Oikaistaanpa stallarien valeita!

Punikki: "Punavankien joukkomurha oli aivan luonnollinen jatkumo lahtarien politiikalle. "

Suomen politiikasta määräsi Venäjän keisari kevääseen 1917. Sen jälkeen eduskunta, jossa oli ensin vasemmisto-, sitten porvarienemmistö. Punavankien kuolemat olivat seuraus punikkien häviämästä kapinasta.

"1800-luvun nälkävuosina kuoli satoja tuhansia ihmisiä nälkään kun kieltäydyttiin ostamasta viljaa ulkomailta vaikka oli jo monta katovuotta. "

Viljaa ei ollut saatavissa, sillä kato oli koko P-Euroopassa.

#Lahtarin rahapussi oli tärkeämpi. Lahtari ei halunnut "totuttaa" köyhiä avustusviljaan etteivät nämä "laiskistu". #

Kyse oli Suomen autonomian varoista, ei yksityisten.

"1900-luvun alussa lahtari neuvoi nälkää näkeviä köyhiä poimimaan marjoja ja sieniä."

Eiköhän se ollut osa elintarpeiden hankkimista myös porvariperheillä.

# (1918-joukkomurhien ohella nämä lahtarit olivat tekemässä Suomesta kuningaskuntaa ja Saksan vasallia tappaakseen demokratian maasta)#

Punakapinan kukistaminen oli mahdollista vain Saksan avulla. Kuningashanke oli sen seuraus. Kyse oli kansan olemassaolosta.Vaihtoehto oli joutuminen bolsevismin kynsiin.

" Ei liiennyt kartanonherroilta avustuksia vaikka kansa söipettuleipää."

Ei maanomistajilla ollut mitään koo kansan elatusvelvollisuutta.

" Lahtarien tappio Jatkosodassa ja valvontakomission määräykset fasistien liikkeiden lakkauttamiseksi olivat suuri palvelus työkansalle."

Jatkosota oli seuraus NL:n hyökkäyksestä Talvisodassa. Itsenäisyys säilyi kommunistien yrityksistä huolimatta. Siitä stallarien ikuinenkatkeruus. Maanpuolustusjärjestöt eivät olleet fasistisia. Niitä olivat vain muutamat merkityksettömät yhteisöt.

" Olot normalisoituivat ja yhteiskunnan kehitys pääsi alkuun."

NL:n hyökkäys 30.11. 39 keskeytti hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisen. Sodan tuhoja korjattiin yhteisvoimin äärivasemmiston yrittäessä perinteiseen tapaansa lakoillaan sita vaikeuttaa.

Lopulta NL:n hajoaminen vapautti Suomen uudelleen itsenäiseksi. Stallarien raivo on voimaton.
152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

# Itsenäisyyttäkään eivät leniniläiset panneet vastaan#

--Mutta porvaritpa panivat ja kovasti panivatkin ja vastaanpanevat vieläkin. Jo kesällä -17 yhdessä Kerenskin ja kasakoiden kanssa torpattiin Suomen de facto-itsenäisyys.--

Valetta. Kyse oli autonomian palauttamisesta, johon Venäjä ei suostunut.

-- Valkoisen Venäjän kaaduttua ja Leninin tunnustettu itsenäisyytemme luovutti porvaristo Suomen itsenäisyyden pelossa Saksan tahdottomaksi vasalliksi.---

Porvaristo julisti Suomen itsenäiseksi 6.12. 1917. Vasemmisto halusi pysyä bolsevikkien joukosssa ja nousi kapinaan.Saksa kukisti bolevikit ja Suomella oli vain Saksa turvanaan.

-- Onneksi Saksakin kaatui ja taas porvarisraukka joutui taipumaan pakkoitsenäisyyteen. ---

Itsenäisyys säilyi punikkien bolsevikeilta saamasta tuesta huolimatta ja Mannerheimin johdolla Suomi siirtyi länsimaiden joukkoon.

---Kova oli yritys 1940 liittää Suomi takaisin Ruotsiin mutta onneksemme taas "korkeemmat" voimat tarttuivat peliin ja vihelsivät tämänkin yrityksen poikki.---

Hölynpölyä.NL epäonnistui 1939 Suomen valtauksessa. Ruotsissa syntyi hanke valtioliitosta, mutta sen torppasivat NL ja Saksa yhteen ääneen.

"Nyt on hyvää vauhtia menossa porvariston neljäs yritys ja on jo aika pitkällä. Suomi kun on jo tahdoton EU:n, USAn ja Naton vasalli. Ikävää mutta totta. Itsenäisyytemme on enää hädintuskin 10 prosenttinen."

Suomi on itsenäisempi kuinkoskan läntisten yhteisöjen täysivaltaisena jäsenenä.
Mikään ei voisi panna stallareita ja punikkeja raivoisampaan itkuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valkosoturi kirjoitti:

Punikki: "Punavankien joukkomurha oli aivan luonnollinen jatkumo lahtarien politiikalle. "

Suomen politiikasta määräsi Venäjän keisari kevääseen 1917. Sen jälkeen eduskunta, jossa oli ensin vasemmisto-, sitten porvarienemmistö. Punavankien kuolemat olivat seuraus punikkien häviämästä kapinasta.

"1800-luvun nälkävuosina kuoli satoja tuhansia ihmisiä nälkään kun kieltäydyttiin ostamasta viljaa ulkomailta vaikka oli jo monta katovuotta. "

Viljaa ei ollut saatavissa, sillä kato oli koko P-Euroopassa.

#Lahtarin rahapussi oli tärkeämpi. Lahtari ei halunnut "totuttaa" köyhiä avustusviljaan etteivät nämä "laiskistu". #

Kyse oli Suomen autonomian varoista, ei yksityisten.

"1900-luvun alussa lahtari neuvoi nälkää näkeviä köyhiä poimimaan marjoja ja sieniä."

Eiköhän se ollut osa elintarpeiden hankkimista myös porvariperheillä.

# (1918-joukkomurhien ohella nämä lahtarit olivat tekemässä Suomesta kuningaskuntaa ja Saksan vasallia tappaakseen demokratian maasta)#

Punakapinan kukistaminen oli mahdollista vain Saksan avulla. Kuningashanke oli sen seuraus. Kyse oli kansan olemassaolosta.Vaihtoehto oli joutuminen bolsevismin kynsiin.

" Ei liiennyt kartanonherroilta avustuksia vaikka kansa söipettuleipää."

Ei maanomistajilla ollut mitään koo kansan elatusvelvollisuutta.

" Lahtarien tappio Jatkosodassa ja valvontakomission määräykset fasistien liikkeiden lakkauttamiseksi olivat suuri palvelus työkansalle."

Jatkosota oli seuraus NL:n hyökkäyksestä Talvisodassa. Itsenäisyys säilyi kommunistien yrityksistä huolimatta. Siitä stallarien ikuinenkatkeruus. Maanpuolustusjärjestöt eivät olleet fasistisia. Niitä olivat vain muutamat merkityksettömät yhteisöt.

" Olot normalisoituivat ja yhteiskunnan kehitys pääsi alkuun."

NL:n hyökkäys 30.11. 39 keskeytti hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisen. Sodan tuhoja korjattiin yhteisvoimin äärivasemmiston yrittäessä perinteiseen tapaansa lakoillaan sita vaikeuttaa.

Lopulta NL:n hajoaminen vapautti Suomen uudelleen itsenäiseksi. Stallarien raivo on voimaton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu