Maahanmuutto pitää yllä väestöä - toistaiseksi

http://www.stat.fi/til/vaenn/2018/vaenn_2018_2018-11-16_tie_001_fi.html
Tää korutont' on kertomaa, se ota vastaan, synnyinmaa.

Tilastokeskuksen uusimman väestöennusteen mukaan Suomen väkiluku kääntyy laskuun 2035. Syntyvyys on edelleenkin vakaassa laskussa, väki vanhenee ja nuorten osuus väestöstä laskee vauhdilla. Tilastokeskuksen ennuste lisäksi olettaa, että koko ajan jatkuu tasainen ja jatkuva maahanmuutto vauhdilla 15.000 henkilöä per vuosi. Ilman tätä maahanmuuton suomaa tekohengitystä, joka tuo nuoria, lisääntymisikäisiä tasaisena virtana maahamme, väestökäyrä kääntyisi laskuun jo aiemmin.

Tältä se totuus näyttää. Puheet islamisoitumisesta tai väestön vaihdosta ovat vain turhaa länkytystä. Nykyinen, noin 0.4 miljoonan ulkomaalaistaustainen väestö ja siihen yhdistettynä 15.000 maahanmuuttajan per vuosia lisäys ei riitä hetkauttamaan väestötilastoa. Vajaa 5 miljoonaa "kantasuomalaista" määrää sen, miten väestö lisääntyy, pysyy työelämässä ja kuolee.

Uskokaamme Tilastokeskusta, jolla on hallussa suuret luvut. Älkäämme liikaa uskoko perussuomalaista populismia, jolla on hallussa vain Putkonen.

57

606

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • faktatedellä

      Tilanne on jonkin verran huolestuttava. Joka tapauksessa näyttää siltä, että maamme tarvitsee ulkopuolista, nuorta, reipasta työhenkistä ja perheen merkityksen tiedostavaa porukkaa huolehtimaan ikääntyvästä ja veltostuvasta ns. kantaväestöstä. Väestöennusteen lukemille ei persupropaganda voi mitään.

      • Numero6

        Kuule jos kantaväestö vähenee ja tuodaan ulkomailta korviketta seon =kansan murha.


      • Numero6 kirjoitti:

        Kuule jos kantaväestö vähenee ja tuodaan ulkomailta korviketta seon =kansan murha.

        Ei kansan väheneminen tarkoita kansan murhaa, ellei vähentämistä tehdä väkisin. Kun kiinassa uiguureja pakkosteriloidaan ja -abortoidaan, on kyseessä kansanmurha. Kun Suomessa hallitus tekee melkein mitä vaan taatakseen hyvän ympäristön kasvattaa lapsia, on kyse jostain ihan muusta.


    • Totta-väliin

      Yli miljoona suomalaista on 65 ikäsiä. Oli jo vuonna 2012.
      Suomenkielisiä suomalaisia on maassa n. 4,8 miljoonaa.
      https://yle.fi/uutiset/3-6258233
      Etniset suomalaiset siis vähenevät huimaa vauhtia ja jäävät muutamassa vuosikymmenessä vähemmistöksi omassa maassaan. Kanta-asukkaiden hedelmällisyysluku on alle 1,6 lasta/ nainen, kun sen pitäisi olla 3. Maahanmuuttajataustaisten musliminaisten luku on hieman alle 4. Lisäksi näistä maista tulee massiivista maahanmuuttoa "turvapaikanhakijoina" ja perheenyhdistämisen vuoksi.

      Isokin väestö kuolee sukupuuttoon jos ei lisäänny. On kaksi eri asiaa, pitääkö jotakin maantieteellistä aluetta maksimaalisesti asuttuna ja taloudellisen toiminnan piirissä ja se, kuoleeko jokin etninen ryhmä sukupuuttoon. Eivät valkoiset muuttuneet Amerikkaan ja Australiaan muuttaessaan intiaaneiksi tai aboriginaaleiksi. Samalla tavalla vieraat tummat ihmiset omine tapoineen ja uskontoineen eivät koskaan voi olla "suomalaisia", he ovat jotakin muuta - vierasta.

      Peiaatteeksi pitäisi ottaa että "suomalaiseksi" voi tulla ulkomaalainen jos hän täyttää tietyt rotukriteerit. Ehdottomasti ei pitäisi maahan päästää mustia, mongooleja, eikä ruskeasilmäisiä ja mustahiuksisia ( siis kenellä on ollut nuorena tämän kaltaiset hiukset). Kaikki muut ovat tervetulleita!

      • Osa.rassu

        Eikö nyt sentään ne Kaukoidän ihanat mongolitytöt ole tänne tervetulleita? Hyviä ja kovin kauniitakin vaimoehdokkaita ovat.
        Kerran yksi ämmä väitteli näillä palstoilla, että ei ole olemassa puolirasisteja tai osarasisteja.
        Koen kyllä itseni sellaiseksi. Pidätän oikeuden itselläni lausua faktat, mitkä kansat hyväksyn ja mitä en. Sama pätee uskontoihin.


      • 344354
        Osa.rassu kirjoitti:

        Eikö nyt sentään ne Kaukoidän ihanat mongolitytöt ole tänne tervetulleita? Hyviä ja kovin kauniitakin vaimoehdokkaita ovat.
        Kerran yksi ämmä väitteli näillä palstoilla, että ei ole olemassa puolirasisteja tai osarasisteja.
        Koen kyllä itseni sellaiseksi. Pidätän oikeuden itselläni lausua faktat, mitkä kansat hyväksyn ja mitä en. Sama pätee uskontoihin.

        Vassarifeminatsit ovat käsittämättömän mustavalkoisia luokittelijoita - oikein etsimällä etsivät vihollisia innoissaan. Tosiasiassahan ihminen voi olla vähän sitä sun tätä, olematta mitään äärimmäistä ääripäätä koskaan.


    • ihanvaanettä

      Tärkeintä olisi huolehtia siitä, ettei maahamme tule lisää töpselinokkaisia persuja!

      • wolleniusnuolee

        Tosiasiahan on että olet syntynyt sellaisesta ja näin ollen synnyttäjäsi on naaraspuolinen töpselinokkainen nainen myös. Vuokrakortteerihokijana lienet jälleen lomilla Julkulan rauhaisesta kotipaikastasi?


    • refugees.first

      On vaan hyvä mitä vähemmän ihmisiä Suomessa asuu. Se on pelkästään ekologista. Jos lapsia halutaan lisää, niin sitten pitää tehdä sitä suosivaa politiikkaa eli lisää rahaa lapsiperheille. Mitkään kehitysmaamuslimit ja muut vastaavat eivät helpota tilannetta, vaan aivan päinvastoin. Ei suomalaisia ollut joskus ennenkään kuin muutama miljoona ja hyvin nopeasti suomalaisten määrä kaksinkertaistui, kun lapsia alkoi syntyä enemmän ja lapsikuolleisus laski.

      • Numero6

        Kannatatko kantasuomalaisten kansan murhaa?


    • Sepäse

      Kalergi

      • on.on

        TalmudoJuutalaisten salaliitto jota Soros rahoittaa!!1


    • Jatotuus

      Maahanmuutto syö suomalaisten syntyvyyttä, koska kotimaiset vähävaraiset lapsiperheet ovat ajettu tiukalle näiden maahanmuuttajien toimesta sosiaali avustusten osalta, Suomalaisille , ei enään myönnetä juuri mitään harkinnanvaraista tt-tukea, jota nämä etuoikeutetut saavat todella laajasti ajokortista autoon,netti puhelimet, auton laskuihin ja jopa polttoaineeseen, suomalaisille ei edes netti ja puhelinkuluja oteta huomioon, saatikka vaatteita harkinnanvaraisena tt-tukena, tarkoitusperäisesti valtio pienentää Suomalaisten syntyvyyttä, ehkä tiedostamatta sitä itse, mutta tätä tämä hallitsematon ja liian avokätinen maahanmuutto toiminta saa aikaiseksi, ja ne ajatukset ovat suurimmaksi osaksi utopiaa, että näistä tulijoista, sekä heidän jälkeläisistään olisi työvoimaksi ja veronmaksajiksi ikääntyvälle ja vähenevälle kantaväestööle, hyvä jos saavat edes muiden pakolaisten aiheuttamat kulut maksettuina veroillaan, ja sitten kun pakolaisissa on tietty porukka juurikin näitä, jotka ei ikinään tule maksamaan veroja, muutamat kansalaisuudet ovat ottaneet etuoikeudekseen olla vaatimassa eniten, mutta eivät koskaan tekemään työtä, ovat itsekin sen haastatteluissa sanoneet, ja tuoneet julki. Kun tästä porukasta vielä poistetaan työperäisen maahanmuuton kansalaisuudet, niin onko näillä aavikoilta tuoduilla elintasopakolaisilla mitään virkaa suomessa? Ei ole vastaan itse.

      • Numero23

        Olen 100 %samaa mieltä.


    • https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#väestökielenmukaan
      Suomen-, ruotsin- tai saamenkielisten määräväestöstä on 93,2%
      Muita kieliä puhuvien määrä on 6,8%.

      Kielisuhteet eivät juurikaan muutu, vaikka Tilastokeskuksen ennusteen mukaan maahan muuttaisi 15.000 maahanmuuttajaa per vuosi.

      Nimimerkki "Totta-väliin" kehittelee ihmeellistä rotuteoriaansa suomalaisista.

      "....vieraat tummat ihmiset omine tapoineen ja uskontoineen eivät koskaan voi olla "suomalaisia"..."
      Kovinpa vähän sinä tiedät suomalaisuudesta.

      Tänne on vuosituhansien ja vuosisatojen saatossa muuttanut jos vaikka minkälaista ihmistä; on saksalaisia kauppiaita, on skottilaisia seppiä, on venäläisiä, on turkinsukuista tataaria, on ruotsalaista sivistyneistöä, on pitkää ja pätkää, on tummaa ja vaaleaa. Kaikki nämä ovat muokkautuneet suomalaisiksi, puhuvat suomea, käyttäytyvät suomalaisittain, eikä tarkinkaan silmä tai korva erota heidän jälkeläisiään muusta väestöstä.

      "Peiaatteeksi pitäisi ottaa että "suomalaiseksi" voi tulla ulkomaalainen jos hän täyttää tietyt rotukriteerit."
      Tämä rotuoppi juoksi nenänsä seinään jo 1930-luvulla. Turhaan sinä yrität viritellä henkiin ammoin kuollutta, epätieteellistä hömpötystä.

      • refugees.first

        Vertaat siis kehitysmaamuslimeja saksalaisiin, tai skotteihin?

        Nämä eivät sopeudu, vaan muodostavat rinnakkaisyhteiskunnan. Näin on käynyt kaikkialla Euroopassa. Taidat olla jotenkin yksinkertainen.


      • Gäddasta
        refugees.first kirjoitti:

        Vertaat siis kehitysmaamuslimeja saksalaisiin, tai skotteihin?

        Nämä eivät sopeudu, vaan muodostavat rinnakkaisyhteiskunnan. Näin on käynyt kaikkialla Euroopassa. Taidat olla jotenkin yksinkertainen.

        Maahan muuttavat sakut ja skotit ovat valmiiksi koulutettuja ja heillä on ammatti. Pakolaiset ovat ammattitaidottomia, eivät osaa lukea-, ei kirjoittaa. Jos he joskus vuosien kuluttua pääsevät työelämään, niin työura jää niin lyhyeksi, ettei siitä kerry eläkettä riittävään toimeentuloon. Eläkeläisinä he ovat jälleen suomalaisten elätettävinä


      • Perze

        Pervoimmat haluavat tänne jopa ngr,
        pahimmillaan hekin ovat msl.


      • Mokuttajamoktar.suxx
        refugees.first kirjoitti:

        Vertaat siis kehitysmaamuslimeja saksalaisiin, tai skotteihin?

        Nämä eivät sopeudu, vaan muodostavat rinnakkaisyhteiskunnan. Näin on käynyt kaikkialla Euroopassa. Taidat olla jotenkin yksinkertainen.

        Moktarhan ajaa väestönvaihtoa sairaan vimmaisena. Hän haluaa muuttaa kaiken mieleisekseen. Saisi vanhuus korjata trollin jo hyödyllisempään tarkoitukseen. Ärsyttävä pikku paskiainenhan vain on. Ei vain itse ymmärrä hävetä sitä.


    • antimatu1

      Miksi vihervasemmistopopulistit ovat huolissaan, jos väestönkasvu on taittumassa edes paikallisesti. Piileskelöökö vihreän kuoren alla pesunkestävä internationalisti kommunisti. Muistanette miten oppi-isänne Stalin kohteli maahanmuuttajia, kun oli ensin houkutellut heidät rakentamaan ihannevaltiotaan.

      • assssssssss

        Muistan kyllä. Tämä olkoon opiksi niille, jotka kuvittelevat pelastautumalla niin, että muuttavat Venäjälle. Onko maa oikeasti muuttunut 20- ja 30-luvuista, jolloin se oli Neuvostoliitto.


    • vfdfdvfvgd

      Kehitysmaa-maahanmuutto ei ole tilanteen korjaaja vaan tulevaisuuden suomen mestaaja.
      Paljon on porua jostain ilmastonmuutoksesta ja siitä kuinka meidän suomalaisten hiilijalanjälki on niin suuri. No hemmetti, kyllähän täällä vähemmälläkin ollaan ennenkin pärjätty. Ollaan siis suosiolla pienempi kansakunta ja säästetään luontoa osaltamme.

    • dfgbvcfgb

      Kokonaisväestön määrä voi toki kääntyä laskuun kuten tuossa ennustetaan, MUTTA muslimien ja muiden matujen osuus siitä pienestä määrästä tulee PEWin tilastojen mukaan suhteellisesti ottaen vain kasvamaan. Jossain kohtaa suomi tulee olemaan ensin puoli-islamilainen maa ja sen jälkeen taas... kehitys on yksisuuntainen. Kiitos Sipilän hallituksen, vihreiden ja kaiken maailman Moktar Gubtien...

      http://www.pewforum.org/2017/11/29/europes-growing-muslim-population/

      • twinktwins

        Hänen kuvansa muistuttaa hieman Jaakko Hämeen-Anttilaa ulkonäöltään. Ehka aatteiltaankin.


      • twinktwins
        twinktwins kirjoitti:

        Hänen kuvansa muistuttaa hieman Jaakko Hämeen-Anttilaa ulkonäöltään. Ehka aatteiltaankin.

        # ehkä


    • qåaäzm

      Mitä haittaa siitä on kun suomalaisten määrä vähenee luonnollisesti? Luonto kiittäisi siitä, sekä työttömyysluvut, ellei näitä laittomia otettaisi. Tätä vajetta ei saa täyttää elätettävillä, kuten nyt tehdään. Se ei ole kenenkään etu.

    • rasseli

      " Tää korutont on kertomaa, se ota vastaan synnyinmaa " Juuri niin Moktar mamuta ihan rauhassa synnyinmaatasi ,mutta jätä Suomi rauhaan.

    • susanmuru

      Tahot jotka ovat muka huolissaan ilmastonmuutoksesta ovat samaan aikaan huolissaan jos kuluttajia syntyy vähemmän. Alhainen syntyvyys on tehokkain keino hillitä ilmastonmuutosta ja siinä Suomi on onnistunut erittäin hyvin. Suvakit mieluusti haluaa matuja kuluttamaan mutta syyllistävät suomalaisia veronmaksajia ylikulutuksesta, huolimatta että kulutamme vain työllä hankittuja varoja.

    • "Mitä haittaa siitä on kun suomalaisten määrä vähenee luonnollisesti?".
      Nopeat muutokset väestön ikärakenteessa aiheuttavat aina ongelmia.
      Syntyvyyden alenema on ollut nopeaa. Vielä 60-luvun lopulla syntyvyys per nainen oli yli 2,2, mikä riitti pitämään väestön tasapainossa. Nyt olemme luvussa 1,5 ja alamäki on menossa.

      https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/perheet/syntyvyys.html
      Maahanmuuttokaan ei paranna syntyvyyttä.
      "Ulkomailla syntyneiden (eli ensimmäisen polven) ulkomaalaistaustaisten kokonaishedelmällisyysluku oli 1,9 vuonna 2017....Ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten kokonaishedelmällisyysluku on laskenut 1990-luvulta, jolloin se oli 2,5:n tietämissä."
      Tämä on täysin toista tietoa, mitä palstalla on huudeltu, Maahanmuuttajanaiset - myös pakolaiset - näyttävät osaavan huolehtia ehkäisystä aivan siinä kuin kanta-aitosuomalainen Maijakin.

      Tällainen muutos, mikä Suomessa on nyt menossa, johtaa huoltosuhteen huononemiseen; eläkeläisiä on yhä enemmän ja vastaavasti työssä käyviä vähemmän. Tämä taas aiheuttaa sen, että eläkemaksuja on joko nostettava tai eläkkeitä pienennettävä. Tämä valintatilanne on edessä jo 2040.

      Toinen ja nopeasti kehittyvä ongelma on se, että yritykset eivät saa riittävästi työvoimaa. Tämä taas aiheuttaa viennin ja siten myös kansantulon pienenemistä. Kun kansantulo laskee, laskee myös hyvinvointi.

      Huomasin kyllä, että Halla-aho eräässä haastattelussa haaveili, että automaatio ja robotiikka vähentävät tulevaisuudessa työvoiman tarvetta. Tästäkin näkee, että mies ei ole koskaan nähnyt teollisuutta. Kyllä siellä jo nyt robotit huiskivat ja automaatit jylläävät, jos se vain vähänkään on järkevää ja mahdollista. Kaikissa työtehtävissä ihmistä ei voi korvata koneella.

      Joka huutaa totuutta julki torilla, hänet vartijat ajavat kiireesti pois, opettaa Kirja.

      • Pula-ajan-matemaatikko

        Automaatiolla on vielä mahdollisuutta lisääntyä entisestään. Turhille valtion virkamiehille kenkää, tuntuu siltä että tuo "työ" sen kuin lisääntyy, eli byrokraattien määrä kasvaa kuin kulkutauti.
        Tilastokeskuksessakin työskentelee muistaakseni 800 työntekijää. Miten ihmeessä pieni Viro pärjää ilman suurta byrokraattien määrää.

        Kokeile itse hakea nimettömänä töitä, niin huomaat, että CV:lläsi ei ole mitään virkaa, jos olet jo yli 50 vuotias. Muuta CV:tä sen verran, että kerrot olleesi ikäsi toimistotöissä. Veikkaan, että olet joku valtion suojatöissä oleva niljake, kuluttamassa tuottavissa töissä olevien veronmaksajien rahoja. Valtion töissähän pysytään kuin räkä kravatissa, ja lisäksi heidän eläkekertymänsä on nopeampaa kuin yksityisen sektorin yrityksissä.

        Kauheasti on paikkoja auki, mutta monissa niistä on palkka sitä luokkaa, että palkkana töistä ei ole muuta kuin kivut ja säryt, eli vanhan kansan mukaan työstä ei saa muuta kuin rupia perseeseen.
        YLE:n propagandaa oli noin viikko sitten se, että Suomessa on eniten avoimia työpaikkoja 100 vuoteen. Paljonko niissä on tunteja, ja onko tilastoista osattu ottaa pois julkisen sektorin työt? Niihinhän on moneen jo hakija katsottuna, mahdollisesti sellainen, joka on jo määräaikaisena työntekijänä tekemässä vastaavaa työtä.


    • Pitää varmasti väkimäärät kasvussa mutta samalla syö suomalaisten lompakosta. Ennemmin laatu korvaa määrän. Rajat kiinni ja tarkempana ketä maahan otetaan. Samalla turvallisuus lisääntyy huomattavasti. Tietenkin näistä pitää Suomen itse saada päättää.

    • Pula-ajan-matemaatikko

      En usko edes Tilastokeskusta.
      Maahanmuuttajien on todettu tuottavan suurimmalta osin vain maksettavaa veronmaksajille, heidän palkoistaan ei paljoakaan veroja maksella. Esim. asumistuet maksavat muut veronmaksajat veroissaan.
      Eläkkeen maksussa, työeläkkeissä, suurin rooli pitäisi olla eläkerahastojen tuotot.
      Ilman tuota mainintaa saadaan huoltosuhde näyttämään huonolta. Ei nyt sentään täällä eläkeläiset kädestä suuhun elä. Eläkerahastojen pääomien luulisi kasvavan koko ajan, koska aika kuluu ja sinne virtaa koko ajan uutta rahaa. Pelkkää kansaneläkettä savien osuus pienenee, eikö nämä vain makseta verotuloista?

