Ajatuksia kristittyjen ylösotosta

Jeesus_tulee_pian

Maailman tapahtumista ja Raamatun profetioista päätellen elämme aikaa, jolloin Jeesus voi tulla hakemaan omansa pois minä hetkenä tahansa. Olen muutaman päivän ajan kuunnellut minulle uutta puhujaa, Asa Pittmania, tästä aiheesta. Hän esitti hyviä ajatuksia.

Jos tietäisit, että Jeesus tulee huomenna, kenelle rakkaillesi haluaisit jättää jäähyväiset sitä ennen? Kun aloin asiaa tuolta kannalta ajatella, tajusin, että en tosiaan haluaisi jättää jäähyväisiä, vaan haluaisin kaikkien rakkaideni olevan mukana ylösotossa. Rukoilen Jumalalta armoa ottaa minutkin mukaan, vaikka olen huono ihminen. Jos olet uudestisyntynyt kristitty ja sinulla on jumalattomia tai tapauskonnollisia ystäviä tai sukulaisia, joko tunnet palavaa intoa auttaa heitä pelastumaan ennen kuin on liian myöhäistä?

Toivoisin, että Jeesus tulisi tänään. Kuitenkin, jos tietäisin, että joku minulle rakas ihminen tulisi pelastumaan vuoden päästä, totta kai toivoisin, että Jumala viivyttää tuloaan vielä ainakin vuodella. Niinhän Raamattu sanoo, että Jumala on pitkämielinen eikä halua kenenkään hukkuvan, vaan kaikkien pelastuvan.

Ja sitten on vielä se iso asia: synti. Jos on kokenut uudestisyntymisen, mutta edelleen elää synnissä, tuleeko temmatuksi taivaaseen vai joutuuko jäämään tänne viimeisten kauhunvuosien ajaksi? Avoliitto on synti, mutta entä, jos elää selibaatissa? Onko se taas oma syntinsä vai ei? Onko avioliitto se, että asuu yhdessä vai tarvitaanko maistraatin paperi? Onko syntiä laittaa nimensä paperiin, jossa ei enää puhuta vaimosta ja miehestä, vaan puolisoista A ja B? Täytyykö olla täysin vapaa maallisen tavaran omistamisen himosta, vai riittääkö, jos pyrkii siihen? Pitäisi rakastaa Jumalaa koko sielustaan ja voimastaan ja lähimmäisiään niin kuin itseään, mutta kuka pystyy siihen? Entä, jos suuttuu läheiselleen ilman riittävää syytä? Jos ei osaa antaa ihan täysin ja vilpittömästi anteeksi jollekin, joka on sanoillaan ja teoillaan pahasti loukannut? Jos tuhlaa aikaansa matkusteluun, maallisiin näytöksiin, tapahtumiin, elokuviin, kirjoihin, kahvikekkereihin, saati nyt tupakointiin, juopotteluun ja television tuijottamiseen sen sijaan, että yrittäisi opettaa evankeliumia jumalattomille? Raamattu toisaalta tuntuu olevan hyvinkin jyrkkä näissä asioissa, mutta jossain kohtaa mainitaan, että pelastuminen on sinetöity eikä sitä voi menettää. Miten te, uskovat veljeni ja sisareni, näette tämän oman Raamatun lukemisenne perusteella?

11

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuolematonsielu

      Minusta tuntuu siltä että kristinusko jää islamin jalkoihin. Euroopassa islam on räjähdysmäisessä kasvussa, kirkkoja muutetaan moskeijoiksi ja mm. Belgiaan on perustettu islamilainen puolue jonka päämääränä on maan muuttaminen islamilaiseksi valtioksi ja sharian ainoaksi laiksi. Sama ilmiö tulee joskus eteen Suomessakin nyt kun suomalaiset kansana ovat kutistumassa naisten synnytyslakkoon. Muslimit uskovat että Mahdi tulee, eli kumpi tulee ensin?

      • Pahalla on määrätty aika täällä,riehua eikäse sitä voi ylittää.
        Kristittyjen rukous voi estää moia asioita,että kansa pysyisi raamatun pohjalla jolla on elämän sanat.


    • vanhus

      Kyllä maailmanloppu tulee kun Venäjä tai Iran ampuu muutaman atomipommin

      • vanhatkuolee

        Sinä kuolet ennen sitä.


    • MaajaTaivas

      Maapallo pysyy IÄTI.ei se mihinkään häviä. Vain pintavauriot on korjattava. Paholaisen ohjaamat valtiot matalaksi, vasta sen jälkeen voi "ennallistaminen alkaa". Nöyrät perivät maan sanotaan raamatussa. Uus testamentti ilmoittaa selvästi sen lukumäärän joita odottaa taivaallinen elämä henkiluomuksena. Muut henkiin herätetyt asuttavat maapallon uudestaan. Moni tulee pettymään kun sitä taivasretkeä ei tullutkaan esille.

      • vainvajakkiuskoo

        30 miljardia on maan väkiluku, ei paljoa pelastu.


    • Hullulopunodottajat

      Toivottavasti nostavat silmukalla kaulasta.

    • kepsap

      Näissä uskonnoissa itseä vaivaa se että niissä on kovin "yksiulotteinen" tuo näkemys henkisyydestä ja itse puhuisin mieluummin tietoisuudesta. Kuten tässäkin on taivaassa joku partajeesus ja jumala, jotka valitsee hyviä tyyppejä taivaaseen, paskat tyypit jää maahan mätänemään jne.. Jumalakin nähdään kovin ihmismäisenä hahmona, joka on mukamas anteeksi antava, mutta samalla rankaiseva tyyppi. Aika ristiriitaista. Tämmöisten asioiden takia olen eronnut kirkosta.

      En kutsu jumalaa jumalaksi vaan mieluummin nimitys olisi luoja, jolla ei ole hahmoa vaan se on kuin rakkauden energia, ikuinen tietoisuus jonka osasia me kaikki olemme. Elämä esim. ihmisen kehossa on kokemuksien elämistä, jotta voimme kehittyä henkisesti paremmaksi. Pahuus, jonka koemme, on olemassa vain tässä fyysisessä ympäristössä, kun tietoisuus irtoaa kehosta pahat tekomme jää tänne ja muiden elävien muistoihin, mahdollisesti myös opetukseksi. Samoin toki myös hyvyys, mutta tämä hyvyys mikä on täällä fyysisessä maailmassa ei ole mitään verrattuna siihen kotoisaan rakkauden valoon mistä olemme lähtöisin.

      Ikuinen tietoisuus on näkyvillä kaikkialla, kasveissa, puissa, ihmisissä, eläimissä jne.. Kun mietti vaikka jotain DNA-rakennetta, semmoinen ei tule mistään tyhjästä. Että randomisti meteoriitit kimpoillee avaruudessa ja ne on tuoneet vettä maapallolle, sitten sopiva kaasukehä muodostaa salaman, joka nesteeseen osuessaan muodostaa orgaaniset yhdisteet jne.. Esim joku hedelmä kuten vaikka vesimelonikin on liian fiksu tämmöisen random-ajatukseen, mistä se "tieto" tulee että syöppä elukka vesimeloni ja paskanna siemenet muualle että pääsee leviämään uusille alueille, juuri tämä tietoisuus mikä on kaikkialla, ei pelkästään ajatuksissamme.

      Tietoisuus on mielestäni yksi osanen tätä maailmankaikkeutta ja joka on myös alkuräjähdyksen takana, eli ei alkuräjähdyskään ole tullut tyhjästä.

      Olen pohtinut että ihmiskehon aivot on vielä aika apina-tasolla, että kaikkeuden tietämys niiden avulla on aika lapsen tasolla, ei mitenkään vielä pystytä ymmärtämään tätä fyysistä ympäristöä ettei se ole sama kuin maailmankaikkeus vaan pelkkä ohut jäävuoren kärki vedenpinnan yläpuolella. Ihmisenä elossa ollessa tietoa voi käsitellä ehkä 2%, mutta kun tietoisuus irtoaa kehosta, siinä vaiheessa tietämys on 100%, toisaalta tietoisuuden käsitys koiran aivoilla voi olla vaikka joku 0,05%.

      Jepsis jee! Toki jokainen voi uskoa mihin lystää tai olla uskomatta, mutta itestä näitä on mukava pohtia ja olen päässyt näitä asioita pohtimalla eroon jopa kuoleman pelosta, kuolema ei ahdista ollenkaan kuten joskus nuorempana ollessa :)

      Tässä ihan hyvä dokkari viljapeltokuvioista, ikuisen tietoisuuden tuotoksia nämäkin, voipa olla olentojen tekosia jotka ymmärtää tietoisuudesta jopa 85%

      https://www.youtube.com/watch?v=0ljjtioKzIA

    • Uskonnothumpuukia

      Tuokin uskovainen heitti tänne jeesushöpinänscä mutta siihen aloitukseen se jää.

    • kuolemaanpäättyy

      Voin vannoa, että kun aivonne tuhoutuu te katoatte.

    • Ja sitten on vielä se iso asia: synti.

      "Uusi testamentti ja Vanhan testamentin kreikankielinen käännös käyttävät synnistä useimmiten sanaa hamartia, jonka alkukielinen merkitys on laajempi kuin mitä suomenkielisessä käännöksessä pystytään tuomaan esiin
      ALKUKIELELLÄ: Sana merkitsee erehdystä, tieltä eksymistä, maalin ohi ampumista ja jumalallisen lain rikkomista, USKOA jUMALA EROON, ERILLISYYTEEN.
      KRISTILLISESSÄ: tulkinnoissa painotetaan merkitystä, joka viittaa Jumalan asettamia käskyjä, asetuksia, lakia tai järjestystä rikkovien tekojen toteuttamiseen tai motiivien. edistämiseen ajatuksin tai toimin. "

      Minulta:
      Jumalako hylkäisi lapsensa siksi että tämä on erehtynyt.
      Kuka tarvitsee pelkoa että on erossa Luojastaan? Voiko ihminen olla erossa hengestään. Jokainen pitää sisällään taivasten valtakuntaa, jokainen on osa taivasten valtakunnasta. Kukaan ei ole ylempänä eikä alempana, joku vain pelkää vielä enemmän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      182
      11326
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      57
      5392
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2627
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      39
      2313
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1811
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1745
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      38
      1403
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      37
      1319
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1246
    10. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      26
      1219
    Aihe