välttämäti.
- maksa-pois-vaan
Pitäähän noita jetkottaa saleilla, kun ei muuten kunto pysy kun eivät mittään tee muutakuin kotimaissaan hyppäävät lomilla ja kaikki suomi piikkiin-
- Willeen
Valtaosa kuntosalilla käyvistä asiakkaista on suomalaisia ja lieksalaisia.
- vetkutellen-eläen
Vielä on valtaosa onneksi suomaaisia, mutta eihän nuo koskaan tule suomalaisiksi vetkutelijat ja vaatijat.
- harkinnutsalille
Miksi Sykex lopetti ja milloin?
- Potari
Eilen aamulla lopetti syystä että minä nostin kaikki painot rappusille. Laitoin lapun jotta kaikki sä viedä jos jaksaa kerralla nostaa. Paikalle tuli raskasrakenteinen nosturi joka nosti samalla nostolla halitexinkin kyytiin
Että tällään.
- moniavaihtoehtoja
on kyllä jokaisen oma asia miten haluaa pitää kuntoa yllä tai sitten ei ja jokaiselle löytyy vaihtoehtoja ja hyvä niin mistä kukin tykkää / vapaa aikaansa viettää
- Ammattitaitoa
Nyt on hyvissä kantimissa kuntosali. Ammattitaitoista neuvontaa ja ohjausta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3153704Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322048Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.451664- 931596
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1011344- 1451205
- 811094
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1001090Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja92858Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61797