      • "En usko edes Tilastokeskusta. "
        Tämä on valintojen maailma. Jos uskot, että parempia ja tarkemia lukuja tippuu taivaasta tai Halla-ahon blogista, usko sitten niitä.

        "Esim. asumistuet maksavat muut veronmaksajat veroissaan."
        Enemmistö veronmaksajista on nettosaajia. Käytännössä keskimääräistä tuloja enemmän ansaitsevat maksavat tämän sirkuksen. Asumistuen saajia on 640.000 taloutta, joiten pelkästään sen vaikutuksessa on yli miljoona kansalaista.


    • että.mä.nautin

      Hyreksien ja hymyssä suin käyn nukkumaan, valoisalla mielellä herään uuteen aamuun. Maailmassa on luvassa paljon hyvää ja paljon naureskelun aihetta.

      Pitää nauttia tasapuolisesti kaikkien ihmisten ahdingosta, sanoo kirja.

    • ei.mikään.ratkaisu

      Massamaahanmuutto vain nopeuttaa suomalaisten vähenemistä. Globalistin mielestä tietysti on aivan sama, asuuko Suomessa suomalaisia vain jotain ihan muuta porukkaa, mutta kyllä sillä on taloudellisestikin merkitystä, onko populaatio olosuhteisiin sopeutuneita, nöyriä suomalaisia vai riehuvia, työhaluttomia matuja. Sosiaaliturva ja ehkä eläkejärjestelmäkin menee romuttamolle tuollakin tavalla.

      Parasta olisi parantaa suomalaisten keskinäistä solidaarisuuttaa ja uskoa tulevaisuuteen, mutta sehän vaatisi sitä hirveää nationalismia.

    • Tolkun.mies

      Joukkoraiskauksia, jengiammuskelua päivittäin, autojen polttoja öisin jne jne.
      Kukaan muu kuin Moktar ja hänen suvakkikaverinsa tuskin haluaa lisää tuota maahanmuuttajien mukanaan tuomaa kulttuuria suomeen.
      MALMÖ OPETTAA

    • kupallefaktaa

      Suomesta muuttaa vuosittain ulkomaille töihin, kuin kehitysmaista ryntää kouluttamattomia ja siihen älyllisestikin kykenemättömiä muslimeja, eli kokoajan pienenevän suomalaisen veronmaksajajoukon kontolle tulee lisää loppuelämänsä sosiaalikorvausten varassa eläviä tolloja.... Tilanne on Halla-ahon sanoin jo matemaattisesti täysin kestämätön.

      Ainoa ratkaisu tähän on muuttaa sosiaaliturva koskemaan vain kantasuomalaista väestöä. Ja todellakin ainoastaan kantasuomalaisia, eli jos tänne tulleelle ulkomaalaisperheelle (jolla luonnollisesti täytyisi olla kaikki paperit kunnossa, työlupa ja työpaikka) syntyy lapsi, tämä ei ikinä tulisi olemaan suomen valtion sosiaaliturvan piirissä, eikä äiti olisi luonnollisestikaan oikeutettu mihinkään korvauksiin raskauden aikana, eikä myöhemminkään.

      Näin toimien tulisimme hyvin äkkiä huomaamaan, minkä takia tänne nyt ryntää kehitysmaista porukkaa, ainoa houkutin on sosiaaliturva ja ilmainen elämä.

    • jotainvastiketta

      kylhä suomi vastaanottaa jopa mielellään koulutettua porukkaa jotka oikeest töihin tulee.tämä niinsanottu pakolaisporukka on mun työtuntipalkasta vähä jo liikaa.lapsilleni tätä maata kyl enempi ku mielelläni rakennan ja sos turvaa mut saanhankin siitä vastinetta.mut ei niin sais olla et vain viedään jotain HYVÄÄKIN takasin ottasin veromarkoistani ku ainasen SUOMEN kurjistumisen,

    • "Halla-ahon sanoin jo matemaattisesti täysin kestämätön.."
      Kaikella kunnioituksella, mutta kirkkoslaavin tutkija tuskin on tarvinnut kovin kummoista matematiikkaa.

