Eduskuntavaaleja odotellessa!

kiittimullariitti

Minulla on kristallinkirkas kriteeri äänetystilanteissani.
En äänestä koskaan puoluetta joka on ollut hallituksessa ja jonka ministeri on valehdellut päivänselvissä asioissa julkisesti siten että olen itse sen kuullut .
Monta puoluettaa on ollut joita olen äänestysikäisenä äänestänyt.
Karsiutuminen on jyrkentynt sitämukaa kuin olen oppinut ymmärtämään politiikkaa ja sen vaikutusta yhteiskuntaamme.
Nykyisen tilanteen voitte arvata kun katsotte mikä puolue ei vielä ole ollut hallitusvastuussa.
Ja arvannette ettei jää juuri ehdolle yhtäkään potentiaalista äänestyskelpoista puoluetta!

3

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuusipuoluetta
    • valkoiset-valheet-

      Jospa miettisit ensin omat valehtelusi. Voit hyvillä mielin olla tuota mieltä, jos et itse ole koskaan valehdellut kenellekään. Asiatkin muuttuu ajan kuluessa niin paljon, että valheeksi luettu asia, ei sitten olekaan enää valhetta. Mitä äänestykseen tulee, niin ehdottomasti kannattaisi äänestää puoluetta, ei henkilöä. Henkilöä ei opi tuntemaan koskaan niin hyvin, että sille voisi antaa äänensä. Puolueella on kuitenkin suurinpiirtein ne tavoitteet, joita ne yrittävät viedä eteenpäin. Henkilö voi helpommin muuttaa suuntaa, ja jopa hypätä kesken vaalikauden toiseen puolueeseen.

      • ennustelija

        Se että kansanedustaja valehtelee,hän tekee sen jo hakiessaan eduskuntaan, lupaessaan ,yhtä ja toista hyvää ja päätökset johon hän osallistuu, jotka leikkaavat esim. köyhiltä tukia, se on yksi vale koska , hän onluvannut aivan muuta,En tiedä mitä aloittaja on valedellut, mutta se ei meille kuulukkaann.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4263
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      2955
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      46
      2868
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2643
    5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      340
      2621
    6. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2575
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      2189
    8. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      1955
    9. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1683
    10. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      141
      1527
    Aihe