Oon lapsuudesta asti ollut hiljainen ja mulle on ollut vaikeaa ystävystyä muiden kanssa. Näin koulussa, opiskeluaikana ja nyt työelämässä/harrastuksissa. Minulla on joitain vanhoja ystäviä, mutta emme ole enää niin läheisiä eikä meillä ole kauheasti yhteistä, muuta kuin historiamme. Kiva heitä on kuitenkin ajoittain tavata.
Olen viime aikoina yhä enemmän miettinyt, että kyse saattaa olla muustakin kuin hiljaisesta luonteesta. Odotan innolla uusien ihmisten tapaamista ja toivon että löytäisin jonku kenen kanssa klikkaa. Kuitenkin perun viime hetkellä kaiken ja rationalisoin itselleni miksei kannata osallistua. En kuitenkaan pysty selittämään todella sitä miksi perun, jostain syystä vaan teen niin joka kerta.
Kysymykseni kuuluukin, onko kellään kokemusta siitä, että terapia voisi auttaa? Olen nuoruudessa kärsinyt masennuksen oireista, juurikin tästä syystä, mutta en hakenut siihen apua, vaan jotenkin vaan opin elämään asian kanssa. Koen kuitenkin ettei tämä ole normaalia ja syvä yksinäisyys painaa, vaikka minulla onkin puoliso ja perhe. Käyn töissä ja päällisin puolin kaikki on hyvin.
Olen viime aikoina yhä enemmän miettinyt, että kyse saattaa olla muustakin kuin hiljaisesta luonteesta. Odotan innolla uusien ihmisten tapaamista ja toivon että löytäisin jonku kenen kanssa klikkaa. Kuitenkin perun viime hetkellä kaiken ja rationalisoin itselleni miksei kannata osallistua. En kuitenkaan pysty selittämään todella sitä miksi perun, jostain syystä vaan teen niin joka kerta.
Kysymykseni kuuluukin, onko kellään kokemusta siitä, että terapia voisi auttaa? Olen nuoruudessa kärsinyt masennuksen oireista, juurikin tästä syystä, mutta en hakenut siihen apua, vaan jotenkin vaan opin elämään asian kanssa. Koen kuitenkin ettei tämä ole normaalia ja syvä yksinäisyys painaa, vaikka minulla onkin puoliso ja perhe. Käyn töissä ja päällisin puolin kaikki on hyvin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.