Suomalaiset kuolevat sulkupuuttoon sanovat sipilät. Mutta minkäs sille voi, eläminen on tehty niin kalliiksi ettei nykysuomalaisilla nuorilla ole kertakaikkiaan varaa tehdä lapsia, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, ja nekin tekevät vain toivoloita. Sipilöiden mielestä kansa pitää vaihtaa, tarvitaan työn tekijöitä ja veronmaksajia. Kunhan ensin löytäisi työtä nille jotka tulivat Ruotsista viime ryntäyksen aikana, n 30000 ahkeroitsijaa. Olisi kiva tietää kuinka monta niistäkin on tuottavassa työssä. Nyt sipilät haluavat lisää n-sanoja maahan, vaikka puhuvatkin "työperäisestä" maahanmuutosta. Harva tänne tulee töihin, muutamaa it osaajaa lukuunottamatta.
Ja miksi Sipilä itse sitä murehtii? Itse on jo sen ikäinen että kasvaa koiranputkea ennenkuin unelmansa uudesta Suomesta on toteutunut. Siihen asti nykyiset "työperäiset" maleksivat ostareilla ja hakevat rahaa Kelan antamalla kultakortilla, nekin rahat suoraan suomalaisen veronmaksajan taskusta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sukupuuttoon eikä sulkupuuttuun. Sorry