Perheemme on muuttamassa Järvenpäähän, jonnekin Jamppaan- Onko minkälainen alue?
Vastaukset 5
- ÄlkääMaksakoLiikaa
Hyvin sisäänpäin kääntynyt. Alue on täynnä junantuomia juntteja. Juoruisia ja kyyläisiä vanhoja pieruja.
- TälläinenOnJamppa
Jampassa on hyviä ja huonoja alueita. Pääsääntöisesti Haltiapolun päätä (ei saunakallion junaseisakkeen puoli vaan purolaa lähinnä oleva pää) pidetään levottomana. Itse en muuttaisi sinne ja muurahaispolku (vaikka ei siellä tietääkseni häiriöitä ole) on ehdoton ei itselleni. Lähinnä siksi, että jäänyt kuva, jotta sieltä ihmiset tykkää loikkia parvekkeelta alas. Kaarnapolku on jäänyt mieleen aika yhteisöllisenä asumispaikkana. Sielä muutama tuttu asunut, enkä ole kuullut, että olisi mitenkään erityisen rauhaton. Osa Jampankaaresta on rauhallista, osa ei välttämättä (mestariasuntojen kerrostalot). Rivarialueet mielestäni ok.
Sitten asioita, jotka tekee tästä todella kivan alueen. Maahisen puisto on todella ihana ja arkisin siellä on polkuautoja ja muita leikkikaluja lapsille. Sisällä voi käydä lämmittämässä ruokaa ja löytyy vessa ym. tilat. Saunakallion ala-asteen koulun piha on aikoinaan palkittu ja siellä viihtyy pienemmätkin lapset. Löytyy hämähäkkiverkkoa, kiipeily telinettä jne. Koulun vieressä on pururata, jossa on talvisin hiihtolatu ja koulun kentällä luistinrata. Pururadan takaa löytyy ylä-aste ja Järvenpään lukiolle kävelee, mutta pääsee myös bussilla tarvittaessa. Haltianpolun päiväkoti on täysi kymppi. Sinne voi jättää erityislapsenkin huoletta hoitoon. Parasta on ehkä se, että miltein joka paikasta koululle pääsee ilman suojatien ylittämistä.
Sanoisin, että hinta-laatu suhteeltaan on ihan mainio alue ja aluetta kehitetään kokoajan parempaan suuntaan. Junalla kulkee helsingin keskustaan n. 30 min ja autolla ajaa Itäkeskukseen n. 40min.- Miksimainitaan
Kuka haluaisi mennä itäkeskukseen
- sissijampasta
Jos omaa sissikoulutuksen niin Jamppaan ainoastaan siinä tapauksessa.
- onkotarvetta
Entäs rynnäkkökivääri?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891368Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu43893- 13827
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40808Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81720- 90711
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17707- 46698
- 58648
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27647Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97631- 66623
- 43601
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566- 10558
- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505