Google maps uudistui

Vielä kun kirkot voisi poistaa myös syomalaisista kartoista ja matkaoppaista. Uusi mapsi on nyt uskonnollisesti neutraali. Kirkoja ja niiden osoitteet eivät näy enää uusimmissa kartoissa, ne eivät saa minkään laista erityisasemaa muihin tavallisiin rakennuksiin nähden. Sen sijaan aidosti tärkeät, merkitykselliset yhteiskunnalliset rakennukset kuten sairaalat, koulut, kirjastot ja pankit löytää yhä jatkossa kartalta kuten ennenkin. Myöskään Google mapsin navigaattori ei enää tarjoa reittiohjetta kirkoille toisin kuin vielä kesällä, vaan sellaiselle haluavan tulee itse etsiä reittinsä mikäli viitsii ja todella haluaa sinne mennä. Mitä mieltä olette tästä Googlen uusimmasta karttauudistuksesta?
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No eihän se käy!!!! Mitä jos haluaa kiertää kirkot kaukaa, eikä saa enää tarpeellista tietoa reittisuunnitteluun???

Eivaan. Kirkko lienee yleisimpiä rakennuksia, joita haetaan kertaluontoisesti (häät, hautajaiset). Sikäli tärkeää olisi ne löytää.

Äänestä
  • Siinä tapauksessa haet osoitteen mukaan ihan niin kuin olisit vaikka tavallisella matkalla kahville Heikkisen Penalle. Lisäksi ne häät, nimiäiset ja muistotilaosuudet voi pitää myös jossain muuallakin kuin siellä kirjossa, esim varaa hotellista juhlatilan tai sitten vaikka kotona.

    Äänestä

  • AikaJuhliaVoittoa kirjoitti:

    Siinä tapauksessa haet osoitteen mukaan ihan niin kuin olisit vaikka tavallisella matkalla kahville Heikkisen Penalle. Lisäksi ne häät, nimiäiset ja muistotilaosuudet voi pitää myös jossain muuallakin kuin siellä kirjossa, esim varaa hotellista juhlatilan tai sitten vaikka kotona.

    Penalle on harvemmin tulijoita.

    Mutta toki Google on yksityinen yritys, ja se saa tehdä sellaisen kartan kuin haluaa.

    Äänestä

Ehdottoman hyvä uudistus. Kirkkoa eikä kristinuskoa ei pidä suosia millään lailla. Vielä on kuitenkin matkaa. Kristinuskon taikausko on asetettava samaan asemaan kuin muutkin taikauskot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AikaJuhliaVoittoa kirjoitti:

Vielä kun kirkot voisi poistaa myös syomalaisista kartoista ja matkaoppaista. Uusi mapsi on nyt uskonnollisesti neutraali. Kirkoja ja niiden osoitteet eivät näy enää uusimmissa kartoissa, ne eivät saa minkään laista erityisasemaa muihin tavallisiin rakennuksiin nähden. Sen sijaan aidosti tärkeät, merkitykselliset yhteiskunnalliset rakennukset kuten sairaalat, koulut, kirjastot ja pankit löytää yhä jatkossa kartalta kuten ennenkin. Myöskään Google mapsin navigaattori ei enää tarjoa reittiohjetta kirkoille toisin kuin vielä kesällä, vaan sellaiselle haluavan tulee itse etsiä reittinsä mikäli viitsii ja todella haluaa sinne mennä. Mitä mieltä olette tästä Googlen uusimmasta karttauudistuksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu