Mitä Mannerheim käskikään?

Se käski" "Ammutaan paikalla"... siis paikan päällä ja heti. Niin käski. Kaikki aseen käteen ottaneet.

Tässä tuo mainittu päiväkäsky kokonaisuudessaan:

Lähde: Pertti Rajala: Sisällissota

Ylipäällikkö Mannerheim antoi 25. helmikuuta 1918 ohjeen, jonka mukaan ”paikan päällä piti teloittaa ne, jotka olivat syyllistyneet tuhotöihin, vastustaneet laillisia sotatoimia tai pitäneet halussaan luvattomia aseita”.

Lisäksi ohje kielsi, että valkoisten sotaoikeuksienmääräämiä kuolemantuomioita ei saanut toteuttaa. Ohjetta voitiin kuitenkin tulkita väärin. Siksi Mannerheim määräsi maaliskuun lopussa ennen Tampereen valtauista, että punaisia piti kohdella sotavankeina eikä lainsuojattomina pahantekijöinä.

Tämä määräys ei pysäyttänyt valkoista terroria, koska samaan aikaan määrättiin myös, että punaisten väkivalta johtaisi kuolemantuomioihin.

Ylipäällikkö Mannerheim antoi 11. toukokuuta 1918 käskyn, että kuolemantuomioita ei saa toteuttaa.

Koska tietooni on tullut, että sotavankeja on ammuttu, ilmoitan, että Suomen senaatti on tehnyt esityksen, jonka mukaan sotaoikeus koskee myös punaisia. Ennen kuin tämä esitys tulee ratkaistuksi, mitään telotuksia ei saa tapahtua, Mannerheim määräsi.

Stallari: #En muista tekstiä ihan sanasta sanaan mutta noin se meni ja pääpainohan tässä on sanalla "samoin" eli ase kädessä hallituksen joukkoja vastustavat rinnastetaan sabotööreihin ja heille kuuluu sama kohtelu kuin sabotööreille.#

Et ylipäätään tunne koko asiaa. Ase kädessä selustassa tavatut voitiin siis ampua. Se oli sodan tapa.

"Miksi koetat valkopestä ihannettasi, ei hän ole sinua tietääkseni siihen pyytänyt eikä valtuuttanut. "

Onko M. valtuuttanut punikit valehtelemaan toimistaan vielä 100 vuotta jälkikäteen?

#Vankien suuren määrän vuoksi m-heim määräsi, että "vankeja saa ottaa komentajan harkinnan mukaan". #
Punikit sai myös laskea menemään. Sitäkin tapahtui paljon, vaikka se ei punikkeja kiinnosta.

"Tämäkin paljastaa, että vankien teloitus oli pääsääntö mutta vankien suuren luvun takia hänen oli pakko joustaa koska satojen vankien ampumisesta ei olisi ehkä tullut mitään. "

Valehtelet. Taistelussa vangittujen ampumista ei missään käsketty. Sitä kyllä tekivät molemmat osapuolet.

"Nälkään, kurjuuteen ja tauteihin tappaminen oli persoonatonta ja siksi siihen päädyttiin"

Ei päädytty. Kuolemat johtuivat paljolti vankien suuresta määrästä, johon ei oltu varauduttu. Vankiasiaa hoidettiin myös taitamattomasti. mm. asioiden käsittely oli hidasta, vaikka valtionrikosoikeuksia oli lopulta 145. Myöskäänmuonitusta ei kyetty hoitamaan.

"Millä päivämäärillä Suomi ja Venäjä olivat sodan julistaneet ?"

Venäjä ja Suomi siinä mukana julistettiin sotatilaan elokuussa 1914. Joka tapauksessa punikkien aseellinen kapina merkitsi sotatilaa de facto.

"Kyllä muuten pantiin toimeen koska porukkaa kuoli leireillä vielä kesälläkin."

Armahdus koski alkuun vain lyhyen rangaistuksen saaneita. Et tunne asiaa lainkaan. Vankeja oli noin 25 000 vielä 15.9., kun leirit muutettiin valtion pakkotyölaitoksiksi.

" Kaikki punavangit olisi m-heimin käskyä noudattaen tapettu elleivät ulkovallat olisi puuttuneet voimallisesti peliin, siitä kiitos niille."

Sellaista käskyä ei ole, kuin punikkien valeissa. Mannerheim kielsi 10.5. omavaltaiset teloitukset.

Ulkovallat eivät puuttuneet Suomen sisäisiin asioihin. Länsimaiden valtuuskunnan tullessa tammikuussa, oli leireillä noin 6 000 vankia.

Voisiko joku rehellinen punikki ilmoittautua? Ei taida löytyä!

Erinomainen selvitys vankileirikuolemista on filosofian maisteri Pentti Mäkelän tutkimus "Vuosien 1917–1919 kulkutaudit, espanjantauti ja vankileirikatastrofi" (462 sivua, Sotasurmaprojekti 2007). Tässä tiivistelmä:

Kesän 1918 vankileirikatastrofin pääsyynä on yleisesti pidetty punavankien nälkiintymistä hengiltä. Kuolemia ei voida kuitenkaan selittää vain yhdellä tekijällä. Kuolema johtui lähes aina uhrin nopeasta nääntymisestä johonkin sota-ajan kulkutaudeista, joiden leviämistä vankien siirrot, väestön poikkeusoloissa lisääntynyt liikkuvuus ja hygieniaoloiltaan huonot leirit lisäsivät. Kuolemansyiden epidemiologinen tarkastelu ei poista sitä, että olosuhteet leireillä olivat heikot. Vangit olivat kiistatta aliravittuja, kuten suuri osa myös muista suomalaisista.

Koko väestössä esiintyneet normaalit ja poikkeavat kulkutaudit ja espanjantautiepidemia on otettava huomioon, kun tarkastellaan vankileirikuolemia. Keuhkokuume tappoi enemmän ihmisiä kuin mikään muu tauti tai varsinaiset sotatoimet. Vuosina 1916–1917 kuoli noin 5 000 suomalaista 1–60-vuotiasta akuuttiin keuhkokuumeeseen ja vuosina 1918–1919 noin 15 000.

Vankien näkökulmasta jokaista kuolemantapausta pidettiin vankeusolojen välittömänä seurauksena. Esimerkiksi Luokkasodan uhrien muistoalbumi perustui ajatukseen voittajan kostosta tai tuottamuksellisista kuolemista. Infektiosairaudet rinnastettiin teloitustavaksi. Sisällissodan jälkeisissä olosuhteissa oli mahdotonta ymmärtää, että tuhansia vankeja voisi kuolla pandemiseen influenssaan (espanjantautiin) ja muihin tauteihin. Vankien näkökulma sisältää todenmukaisen kuvauksen leirien kulkutautiepidemioista ja heikoista terveydellisistä olosuhteista, vaikka päätelmät syistä ja seurauksista eivät ottaneet huomioon tartuntatauteja. Lääkäriseurat saivat selville 1919 jälkipuolella yleiskuvan tautien kulusta, mutta sillä ei ollut merkitystä yleiseen mielipiteeseen nälkäkuolemista.

Ajanjakson poikkeustekijöitä olivat erittäin vaikea angiina-, tulirokko- ja reumakuume-epidemia, historian pahin lintuinfluenssapandemia, isorokon ja sitäkin pahemman toisintokuumeen leviäminen hajoavan Venäjän imperiumin länsipuoliskolla, seerumilääkepula, rokotussuojan puutteet ja lääkärien vähyys.

Vankisairaaloissa määriteltiin kuolinsyy, kun taas vankileirioloissa kuolinsyy jäi yleisesti puuttumaan. Lääketuonti Saksasta loppui 1914 maailmansodan sytyttyä, ja tuonti Venäjältä väheni kunnes katkesi vallankumoukseen. Tuhansien haavoittuneiden hoito aiheutti suuren pulan muistakin lääkintälaitoksen tarvikkeista – jopa sidetarpeista. Hallituksen joukkojen lääkintähuolto perusti kenttäsairaaloita, joissa oli käytössä morfiinia ja seerumihoitoja. Punakaartit turvautuivat Punaisen ristin organisaatioon.

