Ensimmäisessä maailmansodassa, jossa myös Hitler palveli ja jossa Saksa yritti valloittaa maailmaa, ja uudelleen Hitlerin ollessa vallassa, eli toisessa maailmansodassa, joissa molemmissa se onnistui alkuunsa loistavasti ja oli lähellä onnistua, mutta molemmissa tuli lopulta takkiin ja häviö.
Saksa joutui nuolemaan näppinsä ja voidaan kuvitella mitä siellä Saksalaisten kilven ja kuoren alla mahtaa piillä. Noissa sodissa ovat taistelleet nykyisten Saksalaisten isovanhempia ja vanhempia, onko niin poikkeuksellista, että nämä jälkipolvensa olisivat tuominneet vanhempiensa ja isovanhempiensa teot (?).
Mutta jos siellä Saksalaisten pinnan alla edelleen kuohuisi, ja olisi jäänyt jokin vanhempiensa pyrkimyksistä tavoittamatta, niin voisiko heidän jälkeläisensä pyrkiä viemään vanhempiensa kesken jäänyt tavoite päätökseen. Ensin tavoite EU, ja sitten EU :n sotilaallinen yhteistyö ja armeija, yhtenäinen puolustus jne.
Entä jos, mutta tuskin, kunhan vaan tuli tuollainen mieleeni, ja siksi pitäisin varani lähteä sotilasliittoihin tai yhteistyöhön, sen paremmin Naton, Saksan, kuin Venäjänkään kanssa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Saksalaiset ovat esimerkillistä, ja jättävät kaunat sinne minne ne kuuluukin, eli historiaan. On vahingollista kantaa kaunaa muiden tekemisistä, sillä me emme ole vastuussa vanhempiemme teoista, vaan omistamme. Nyt olaan käännetty uusi sivu, ja lähdetty Saksalaiset ovat lähteneet puhtaalta pöydältä, luottaen ja hyviä suhteita luoden. On naurettavaa ja typeryyttä osoitella toisia ja epäillä Saksalaisten tarkoitusperiä.