Kehityksen suunta

Olemme jo vuosisatojen ajan voineet seurata, mihin suuntaan kehitys on kulkenut. Se on jo pitkän aikaa kulkenut samaan suuntaan, joten voimme perustellusti aavistella, että suunta pysyy, kohti lisääntyvää vapautta.

Menneinä aikoina oli käsitys, jota syötettiin oppimattomalle ja heikosti toimeentulevalle kansalle, että yhdellä perheellä, kuninkaallisilla, oli muka jumalallinen oikeus asettaa jäseniänsä eri kansojen hallitsijoiksi. Jos kansa edes sanoi jotakin tällaisia vallanpitäjiä vastaan, heidät tuomittiin majesteettirikoksesta.

Kirkko oli vain väline, jolla tällainen törkeä epätasa-arvo oikeutettiin. Vähitellen sivistys kuitenkin on edennyt, ja käskijöiden tilalle on tullut vaaleilla valittuja henkilöitä. Nyt pidetään selvänä, että valta kuuluu kansalle. Missä kuninkaallisia vielä on, he ovat enää pr-henkilöitä ilman valtaa.

Sama kehitys on jo pitkällä kirkossakin. Tosin on vielä epäoikeudenmukaisen vallan jäänteitä, mutta jokainen voi erota kirkosta. Ennen ei voinut.

Seksuaalilakeja on hiljalleen höllennetty, niin ettei enää ole rangaistavaa kuin pedofilia ja raskaus. Ja ne pysyvätkin. Ennen pienistäkin poikkeamista normeista rangaistiin kauheilla tavoilla. Kukaan ei enää voi omistaa toista ihmistä. Orjuuden jäänteetkin on hävitetty laista. On pyrkimys monenlaiseen tasa-arvoon, niin teoissa kuin asenteissa. Myös taloudessa on lukuisia tasaavia järjestelmiä.

Kaikkiaan voi havaita, että suunta on vääjäämättömästi ollut kohti vapautta ja tasa-arvoa. Kaikkina aikoina on ollut säilyttäviä ääniä, mutta ne on sivuutettu. Kaikkein säilyttävimmät äänet ovat uskonnollisilla fundamentalisteilla, mutta voimaa heillä ei ole, ei pienintäkään mahdollisuutta kääntää suuntaa taantumukseksi.

Ja kaikkein parasta on, että vapauden ilmapiiri on mahdollistanut, että rikokset ovar vähentyneet pieneen osaan siitä, mitä ne olivat ennen. Kirkkokin on menettänyt holhoavan otteensa, koska on vapaus äänestää jaloillaan.

Elämme maailmanhistorian parasta aikaa sekä henkisesti että taloudellisesti. Jeesus Kristus on antanut meille iloa ja yltäkylläisyyttä, mutta se on vain pientä esimakua tulevasta. Tule, Herra Jeesus, מרן אתא, Maranatha!
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Dogmatikos kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu