Apua, auttakaa. En enää tiedä mitä tehdä kaiken tän ahdistavan elämäntilanteen keskellä. Tai välillä(teoriassa) luulen tietäväni, mutta toteutus tuntuu työläältä ja raskaalta. Minulla on kaksi lasta. 4 ja 8 vuotiaat. Hevosia 3 muita eläimiä. En jaksaisi hoitaa enää mitään tai ketään koska en saa mistään kiitosta. Mies on, (ollut jo 11vuotta)mutta se ei masennustani ja uupumustani ota minään. Hän porskuttaa omalla huolettomalla tyylillään eikä näe ja tue ja kuule minua.(se saa vereni kiehumaan) Hänellä on kavereita ja perhe tukenaan. Minullakin isoveli ja kaksossisar ja vanha isäni, mutta näennäisesti. Eipä mitään syvällisempää. Surullista! Eikä se auta myöskään että hän, mieheni ei arvosta siisteyttä ja järjestystä yhtä paljon kuin minä. Minä haluaisin opettaa lapseni siisteiksi, mutta ukko vesittää sitäkin tuon tuosta. Olen uupunut taistelemaan siisteyden puolesta. Hevoset voisin laittaa ylläpitoon, mutta kuka ne puskaratsut haluaa? Rahat ei riitä omaan taloon. Vuokralle en halua koirankoppiin. Pankista ei välttämättä lainaa saa. Auto ois oltava töiden takia. Nyt ajelen miehen autolla joka tiensä päässä sekin. Olen yksinäinen ja lopussa. Töissä esitän reipasta. Kotona rikkinäinen, ärtynyt ja itkuinen. Välillä kiellän uupumuksen itseltäni, pakko vain jaksaa, mutta pelkään että joku kerta töihin mennessä tai tullessa ohjaan autoni rekan eteen. Ajatus käynyt monesti mielessä. Mutta koska kuoleman pelko niin kova en ole kyennyt siihen vielä. Käyn terapiassa, mutta ei se minua pelasta. Itse pitää tehdä päätökset, mutta mitäs jos ei enää itse tiedä mistään mitään ja miten tulisi toimia kun on niin kuormittunut ja väsynyt ja yksin. Tiedostan oikeat ja väärät teot ja miten tulisi olla, mutta olen eksyksissä. Olen olemassa ja odotan kuin messias pelastaisi minut. Mutta sellaista ei taida tulla. En ole edes himo uskovainen. Mitä mä teen?😢
Mihin suuntaan?
1
85
Vastaukset
Hei,
Hyvä, että kirjoitit tilaneestasi tänne! Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on raskasta. Kerroit, että käyt terapiassa, mutta sanot myös, että se ei sinua pelasta. Oletko kertonut terapeutillesi nämä ajatuksesi, jotka täällä nyt kerroit? Jos et, niin kannustan sinua kertomaan ajatuksesi rehellisesti myös terapeutillesi.
Lisäksi on olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Tässä niistä muutama:
- Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.
- Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.
- Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto
Voimia tilanteeseesi!
Ystävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6112213- 1081088
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,231065Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4927Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101855- 85833
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89752- 63725
- 65573