      "Ainoa ratkaisu tähän on muuttaa sosiaaliturva koskemaan vain kantasuomalaista väestöä."
      Nyt sitten tuleekin jo pölhöpopulismia ihan torven täydeltä. Että oikein kantasuomalaisia koskeva sosiaaliturva. Ja mitenkä me tämä kantasuomalaisuus määritellään? Häiritseekö 1800-luvulta tiedetty laukkuryssä isänä suvun kantasuomalaisuutta ja kuinka pahasti. Entäpä jos suvussa on saksalaisuutta tai ruotsalaisuutta, miten sitten menetellään?

      Eiköhän lueta pätkä Suomen perustuslakia ja unohdeta tuollaiset hömpötykset:
      "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

      • Helppoa

        Kehitysmaalaisperäinen kunniakulttuuria ja islamia noudattava pakolaisena saapunut henkilö. Kansallisuutta ei tulisi myöntää koskaan tällaiselle, ja kovia rikoksia tehneet, pakkoavioliittoja ja pakkohunnuttamisia tekevät integroitumishaluttomat, huijarit ja väärillä identiteeteillä saapuvat, vihasaarnaajat, fanaatikot - kaikki pois suomesta oikopäätä. Suomi ei voi olla maailman kaatopaikka.


    • fäktishomma

      Pohjois-eurooppa ei tarvitse yhtään enempää uusimpien kännyköiden
      näprääjiä. Eikä tarvitse raiskaajia, eikä elättejä muutenkaan. Nuortenmiesten
      kiintiöt ovat jo täyttyneet tältäosin. Työvoimaa tarvitaan ennen muuta
      lisääntyvän vanhenevan väestön hoitotalkoisiin. Riuskoja, laiskoja nuorehkoja
      miehiä on jo yli tarpeen elätettävänä, joista ei ainoastakaan ole näiden
      talkoiden pelastajiksi, jos liioin minkään muunkaan duunin tekijöiksi,

    • Tilastokeskuksen uusin väestöennuste on vetänyt monen poliitikon nenän kalpeaksi ja vallan aiheesta. Toki kehityksen suunta on ollut tiedossa, mutta uusin ennuste tarkensi kuvaa: Suomen väkiluku kääntyy laskuun 2035.

      Jo nyt kuolleisuus on suurempi kuin syntyvyys ja vain maahanmuutto pitää väestötasapainoa yllä. Vuonna 2035 sekään ei riitä.

      Muutaman päivä aikana sitten ennusteen julkaisun asiaa on käsitelty uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa. Keskustelun ja taivastelun tulisi jalostua suunnitelmiksi ja teoiksi, muuten meidän käy huonosti. Toivottavasti asia on jo seuraavassa hallitusohjelmassa.

      Mitä sitten pitäisi tehdä? Ainakin yhteiskuntamme lapsimyönteisyyttä tulisi parantaa. Myös työelämän suhtautuminen äitiyteen on kieroa. Pätkätyötä tai osa-aikatyötä tekevä nainen tai uutta työsuhdetta hakeva lisääntymisikäinen nainen eivät voi tulla raskaaksi. Jos työantajalla on pienikin epäily, että nainen on raskaana tai tulee kohta raskaaksi, pätkätyöt loppuvat siihen tai uudesta työsuhteesta on turha haaveilla.

      Marianne Heikkilä, Marttaliiton pääsihteeri sanoo sattuvasti: " On parannettava työelämän tasa-arvoa sekä työn ja perheen yhteensovittamista. On uudistettava perhevapaalainsäädäntö joustavammaksi."

      On selvää, että jos 5 miljoonainen suomalainen väestö päättää jättää lisääntymättä, väkilukua ei nosta mikään maahanmuutto. Toisaalta tiedetään, että maahanmuuttajanaisetkaan eivät muuta asiaa"Ulkomailla syntyneiden (eli ensimmäisen polven) ulkomaalaistaustaisten kokonaishedelmällisyysluku oli 1,9 vuonna 2017/ Tilastokeskus".

      Miksi sitten poliitikon nenänpää muuttuu kalpeaksi? Kukin kuvitelkoon sitä urhoollista puoluejohtajaa, jonka on pakko julkisesti julistaa, että tämä hallitus laskee eläkkeitä 10%. Tämän sanominen ääneen olisi myrkkymalja, joka lamaisi puolueen yhtä varmasti kuin se myrkkymalja, joka tappoi Sokrateen.

      Totuus on kuin kirves taitamattoman kädessä. Sillä on helppo lyödä omaan jalkaa, sanoo Kirja.

      • volttien.taitajalle

        "Sillä on helppo lyödä omaan jalkaa, sanoo Kirja."
        Huono puhuva kirja. Kirjoitusvirheestä päätellen itse kirjoittamasi.


    • Anonyymi

      hienoa

    • Anonyymi

      Valtaus aikein noi pitävät suomea lepokotinaan, jot eiköhän suomalaiset lopeteta näitten tämmönen valssit suomessa

    • Anonyymi

      Ensiksikin: ei Suomeen tarvita kehitysmaista tulevaa suureksi osaksi huonosti koulutettua tai kouluttamatonta porukkaa sillä tulevina vuosina automaatio ja teknologia korvaavat suurelta osin juuri ne duunit joita nuo mamut pystyvät tekemään. Väittäisin että 20v. tästä eteenpäin bussit ja metrot kulkevat ilman kuljettajaa, kaupan kassaneidit ovat historiaa, varastot ja jakelukeskukset ovat täysin automatisoituja, ja lähes kaikki asiakaspalveluammatit ovat kadonneet. Eli ei Suomeen tarvita lisää Afrikkalaisia tai Lähi-Idän maahanmuuttoa.
      Toiseksi: Vaikka Suomen väkimäärä vähenisikin niin mitä sitten? Vähemmän autoja, saastuttamista, enemmän rauhaa ja tilaa elää jne. Ja jos valtio haluaa että syntyvyys kääntyisi nousuun, niin valtion pitäisi tehdä se kannattavaksi. Rakentaa sellainen turvaverkko nuorille perheille että ei tarvitsisi huolehtia että voiko lapsen tehdä ilman konkkaan menemistä.
      Valtion pitäisi ottaa ne miljardit jotka menevät Somppujen, Afgaanien ja muiden vastaavien ylläpitoon ja " kotiuttamiseen", ja laittaa rahat Suomalaisten lapsiperheiden tukemiseen.

    • Anonyymi

      Jos suomen väkiluku laskee niin ei se haittaa, vain päästömme vähenevät. Jos vaan ei tuoda vastikkeetomalla ikuisenelatuksen statuksella holtittomasti lisääntyviä kehitysmaataustaisia Islamin palvojia yhtään Suomeen Islamoimaan kotimaatamme. Muutenhan me joudumme palvelemaan ja elättämään vielä lisäksi näitä halal haram kulttuurin holtittomasti lisääntyviä kunniakansalaisia.

    • Anonyymi

      Onhan se tosin huono asia että nämä Islamilla aivopestyt vihervasemmistolaiset intersektionaaliset feministisuvakit ovat saaneet peloteltua ilmastomuutoksella lähes kaikki kantasuomalaiset nuoret lopettamaan lisääntymisen kokonaan. Tosin näiden suvakkien kehitysmaataustaisten Islamin palvojien kalifaatti unelma Suomessa etenee nopeammin, koska niiden holtitonta lisääntymistä Suomessa ei rajoita mikään...

      • Anonyymi

        Kaikki ilmaisuu on noilta poistettava ja justiisa


    • Anonyymi

      Koska eivät integroidu yhteiskuntaamme... Maashallaah! Inshallaah! Allaahakbar!

      • Anonyymi

        Ja kaiken muun hyvän lisäksi sukulaistensa kanssa!


    • Anonyymi

      Näin se kehitysmaataustaisten Islamilainen kalifaatti toteutuu, pikku hiljaa....

      • Anonyymi

        Kun holtiton lisääntyminen kuuluu uskontoon ja kulttuuriin.....


    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      68
      4351
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      98
      3916
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      50
      3436
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      22
      2683
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      24
      2518
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      56
      2373
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      43
      2217
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1858
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1857
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1626
    Aihe