Oloja kuvaa lääkintöhallituksen 14.5.1918 varoitus kulkutaudeista. Se kehotti piirilääkäreitä estämään tautien leviäminen. ”Kapinallisten joukoissa oli levinnyt kulkutauteja, varsinkin isorokkoa. Olosuhteet suosivat kulkutautien leviämistä, kun riskitekijöinä olivat järjestykseen saattamattomat olot maassamme, piileskelevät punakaartilaiset, sotavankien kuljetukset, leireistä vapautuneiden matkustaminen koteihinsa, armeijamme siirrot ja maatamme monin paikoin uhkaava nälänhätä.”

Vanhasta puulaatikosta löytyi Mannerheimin vuonna 1918 antama määräys kahden miehen teloittamisesta.

SUOMENNIEMEN entisen pappilan ostanut Veijo Jääskeläinen teki arvokkaan löydön talon ulkovarastoa siivotessaan.

Vanhassa puulaatikossa oli alkuperäinen Carl Gustaf Emil Mannerheiminammutaan paikalla -julistus, joka luettiin kirkoissa sisällissodan aikana, kevättalvella 1918.

Näyttää siltä, että julistus on johtanut Suomenniemellä lukemista seuraavana päivänä kahden nuorukaisen teloittamiseen kyseenalaisin perustein.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005426997.html

Ylipäällikön kuulutus 25.2.1918:

Tiedoksi ja ehdottomasti noudatettavaksi ilmoitetaan:

Henkilöt, jotka armeijan selän takana tavataan hävittämässä teitä, siltoja, kulkuneuvoja, sähkölennätin ja puhelinjohtoja, ammutaan paikalla. Samoin myös henkilöt, jotka tekevät aseellista vastarintaa maan laillista sotavoimaa vastaan, niin myös sala-ampujat ja murhapolttajat.

Jokainen jolta 8 päivää sen jälkeen kun tämä kuulutus on luettu maan kaikissa kirkoissa, löydetään ilman asianomaista lupaa säilytettyjä aseita tai jotka tavataan armeijan selkäpuolella aseistettuna, ammutaan paikalla.

Henkilöt, joiden oleskelu vapaalla jalalla on vaaraksi meidän sotatoimillemme, vangitaan.

Vangitsemismääräyksen antaa asianomainen suojeluskunnan päällikkö, jonka siitä on viipymättä komentoteitse ilmoitettava. Kiireellisissä tapauksissa on kuitenkin suojeluskuntalainen oikeutettu omalla vastuullaan ryhtymään vangitsemiseen, mutta on hänen siitä viipymättä ilmoitettava lähimmälle sotilaspäällystölle.

Vangitun kanssa on viipymättä toimitettava alustava kuulustelu joko vangitsemispaikalla tai missä rikos on tapahtunut. Kuulustelun toimittaa joku lakimies tai poliisiviranomainen tai muu siihen pätevä henkilö, kahden todistajan läsnä ollessa.

Jollei vangittua vastaan ilmene mitään raskauttavaa, on hänet viipymättä laskettava vapaaksi.

Kun toiselta paikkakunnalta oleva henkilö on epäilyksen alaisena vangittu, on hän vartioituna lähetettävä kotipaikalleen, jossa hänen kanssaan on toimitettava kuulustelu ja meneteltävä edellä määrätyllä tavalla.

Kun vanki vartioituna lähetetään paikkakunnalta toiselle, pitää kirjallinen passitus ynnä tutkintopöytäkirja seurata mukana.

Jos syytä siihen on, voidaan epäilyksen alainen henkilö määrätä oleskelemaan osoitetulla seudulla, uhalla että joka tätä määräystä vastaan rikkoo, hänet viipymättä vangitaan.

Erittäin tärkeissä tapauksissa valvonnan alaiseksi asetetun henkilön on määräaikana ilmoittauduttava asianomaisen siihen määräämälle viranomaiselle.

Jos rikos todistettavasti on tapahtunut vihollisen pakotuksesta, on tämä katsottava lieventäväksi asianhaaraksi.

Henkilö, joka todennäköisillä syillä katsotaan sotatoimille vaaralliseksi, voidaan sotilaspäällystön toimesta siirtää sopivaan paikkaan rintaman taa. Siitä on komentoteitse ilmoitus viipymättä tehtävä. Erityisen tarkasti on vartioitava vakoilusta epäiltyjä henkilöitä kuin myös niitä, jotka johtajina tai agitaattoreina ensi sijassa ovat syypäät nykyiseen kapinaan maan laillista hallitusta vastaan, ja niinikään ne, jotka ovat olleet mukana tekemässä päätöstä murhien, ryöstöjen tai murhapolttojen toimeenpanemisessa.

Mitään lupausta tai kunniasanaa älköön missään tapauksessa otettako murhaajilta ja maanpettureilta.

Kun asianomainen sotilaspäällystö ei katso voivansa laskea vangittua vapaalle jalalle, vaikka tutkinnossa häntä vastaan suorastaan sitovia asianhaaroja ei olekaan ilmennyt, on asia jätettävä lähinnä ylimmän sotilasviranomaisen ratkaistavaksi.

Muistettava on, että persoonallinen viha ja hetkellinen kiihtymys tai muu ajattelemattomuus ei saa aiheuttaa väärinkäytöksiä.

Kapinallinen, joka avoimessa taistelussa laskee aseensa ja antautuu vangiksi, vangittakoon päällikön harkinnan mukaan.

Myös on muistettava, että tässä minun kuulutuksessani, joka on laadittu minun ja Päämajassa olevain suojeluskuntain edustajien välillä tapahtuneen yhteisen neuvottelun jälkeen, määrätyt toimenpiteet eivät ole katsottavat tuomion täytäntöönpanoksi, vaan hätäpuolustukseksi.

Seinäjoki, helmikuun 25 päivänä 1918.

G. Mannerheim.

Lähde: Yrjö Raevuori: Kaupungin kohtalokas kevät ja kesä. WSOY, 1960.

https://histdoc.net/historia/1917-18/mannerheim1918-02-25.html

Näin tehtiin tieltä tavatuille "punikeille", jotka lääkäri Klemola otti vangiksi / mukaansa.


Lääkärin elämäntaipaleelta -kirjasta eräs tapaus

Tässä tapauksessa ammuttiin aseettomia, tiellä vastaan tulleita "punikkeja", ilman mitään varsinaista syytä!

Suosittelen lukemaan vuoden 1918 tapahtumakuvauksia Janne Klemolan kirjoista. Klemola mm. kertoo kirjassaan Lääkärin elämäntaipaleelta useaan otteeseen ruotsalaisten vapaaehtoisten olleen erityisen julmia ja verenhimoisia suomalaisia punikkeja kohtaan vuoden 1918 kahinoissa. 

"Åtminstone denhär långa karlen kan inte vara rödgordist, han talar ja svenska" 

Janne Klemola kertoo muistelmakirjassaan tapauksen, jossa punikki pelasti itsensä ja 2 kaveriansa ruotsalaisraakimusten teloittaessa heti muut samasta 10 punikin porukasta vangiksi jäänyttä. Vain yksi armahdettiin kotipaikkansa vuoksi. Usein on väitetty ruotsin kielen osaamisen pelastaneen jopa hengen. Eräissä jutuissa on viitattu vuoden 1918 tapahtumiin ja sanottu ruotsia puhuneiden säästyneen jopa teloitukselta. Nyt on sitten vastaava tapaus kerrottuna Klemolan muistelmissa. 
Janne Klemola, joka lääkärinä oli mukana kaikissa sodissamme, kansalaissodassa jopa rintaman molemmilla puolilla, on kirjoittanut mm. kirjan Lääkärin elämäntaipaleelta. 
Tapahtumapaikka on siis Koskella. Vangit hän saa matkallaan Heinolasta Koskelle. Siellä Klemolan ottamat 10 punaista vankia pikatuomitaan ja vain 1 armahdetaan koska hän oli Lempäälästä. Turusta, Porista ja Varsinais-Suomesta olevat vangit ammutaan heti paikalla navetan seinää vasten. 
Tuossa kirjassa, sivuilla 111-113 hän kertoo tapauksesta, jossa 3 punavankia tuotiin kuulusteltavaksi. Paikalla oli ruotsalaisten joukkojen upseereita ja jokunen suomalainen jääkäri ja Klemola, joka oli pyydetty molempia kieliä puhuvana tulkiksi. Suomalainen jääkäri olisi halunnut antaa vangeille lopullisen tuomion välittömästi, mutta jostain syystä vangit tuotiinkin elävinä kuultaviksi ja tuomiolle. Tilanne näytti jo pahalle punaisten kohdalta, mutta äkkiä eräs vangeista alkoikin puhumaan ruotsia ohi tulkin ja kertomaan tarinaa, kuinka heidät oli väkisin pakotettu mukaan punaisten joukkoihin. Hän sanoi olevansa työnjohtaja jostakin kartanosta ja Helsingin pitäjästä. Tämä "työnjohtaja" puhui toiset kaksi punikkia vapaiksi. Klemola sanoo hämmästyneensä vankien neuvokkuutta ja ruotsalaisen upseerin tuomio oli lyhyt: EIVÄT he VOI olla punikkeja kun he puhuvat ruotsiakin! 
"Åtminstone denhär långa karlen kan inte vara rödgordist, han talar ja svenska" 
Lääkärillä oli naurussa piteleminen ja Jääkäri kihisi kiukusta tilanteen selvittyä hänelle. Hetken perästä tämä neuvokas hurri olikin puolta vaihtaneena hevosmiehenä ja burchina ruotsalaisella komentajalla, joka hänet armahti kielensä takia!. Ne 2 muutakin pelastuivat. 

Tampereella tapahtuneeseen punaisten sairaalaan kohdistuneeseen joukkoteloitukseen vuonna 1918 liittynee sellainen episodi, jossa yksi hoitajana ollut nainen pelastui alkaessaan hädissään puhumaan ruotsia. Tämä juttu kerrottaneen muistaakseni Heikki Ylikankaan kirjassa Tie Tampereelle. 

Klemolan kirjoja kannattaa lukea jos erikoiset tapahtumat kiinnostaa. 

Klemola J. K. Lääkärin elämäntaipaleelta, WSOY, 1966 Klemola J.K. Kahden tulen välissä, Karisto, 1970 Klemola, J Kenttäsairaalan lääkäri, Karisto Hämeenlinna 1971

Stallari: "Puhut täyttä skeidaa taas koska et tunne asiaa laisinkaan, ethän sinä tunne edes oikeudellisia perustermejäkään. Vain tuomittu vanki voidaan armahtaa ja leireillä oli kyseessä tutkintavangit, joita ei oltu tuomittu. Kun tutkintavanki vapautetaan ei kenenkään luulisi olevan niin moukka, että puhuu armahduksesta."

Armahdukset koskivat nimenomaan valtionrikosoikeuksien tuomitsemia vankeja. Ei tutkintavankeja.

"Mutta tuolla sanastollasi paljastat kyllä lahtarin aikeet, kaikki oli tuomittu kuolemaan jo kun antautui vangiksi ilman sen kummempia tutkimuksia ja senpä takia lahtaristit puhuvat vieläkin armahduksesta, hölmöyksissäänpä tietysti."

Valehtelet taas. Vankeja oli jo maaliskuussa noin 4 000 ja määrä kasvoi koko ajan. Taistelujen jälkeen antautuneita kyllä ammuttiin, mutta pääosa suljettiin leireille.

Elokuusta -18 alkaen laskettiin tuomittuja vankeja joko ehdonalaiseen tai armahdettiinkokonaan.

Ilman tuomiota päästettiin noin 7 000. Totuus on täysin toinen kuin stallarien valeet.

Mita sa yritat todistejja tollasella paskalla? Nyt on hei pikkusen eri vuosiuhat, kato.