Vedenpaisumus ja sateenkaari

Kristittypohjaelämään

Jumala asetti taivaalle sateenkaaren merkiksi meille. Siellä se on ollut Nooan ajoista alkaen. Koen ärtymystä kun tämä Jumalan merkki on nykyään niin muuta kuin sen alkuperäinen merkitys on ollut. Tässä yksi merkki siitä, kuinka maallistuneessa ajassa elämme.

21

535

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedettäeipilkata

      Sateenkaari syntynyt sattumalta kuten kaikki muukin esim. vesi. Joskin vesi ei ole voinut kehittyä sattumalta koska se ei elä. Sen on vain täytynyt sattumalta putkahtaa jostain kummasta paikasta kun kerran on ollut kalojakin miljoonia vuosia, niin sattuman on ollut pakko jotenkin vain saada aikaan hirvittävä määrä vettä. Ja sattumalta vielä saada sitä satamaan lisää ettei maa kuivaisi.

      Kun tiede on kaiken pilkulleen selvittänyt, niin älä sotke satuolentoja mitenkään siihen miten valtameret ovat syntyneet ja niiden valtavat vesimassat. Kyllä tiede tämänkin selvittänyt vaikkei missään muualla maailmankaikkeudessa ole vettä muuta kuin olettamuksena että voinut joskus olla. Muttei meriä eikä sateenkaaria.

      • on.muutakin

        Toisilla on uskoa, joku on elänyt ikänsä" pahvilaatikossa" eikä usko että muuta maailmaa on edes olemassa.


      • Baptisti

    • Jos epäjumalasi olisi olemassa ja hän ahdistuisi laillasi sateenkaaren käytöstä voisi hän toki ottaa tuon sateenkaaren pois.

      Taitaa vaan olla niin, että fysiikan säännöt jyräävät tuon epäjumalasi ja sateenkaari pysyy.

      • 12____13

        > Taitaa vaan olla niin, että fysiikan säännöt jyräävät tuon epäjumalasi ja sateenkaari pysyy.

        Mielenkiintoista on se, että ennen tulvan sadetta, ilman kosteus oli todennäköisesti sellainen, että sateenkaarelle ei syntynyt sopivia olosuhteita. Tulvan seurauksena vesimäärä ja kosteus muuttui ja sateenkaari tuli mahdolliseksi. Nyt voi vielä käydä niin, että kosteus ja sateet muuttuu niin, että sateenkaaria ei tule näkyviin. Siihen riittää ihan yksinkertaisesti vain se, että aurinko ei pääse paistamaan sopivissa kosteusolosuhteissa, mikä ei ole mahdotonta.


      • Kruppi

        Olipa tyhmä aamuvarhainen kommentti. Eihän Jumalalla ole tarvetta "peruuttaa" itse luomiaan luonnonlakeja...se ateistiuskovaisen harhaisesta logiikasta.


      • Jeppistä
        Kruppi kirjoitti:

        Olipa tyhmä aamuvarhainen kommentti. Eihän Jumalalla ole tarvetta "peruuttaa" itse luomiaan luonnonlakeja...se ateistiuskovaisen harhaisesta logiikasta.

        Kyllähän sateenkaaria on ollut jo aikojen alusta maapallolla paljon ennen kuin joku tai jotkut rupesivat keksimään maailman suosikiksi noussutta kirjaa eli raamattua. Selitä dinosaurukset meille, ja toivon ettei tule hokkuspokkus teoriaa... Niistä jäänyt kuitenkin fossiileja, sinun uskomuksista ei ole ensimmäistäkään todistetta.


    • Eikiitosjeesus

      Asetti sateenkaaren mutta eipä tuo siellä pysynnä. Aika hupasia tekeleitä nuo jumalan kyhhäykset.
      Raamattu kertoo lähinnä senaikaisten ihmisten tietämättömyydestä ja tarpeesta keksiä satuja & selityksiä.

    • Jopi48

      Raamattu ei puhu, mitään sateenkaaresta. 1Moos.9:13 minä panen kaareni pilviin.....

    • Kirjakääröt

      1Moos.9:14 Biblia (1776) Ja koska niin tapahtuu, että minä tuotan pilven maan ylitse: niin pitää kaari pilvissä nähtävän.

    • Kirjakääröt

      1Moos.9:16 Biblia. Sentähden pitää kaaren pilvissä oleman, että minä katselen sitä, ja muistan sen ijankaikkisen liiton Jumalan välillä ja joka elämän hengen, kaikkinaisessa lihassa, kuin maan päällä on. Kirjoitetaan: Sen tähden, iankaikkisen.

    • tyyppivikaisia

      Millä vuosituhannella, alottaja elää, kun ajassa taaksepäin mennään? Vai onko aloittaja alle kouluikäinen lapsi, jonka mielikuvitusmaailman ovat vanhemmat pilanneet jokapäiväisellä raamattukoululla?

    • Jeppistä

      "jumala" omalla ajatuksellaan tapattaa toinen toisiaan ja vieläkään raamattu ei kerro kuka dinosaurukset keksi maapallolle vaikka jumala loi maan ja taivaan ja ihmisen. Niistä on todisteet mutta kuka on nähnyt jumalan tai sen uskomattoman neitsyeestä syntyneen pojan. Ja sitten käskee täyttämään maan lisääntymällä, tä? Älä tapa, miksi uskovaiset tappavat silti vaikka "käsky" kieltää sen, vääräuskoisiin se vissiin ei päde, niitä on tapettu jumalan nimeen aina? Sateenkaari on hieno mutta revontulet olisi ollut vielä parempi "merkki".

      • Jeppistä

        Luin muuten äsken johanneksen ilmestyksen juttuja äsken raamattu.fi sivuilta. (666) Jopa oma poikani joka on ala-asteen kuudennella, ei keksisi nuin uskomattomia satuja jota johannes on "nähnyt". Mitähän tuo johannes on vetänyt kun nuin kauheita on nähnynnää. Ja nooan arkki, huhhuh. Ja en tiennytkään että kun raamatun ihmiset oli eläny noin 900 vuotiaaksi ni jumala pisti ihmiselle elin-ikä rajan: 120v. no huhhuh....


    • Maytheforcebewithu

      Nooan arkki: veden pinta noussu että vuoretkin jääny pinnan alle? Niissä korkeuksissa alkaa happi oleen aika vähäistä ja pakkastakin jonnii verran. Millä ne on pärjänneet siellä arkissa? Ai nii, pyhällä hengellä tietenkin, meinasin olla tyhmä.

    • Maytheforcebewithu

      Ei ssaatana tein kanssa. tai voi jumala tein kanssa miten höynäytettäviä olette uskontonne kanssa, aivan uskomatonta skeidaa toi teidän "kirja" on, hauska lukee sitä ja tsekata et joku urpo uskoo vielä noihin "näkyihin" , kirjeisiin ja muuhun uskomattomaan asiaan. Eletään 2000 lukua ja noitajuttuihin on vielä varaa turvautua. Ja taidan aloittaa jonkun kyselyn millä noi satu-jutut saisi kiellettyä. Rupeen kertoon muuten että nalle-puh hallitsee maailmaa. Aivan sama asia. Kaikkivaltias Nalle -Puh hallitsee iankaikkisesti maailmaa. Jokainen ihminen uskoo mihin haluaa. Mutta toi teidän kirja on syvältä.

    • varma-arpa

      Kovasti vain on "maha kipeä" ,Raamatun tarinoista ja "huoli" siitä jos joku uskoo Jumalan sanaan eli Raamattuun. Koirakin kaluaa luuta ,ei voi niellä, eikä halua sylkeä pois.
      Minä uskon Raamatun sanaan ja toivon Raamatun vastustajienkin vielä joskus uskovan.
      Siunausta.

      • Eipinnallinen

        Uskotko varma-arpa todella mahdolliseksi vedenpaisumustarinan. Se on täysin mahdotonta että Nooa kolmen poikansa kanssa keräsi arkkiin kaikki maanmatoset. Kävi noutamassa pingviinit Etelämantereelta,
        myskihärät Kanadasta, kaikki pienet niveljalkaiset Amazonin viidakoista joita on miljoonia. Tänäkään päivänä ei kukaan tiedä lajien määrää. Niitä on tunnistettu noin 1,7 miljoonaa. Joka päivä löytyy uusia eläinlajeja.
        Kuka kengurun vei Australiaan sen jälkeen kun vedenpaisumus oli ohi. Uimaan se ei sinne jaksa kun lähimmästä saaresta on Australian mantereelle on 450 kilometriä. Kenguruita ei ole muualla kuin Australiassa.
        Koko maapallo ei ole voinut olla vedenpeitossa yhtäaikaa.
        Kysyin Jehovan todistajilta, että mikä oli se vuosiluku kun vedenpaisumus tapahtui. He sanoivat 2370 eea. Kun vedenpaisumuksessa jäi henkiin vain kahdeksan ihmistä. Nooa hänen vaimonsa ja Nooan pojat Seet, Haam, Jaafet ja heidän vaimonsa. Niin vuoteen 2018 siitä on kulunut aikaa 4388 vuotta. Kun laskemme sukupolven iäksi 20 vuotta, jaamme tuon 4388 vuotta kahdellakymmenellä saamme vastaukseksi 219 sukupolvea on kulunut aikaa vedenpaisumuksesta. Miten on mahdollista, että näin vähässä ajassa on kehittynyt Afrikan sademetsien pygmi ja lumenvalkotukkainen sinisilmäinen ruotsalainen.
        Alahan kaluta luuta jota et voi niellä etkä halua sylkeä pois. Toivon että annat selityksen tälle asialle.
        Raamatussa täytyy olla virhe.


    • varma-arpa

      Raamatussa ei ole virhettä. Jos Jumala on kaikkivaltias ja luonut maan ja siinä eläväiset on Hän myös ollut kaikkivaltias vedenpaisumuksessakin. Emme ymmärrä Jumalan suuruutta ,eikä meidän tarvitsekkaan. Uskon että iäisyydessä kaikki Raamatun salatutkin asiat selviää.
      2kor.10:5 Me hajoitamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen,joka nostetaan Jumalan
      tuntemista vastaan. Siunausta !

    • Eipinnallinen

      Jumala siis vaatii järjenkäytön kieltämistä 2kor.10:5. Minä en sitä voi tehdä, sillä jos kieltäisin itseltäni järjenkäytön menettäisin ihmisyyteni. Jumala ei vaadi ihmiseltä järjenkäytön kieltämistä, vajoamista eläinten tasolle.
      Näin käy aina kun kysyy selitystä raamatun tarinoiden mahdottomuuksiin. Jumalan tekoja ei ihmisjärki ei voi ymmärtää, kun ihminen on vajavainen syntinen älyltään.
      Voitko varma-arpa edes ajatella, että raamattu on ihmisten kirjoittama, ei kaikkivaltiaan Jumalan. Näin ollen on mahdollista että raamattuun on voinut tulla virheitä.
      Minä en ole ateisti, olen agnostikko. Siksi voin vapaasti miettiä sitä miksi Jumala pani Nooan poikineen niin järjettömään suureen turhaan työhön kuin arkin rakentaminen oli ja kaikkien eläinten pyydystämiseen arkkiin.
      Olisihan Jumala voinut silmänräpäyksessä tappaa ne syntiset ihmiset jotka olivat kelvottomia elämään. Jättää ne kahdeksan ihmistä elämään kaikessa rauhassa niin kuin olivat eläneet siihenkin asti, kun olivat Jumalalle kelvollisia.
      Raamatussa on paljon muutakin järjenvastaista, esimerkiksi kielten sekoittaminen.
      Olkoon varma-arpa onnellinen onnessaan, kun kykenee uskomaan kaikki raamatun mahdottomat kertomukset.
      Mekin olemme onnellisia siitä, jotka uskomme että järjen käyttäminen ei ole rikos Jumalan edessä. Siksi Jumala meille järjen loi että sitä käyttäisimme

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe