joka tukeutuu länsimaisiin arvoihin, eli siellä aiotaan nyt kieltää islamilaiset asusteet myös peruskouluissa. Itävallan hallitus aikoo siis kieltää päähuivit peruskouluissa estääkseen rinnakkaisyhteiskuntiin johtavan kehityksen. Hallitus näkee muslimien tavat uhkana itävaltalaiselle kulttuurille.
Maan hallitus kielsi lokakuun lopussa islamilaisen asusteen lastentarhoissa, nyt kieltoa aiotaan laajentaa myös peruskouluihin.
Itävallasta olisi syytä ottaa mallia täälläkin.
Maan hallitus kielsi lokakuun lopussa islamilaisen asusteen lastentarhoissa, nyt kieltoa aiotaan laajentaa myös peruskouluihin.
Itävallasta olisi syytä ottaa mallia täälläkin.
Vastaukset 149
Vanhimmat
Hyvä juttu.
Samat rajoitukset koskee siellä kristittyjäkin.
Vuodenvaihteen jälkeen Itävallassa samaa sukupuolta olevat voidaan vihkiä avioliittoon, joten eteenpäin sielläkin mennään.
Aivan loistavaa! Itävallan hallitus selvästi ottaa islamin uhan ja rinnakkaisyhteiskuntien syntymisen vakavasti.
Wau. Sama kohtelu heille kuin länsimaalaisille naisille heidän maissaan.
Mielenkiintoista että kristillinen kulttuuri tukeutuu länsimaisiin arvoihin, eikä länsimaiset arvot kristilliseen kulttuuriin. Käytännön ongelmia tuosta voi pitkällä tähtäimellä tulla siksi, että länsimaisiin arvoihin sisältyy tasa-arvo, jossa jokaisella YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaisesti on oikeus esittää mielipiteensä, kokoontua, järjestäytyä ja ajaa omia etujaan.
>> Mielenkiintoista että kristillinen kulttuuri tukeutuu länsimaisiin arvoihin, eikä länsimaiset arvot kristilliseen kulttuuriin. <<
Totta. Olisiko syynä se, että kristillinen kulttuuri on muokkautunut länsimaisiin arvoihin, eikä päinvastoin? Oli retorinen kysymys. Kristillinen kulttuuri onkin ollut valtaosalle kansaa pelkkä kiviriippa, jota muu yhteiskunta vain ymmärtäväisesti raahaa perässään.
Itävallan kristillisen kulttuurin suurin saavutus: Adolf Hitler.
Neukkulassa Stalin, joka tietysti on ollut ihanteesi.
Itävallastakin ihan merkkihenkilö.
Mihin ne Habsburgit ja Mozart nyt unohtuivat?
Itävalta on tunnettu natsimielisyydestään ja äärioikeistolaisuudestaan. Ensin vainottiin juutalaisia, nyt vuorossa muslimit.
Eipä ole luvassa homoillekaan avioliittoja.
Varsin syrjivä valtakunta.
Sinäkin teet juutalaisille vahingon jos kannatat GCM-sopimusta sekä erään nimeltä mainitsemattoman uskonnon leviämistä Eurooppaan. Aiheutat juutalaisille suuren vaaran kun haluat heidän suurimpia vihollisiamaanosaan. He sen tähden joutuvat pakenemaan tälläkin hetkellä omaan maahansa turvaan. Te kaikki suvakit, keitä teitä onkaan, te toteutatte Raamatun ennustusta juutalaisten kotiinpaluusta joka tapahtuu silmiemme edessä juuri nyt.
Vihervasemmisto sekä kaikki suvakit ovat natsien kanssa samalla puolella tässä asiassa. Juutalaisviha yhdistää teitä. Se on yhteinen nimittäjä.
Nyt taisit taas kerran valehdella. Ei ole mitään merkkiä siitä, että juutalaiset haluaisivat Israeliin; sehän lienee yksi vaarallisimmista valtioista.
Et seuraa uutisia Israelista, näköjään. Te teette heille vahingon. Miksi niin teette?
No eipä ole sellaista uutista tullut eteen, että Israelin väkiluku olisi juurikaan kasvanut.
Mikä vahinko siitä "meille" koituu?
Ei juutalaisilla olisi mitään uhkaa, ellette heidän vihollisiaan suvaitsisi Eurooppaan. Nämä viholliset ovat uhanneet työntää Israelin mereen. Toisaalta on väärin sanoa ettei heillä olisi uhkia. Natsit ovat esimerkiksi heidän vihollisiaan. Antisemitismi nousee jatkuvasti maailmassa. Ruotsin Malmö esimerkiksi on paikka jossa juutalaisten on vaikea olla, paikoin jopa hengenvaarallista. En tiedä kuinka paljon heitä on sieltä paennut, mutta näin on käynyt. Kyllä Raamattu tietää, sanoit sinä uskomaton mitä tahansa.
Katsoin vähän tilastoja,
Vuodesta 2014 vuoteen 2018 Israelin väkiluku kasvoi 600 000:lla. Samaan aikaan Suomen ja Espanjan väkiluku kasvoi 100 000:lla.
Eli yhä juutalaisia on noin 8 miljoonaa muualla kuin Israelissa, sanoit sinä mitä tahansa. Ja suurimmat vaarat ja vihollisuudet juutalaiset kokivat 1930-40 -luvuilla silloinkin Euroopassa.
Ja myös Jordanian väkiluku on noussut samalla tavalla kuin Israelin.
Laskin, että tällä tahdilla kestää ainakin 50 vuotta ennen kuin Israelissa olisi kaikki nykyiset muuallakin olevat juutalaiset. En tosin tiedä mistä nykyinen väestönkasvu johtuu.
Kyllä Raamattu tietää: hyönteisillä on neljä jalkaa ja piin arvo on tasan kolme. Korkealta vuorelta voi nähdä kaikki valtakunnat. Lopun aikoina liikutaan ja soditaan hevoisilla. Jumala ei pärjää raudoitetuille sotavaunuille.
Toveri Stalin oli erinomainen kristitty. Opiskeli nuornamiesnä pappisseminaarissakin.
Myös arvoisa Hitler omaksui jo nuorena Lutherin kristinopin Saksaan muutettuaan. Siitä hän oppi vihaamaan juutalaisia.
Joo, Itävalta on saanut tuta islamin kiroukset.
Itävallassa+tuskin+on+senkään+vertaa+muslimeja+kuin+Suomessa+tai+Espanjassakaan:+1-2+%.+
En+muista+mitä+kirousta+olisi+saanut+tuta.
He eivät halua samaa paskaa mitä muilla on.
Eikö YLE ja Hesari kerro
https://www.kansalainen.fi/itavalta-koulut-karkaavat-hallinnasta-islamin-vaikutus-lisaantyy/
Jaa. Täällä lähikoulussa näkyy olevan muslimeja, mutta ei siitä näytä olevan mitään ongelmia. Siinä he ovat kaveruksina espanjalaisten kanssa.
Ongelmia tulee, jos niistä ongelman tekee.
Nämä muslimimaturaiskaajathan ovat ilmeisesti hyviä tuttujasi:
https://pt-media.org/2018/11/15/seinajoen-joukkoraiskauksesta-neljalle-afgaanille-vankeutta/
Mikä sitten mihinkin kulttuuriin kuuluu.
Brasilian kulttuuriin kuuluu ampua homoja ja siinä sivussa muitakin. Espanjassa taas kuuluu tahoihin tappaa vaimoja. Suomessa puukko heiluu ryyppyporukoissa. Ja jokainen muslimi raiskaa.
Toinen on sanonut minun olevan "kuin Jumala", ei sentään pidä saastana.
No en nyt satu tuntemaan enkä tietämään yhtään raiskajaa.
. . . ja suomen kieli raikaa.
Harva täällä sentään suomea puhuu.
Itävalta on oikealla asialla👌
Totta. Pane menoksi!
Mulla on muuten tarjoilijana itävaltalainen vakiravintolassani.
Kyllä luterilaiset hyysäävät rättipäitä valtion verorahoilla.
Joo, ottakoot jokainen itselleen oman kotimusun ja elättäköön jos haluaa😉
En tosiaankaan. Mutta siinä ravintolassa tulee käytyä syömässä kerran, pari viikossa. Aina aluksi tomaattikeittoa ja sitten joko paistettua maksaa tai kalaa, Jälkiruuaksi jäätelöä ja kahvia. Juomana kesällä olut ja muulloin punaviini. Maksaa noin 10.50.
Eikö uskosi vaadi sinua antamaan viimeisenkin ihokkaan palelevaiselle? Huolehdi heistä, "sillä minkä teet näille, sen teet minulle." Ei pidä oikea kätesi tietämän, mitä vasen tekee. Vaikka ei ole tilaa majatalossasi, avaa tallin ovet,
Tee kuten Nainin leski, anna viimeinen roposi.
Missä ovat viisi leipääsi ja kaksi kalaasi, uskovainen?
Toki avustan ihmisiä sinne missä he asuvat 🙂 Maasta toiseen massamuutto eivät ratkaise kenenkään ongelmia, päinvastoin 🤨
Minun elämäni ainakin muuttui paremmaksi kun lähdin Suomesta pois. Jollakin voi käydä päinvastoin, ja Suomi onkin hyvä.
Itsekin annan avustusta suoraan köyhään kotiin paikallisen pankin kautta, eikä mene rahaa välikäsille. Vain 2.90€ kuluja nykyään.
Hyvä Itävalta
"usko.vainen
18.11.2018 23:00
Joo, ottakoot jokainen itselleen oman kotimusun ja elättäköön jos haluaa😉"
Ei ole usko.vainen Jeesuksen laupean kristillisyyden linjoilla, vaan juutalaisen viha usko.vaisuuden kannalla.
Missäs Jeesus sanoi, että valtion pitää elättä musut 😳❓
Eikös Jeesus korostanut aina henkilökohtaista vastuuta.
Sama juttu kuin Afrikassa. Valtio ei auta omaa väkeä, mutta jotkut avustusjärjestöt kyllä.
Libanonissa on miljoonia pakolaisia leireillä. Mutta heidän pitäisi tietenkin ottaa henkilökohtainen vastuu.
Mitä sillä on väliä ovatko leirillä taikka suomen itä-keskuksessa?
siis ihan oikeestti heeeiiii eikö Libanonissa ole kivempi ilmastokin?
Latet voi suomi lähettää...
Otin vain esiin miten missäkin pakolaisia on ja miten Afrikassa menee.
Afrikkalaisessa perheessä on isä ja äiti lähes 70 v., ei eläkettä. Olen ollut aikeissa ottaa afrikkalaisen elätin, tai pikemminkin, joka olisi töissä.
Eiköhän noi mielluummin makaa leireillä Kun tule tänne palveleen valkoista herraa
No leireillä on miljoonia. Mutta sen tiedän, että Afrikassa yritetään saada kaikista perheistä yksi poika joko Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin. Pojan tienesteillä voisi perheet saada lisää tuloja. Yksi afrikkalainen kerjää rahaa kauppani edustalla.
Saavatko nunnat pukeutua nunnavaatteisiin ?
Taitaa olla tulossa islamilaisesta pukeutumisesta muoti ilmiö
Nuoret mielellään tekee sitä mikä kiellettyä pukeutuu vaikka huiviin
ja transu sedät burkaan
”…islamilaiset asusteet…”
Se tuo naisten pukeutuminen herättää aina suuria intohimoja. Sillä tuossahan tarkoitettiin kai juuri naisten pukeutumista?
Otan joukon uutisia näistä – ne ovat YLEn uutisia.
”Itävallassa on eletty keskustaoikeistolaisen ÖVP:n ja laitaoikeistoon kuuluvan Vapauspuolueen FPÖ:n uuden hallituksen johdossa viime vuoden joulukuusta saakka.”
”Hallitus ehdotti keväällä, että hiukset peittävään huiviin pukeutuminen kiellettäisiin lastentarhoissa.”
Itävallan oikeistohallitus tiukentaa maahanmuuttolinjaa: Sosiaalituille karenssi, työnteolle kielto, seula tiheämmäksi – "Joka päivä on muutos huonompaan", sanoo turvapaikanhakija YLE 19.9.2018
”Tytöille huivikielto tarhoihin ja esikouluihin Itävallassa” 04.04.2018
”Itävallan hallitus ilmoitti keskiviikkona valmistelevansa lastentarha- ja esikouluikäisiä tyttöjä koskevaa huivikieltoa. Lakiehdotus asiasta valmistuu kesään mennessä, kertoo uutistoimisto AFP.”
”Itävallassa kielletään kasvot peittävät hunnut julkisilla paikoilla…”
”Itävallan hallituksen uudet linjaukset ovat pyrkimyksiä saada takaisin äärioikeistolaiselle Vapauspuolue FPÖ:lle valunutta valtaa. ” 31.1.2017
”Itävallan hallitus on kieltänyt kasvoja peittävien huntujen käytön oikeussaleissa, kouluissa ja muilla ”julkisilla paikoilla”.”
”Lisäksi uudessa hallitusohjelmassa todetaan, että valtion palveluksessa olevien tulisi näyttää ”ideologisesti ja uskollisesti neutraaleilta”…”
HUPS -vielä vuosi sitten olikin sekulaaripainotus…
Olen tässä pohdiskellut näitä huivi juttuja. Toisaalta meillä tulisi olla vapaus pukeutua miltei miten haluamme, mutta toisaalta näihin halutaan asettaa rajoja. Ymmärrän ehkä parheiten sen, jos kasvot peitetään ja se kielletään. Tässä mietin etenkin sitä, miten kommunikointi sujuu ilman sanatonta viestintää. Samoin sitä, miten näitä tosiaan voidaan käyttää myös väärin.
”Norja kieltää kasvot peittävien huivien käytön opetustilanteissa” 6.6.2018
”Kasvot osittain tai kokonaan peittävät huivit kielletään opetustilanteissa, ja kielto koskee niin oppilaita, opiskelijoita kuin opettajiakin.”
”Tanskassa sakotettiin ensi kertaa kasvot peittävän huivin käytöstä” 4.8.2018
”Maassa astui elokuun alussa voimaan laki, joka kieltää kasvot peittävien huivien kuten burkan tai niqabin käytön julkisilla paikoilla.”
”Kasvot voi peittää julkisilla paikoilla poikkeustapauksissa, jos se on "tarkoituksenmukaista". Esimerkiksi kylmällä ilmalla kaulahuivin voi nostaa kasvojen suojaksi tai naamiaisjuhliin voi kulkea naamari päässään.”
Tämä Tanskanlinjaus kuulostaa aivan hyvältä-
Mutta miten tosiaan pitää pukeutua, jottei millään tavalla osoita vaatteilla jotain uskontoa? Vaikea tapaus. Itävalta on vahvasti katolilainen, joten siellä olettaisi liikkuvan paljon mm. nunnia ja munkkeja? Heillä on yleensä omat tunnistettavat asusteet – naisilla on jopa pään peittäviä asusteita.
Jos pelkkä huivi kielletään, niin millä perusteilla sitten saa pitää pipoja, hattuja tai huppuja? Vai saako jonkinlaisia huiveja pitää, ja miten niiden tulee olla solmittuna? Vai onko kangaslaatu kenties se, minkä perustella jotkut erotetaan ”uskonnollisiksi”?
Huokaus, on se tämä naisen maailman joskus mielenkiintoista, kun pukeutuminen tuo näin isoja ongelmia.
Kylmällä talvisäällä on vaikea nähdä suomalaisten kasvoja.
Vankilaan kaikki.
Eihän sinulle ole ongelma jos jotkut pukeutuu natsipukuun?
"Huokaus, on se tämä naisen maailman joskus mielenkiintoista, kun pukeutuminen tuo näin isoja ongelmia."
Niin. Joku haluaa aina määrätä miten nainen saa pukeutua. Ei saa pukeutua liian avonaisesti, ei liian peittävästi, ei liian värikkäästi, ei liian kauniisti, ei liian vaatimattomasti.
Kun valtio puuttuu pukeutumiseen, niin silloin rikotaan jo ihmisoikeuksia. Itävallan tapauksessa myös uskonnonvapautta. Lyhytnäköiset kristityt taputtavat sille käsiään "kristillisen kulttuurin nimissä". Eivätkä tajua kaivavansa siten kuoppaa omalle uskonnonvapaudelleen.
"Eivätkä tajua kaivavansa siten kuoppaa omalle uskonnonvapaudelleen. "
Eivät tosiaan!
Jos pelkkä huivi kielletään, niin millä perusteilla sitten saa pitää pipoja, hattuja tai huppuja? Vai saako jonkinlaisia huiveja pitää, ja miten niiden tulee olla solmittuna? Vai onko kangaslaatu kenties se, minkä perustella jotkut erotetaan ”uskonnollisiksi”?
Niinpä. Lisäksi tässä keskustelussa unohtuu myös oma supisuomalainen ja eurooppalainen kulttuurihistoriamme. Suomalainenkin nainen käytti arkena ja pyhänä hiuksia peittäviä huiveja tai päähineitä. Naisen ilman päähinettä liikkumisesta tuli sopivaa vasta 1960-luvulla. Vieläkin tapaa noudatetaan monissa yhteyksissä, vaikkapa kirkkoon mennessä mies riisuu päähineensä, nainen ei.
Toisaalta monet pikkulapsetkin pitävät usein vaikkapa kesällä huivia. Taitaa muumihuivit olla aika suosittuja pikkuväen keskuudessa.
Tässä katsotaan Itävallan (talvimaa) kummallista otetta vaatetukseen.
Eikös Huhtasaari esittänyt jossain kohtaa tälläistä Suomeenkin?
Mikis musliminaisilla pitäisi olla oikeus kulkea naamioituneina ja tunnustamattomina julkisilla paikoilla🤔❓
Kenet suomalaisen naisen tunnistaa talvipakkasilla?
En silti tiedä miksi ei voisi olla uskonnollisesti. Naamahan kuitenkin aina näkyy. Ainakin minä näen aina.
Siis pelkkä huivi ei peitä kasvoja. Vain hiukset.
Vaan oliko nyt kyse kasvot peittävistä huiveista vaiko päähuiveista?
Ei täällä ainakaan näe kenelläkään harsoa kasvojen edessä.
Niin, olen ymmärtänyt, että kasvot peittävät burka tai niqabi pukeutuminen on ollut kiellettyä jo lokakuusta 2017 Itävallassa, mutta nyt jäi vähän epäselväksi, että kielletäänkö myös muut päässä pidettävät huivit.
Burkat ja niqabit on kielletty jo Ranskassa ja Belgiassa. Lisäksi burkan ja niqabin käyttö on kielletty eräissä osissa Espanjaa, Italiaa ja Sveitsiä. Hollannissa kasvojaan ei saa peittää hallituksen rakennuksissa, sairaaloissa, kouluissa tai julkisessa liikenteessä. Taitaa Norjakin nykyään kieltää koululuokissa vaatteet, jotka peittävät kasvot kokonaan tai osittain.
Missä sinun kasvosi siten ovat jos eivät päässäsi?
Et sitten sinäkään tiennyt, että kummasta aloituksessa oli kyse.
Riippuu huivin koosta ja missä sitä pidetään. Burkhat ovat aika isoja huiveja 😉
Käy vaikka Puhoksessa katsomassa🤓
Kieltääkö Itävalta siis huivien käytön Puhoksessa?
Ei kiellä. Siksi sinä voit mennä sinne tai Itikseen katselemaan huivi/kaapu-muotia 😉
Voi sinua... Jokainen muu tuntuu ymmärtävän, mistä on kyse.
Tottakai minä ymmärrän mutta sinä et näytä ymmärtävän , että ei kai muorit voi burkhissa kulkea jos huivitkin kielletään.
Kun käyt Hesassa niin poikkea Puhoksen tai Itiksen ostareilla niin saat esimakua ihanneyhteiskunnastasi 😉
Itse+olen+käynyt+parina+viime+vuonna+Itä-Helsingissä,+ja+kokemus+oli+hieno.+Oli+mannermaista+värikkyyttä,+kun+oli+monen+maalaista+väkeä.+
Onhan+nykyisessä+asuinkaupungissanikin+45%+ulkomaalaisia.
”…ei kai muorit voi burkhissa kulkea jos huivitkin kielletään.”
Niin, mielestäni asusteet, jotka kätkevät kasvot, voisi olla se kohde, mitkä voitaisiin kieltää. Tämä tosin koskeen sitten myös naamareita julkisella paikalla, sekä kommandopipo kiellot. Sen sijaan normaalit päätä peittävät asusteen on järjetöntä kieltää, koska niitä käytetään muutenkin hyvin yleisesti.
Joko olet käynyt katsomassa ihanne Suomeasi Puoksessa tai Itiksessä`?
Tässä lähiössä näkee nykyään musliminaisia, jotka on kokonaan kaavutettu niin että juuri ja juuri silmät näkyy. Ihan älyttömän näköistä, muutama vuosi sitten tuollaisia ei vielä täällä ollut. Vahvasti veikkaan että äijänsä pakottaa heidät pukeutumaan tuolla tavalla.
Ja hyvin on turhaa töitä hakea tuollaisissa räteissä.
"Itävallan hallitus aikoo siis kieltää päähuivit peruskouluissa estääkseen rinnakkaisyhteiskuntiin johtavan kehityksen. Hallitus näkee muslimien tavat uhkana itävaltalaiselle kulttuurille."
Muistaako joku että jokin uskonto olisi saatu poistettua määräämällä siihen uskoville rajoituksia?
Huivi ei ole syy vaan seuraus. Sen kiellolla voidaan ongelmia lakaista kyllä maton alle ja uskotella että nyt on saatu jotain aikaan. Mutta ei se uskonto katoa mihinkään ja se muuttuu paremmin yhteiskuntaan sopeutuneeksi ihan muilla keinoilla kuin näennäisillä kielloilla.
"Mutta ei se uskonto katoa mihinkään ja se muuttuu paremmin yhteiskuntaan sopeutuneeksi ihan muilla keinoilla kuin näennäisillä kielloilla."
Uskonvapauteen puuttuminen päinvastoin tiivistää rivejä. Eikä varmasti vähennä radikalisoitumista siihen taipuvaisilla. Herättää myös halveksuntaa muslimimaailmassa, koska länsi on puhunut 70 vuotta ihmisoikeuksista, joihin myös uskonnonvapaus kuuluu.
Ruotsissa Örebrolaista muslimien koulua hallinnoiva säätiö saa rahoitusta Saudien kuningashuoneelta, joka pyrkii levittämään islamin ääritulkintoja ulkomaille.
Ruotsin puolustuksen tutkimusinstituutin (Totalförsvarets forskningsinstitut, FOI) analyytikon Magnus Normarkin mukaan Saudi-Arabialla on keskeinen rooli islamin ääritulkintojen levittämisessä ulkomaille, myös Ruotsiin.
Ja ratkaisu on sitten näyttää muslimeille että he ovat toisen luokan kansalaisia joiden pukeutumista halutaan kontrolloida? Eiköhän se luo entistä paremman maaperän tuollaiselle radikaalin opin levittämiselle ulkomailta käsin, ei huonomman?
Vastakkainasettelustahan monet radikaalit ilmiöt lähtevät. Kun homot alkoivat saada oikeuden avioitua, niin monesta tuli aika radikaali: ne himohomosyntiliitot piti saada estettyä keinolla millä hyvänsä. Yhdysvalloissa tuli jopa väkivaltaisuutta.
En ole koskaan ymmärtänyt miksi konservatiivisuuteen liittyy taipumus sanella muille miten heidän pitäisi elää. Jotkut kristitytkin käyttäytyvät aivan kuin heidän tehtävänsä olisi rakentaa maailmaan kristillinen teokratia tai diktatuuri. Sehän on täysin harhaista ja raamatun vastaista. Jumalan puoleen kääntyminen ja Hänen käskyjensä noudattaminen perustuu aina vapaaehtoisuuteen. Kristityn asia ole tuomita ei-kristillistä maailmaa. Saati sitten rikkoa kenenkään ihmisoikeuksia sillä perusteella, että he eivät jaa meidän uskoamme.
"Jotkut kristitytkin käyttäytyvät aivan kuin heidän tehtävänsä olisi rakentaa maailmaan kristillinen teokratia tai diktatuuri. "
Sanopa muuta. Ellei usko ole vapaahtoinen, niin mikä sellainen usko on? Jokainen voi ja saa omalta kohdaltaan laatia vaikka kuinka tiukkoja sääntöjä, mutta muiden pakottaminen niihin ei ole hyvää kristillisyyttä.
Ei islaminkaan etiketit ja säännöt koske kuin muslimeja.
Islamissa usko ei ole vapaaehtoista.
Niin; jo lapsesta asti on pakko uskoa. Siinä uskonnon hulluus näkyy: tai sen toteuttajien.
Kyllähän ne alkaa koskea jo meitä suomalaisiakin, kun muslimimiehet tarkkailee naisten pukeutumista ja ovat jo huomautelleet suomalaisille naisille heidän kevyestä pukeutumisesta tai tuijottaneet pelottavasti.
:D :D Salli mun nauraa, kuten äitini aina sanoi. Tiedätkö, olen niin vanha että muistan kun minimenkot tulivat muotiin. Ja arvaa, ketkä silloin käyttäytyivät todellä röyhkeästi näiden naisten pukeutumisen vuoksi?
Muslimien pitäisi joskus pystyä laittaan omat valtionsa siihen kuntoon, että sieltä ei tarvitsisi lähteä länsimaihin pummilla eleleen.
Nehän laittaa omat valtionsa kuntoon? Suomenkin pitäs lähettää raiskarit ja murhamiehet muualle pois suomesta? Vai väitätkö että muslimivaltiot ajaa "parhaimmiston" pois?
Afganistan 1975. Irak kun Saddam Hussein tapettiin noin 15 vuotta. Somalia noin 1990. Syyriassa noin kuusi vuotta.
Mitä tekisit?
Ja nimenomaan perheineen ja sukulaisineen sillai ettei suomeen jäis "katkeroitunutta" väkee jotka kokee että niiden sukulaisia kohdeltu väärin.
Suomi on kyllä hyvin pitänyt perheet erossa.
Mutta tykkäisitkö itse elää ikuisesti terrorin keskellä? Tulisiko ikinä mieleen jättää kaikki ja lähteä jonnekin rauhallisempaan paikkaan? Minulle tulisi.
No miksi muslimit eivät saa maistaan sitä terroria pois?
Ovat ilmeisesti sen verran tyhmiä, mutta paha sisäsiittoisuus myös tyhmentää. Ikuisuuksia jatkuneet serkkuavioliitot jättävät jälkensä,
En ole asiantuntija. Mutta jo se, että ottavat uskon niin tosissaan, että shiat ja sunnit pitävät toisiaan verisesti vääräoppisina. Nyt on mennyt 15 vuotta tällä lailla.
"No miksi muslimit eivät saa maistaan sitä terroria pois?"
Niin, miten saada niin heimosodat, uskontojen sisäiset riidat ja vihanpidot aisoihin sekä kaikenmaailman itsenäisyyttä haluavat tahot aisoihin?
Pitäisi varmaankin miettiä koulupukujen käyttöön ottoa. Suomessa niitä ei ole koskaan suosittu, sillä suomalaiset lapset ovat saaneet tulla kouluun kuinka varattomista kodeista tahansa. Kaikilla ei olisi ollut varaa koulupukuun.
Nyt se voitaisiin antaa korvauksetta kuten koulukirjatkin.
Varattomilla oppilailla on kyllä edessään ongelma, kun he siirtyvät lukioon, sillä lukion kirjoihin menee kuulemma vuodessa n, 2600 €. Se on aika summa jokaiselle pienipalkkaiselle perheelle. Lapsiahan voi olla koulutettavana useampia.
Vieläkö kouluissa opetetaan yhteiskuntaoppia? Siihen voisi sisällyttää arkielämän haasteita, pukeutumista ja erilaisten uskontojen tapakäyttäytymistä.
Ymmärtäisimme paremmin toistemme käytöstä, kun kuulisimme mihin mitkäkin tavat perustuvat.
Itävalta on kyllä aina ollut tarkka arvostaan, Juutalaisiakaan ei siellä sotien jälkeen ollut kuin kourallinen, vaikka siellä oli ollut laaja juutalaisvähemmistö vuosisadan alussa. Ja nyt Itävalta yrittää luistaa pois EU:ssa allekirjoitetusta sopimuksesta, jolla taataan maahanmuuttajille ja pakolaisille samankaltainen kohtelu kaikissa Eu-maissa.
Länsimaisten arvojen luulisi kestävän muuttuvassa maailmassamme ilman lasten vaatetukseen puuttumistakin.
"Varattomilla oppilailla on kyllä edessään ongelma, kun he siirtyvät lukioon, sillä lukion kirjoihin menee kuulemma vuodessa n, 2600 €. "
EI onneksi ihan noin paljon. Koko lukion oppikirjojen hinta on kurssien määrästä riippuen vähän alle 2000 e eli noin 600e/vuosi. Mutta tähän tulee päälle läppärin hankinta jos kunta ei sitä kustanna (joissain kunnissa kustantaa). Mutta kyllä kyseessä on silti ihan iso summa vuodessa. Huomaan sen kyllä itse kun kotona on kaksi lukioikäistä nuorta.
Espanjassa+30%+ei+saa+peruskoulua+loppuun.+
Vanhemmat+maksavat+pakolliset+koulukyydit,+kirjat+ja+vihkot,+keittäjien+palkat.+Kun+on+pari+lasta,+niin+ongelmia+tulee+selvitä.
Huivin käyttö ei korreloi käyttäjänsä uskonnollisuutta. Yhtä vähän kuin vaikkapa täkäläisten nuorten miesten pipo korreloi heidän kristillisyyttään.
Jaa, entäs sitten burghat 🤔❓
Eri puolilla on erilaiset pukeutumistyylit. Myös Israelissa. Kuka määrää, että ei saisi pukeutua kuten haluaa ja kulttuuriin kuuluu?
Koraani opettaa vain pukeutumaan säädyllisesti. Huivin, burkhan, niqabin ja hijabin käyttö on vapaaehtoista ja usein kulttuurisidonnaista.
Burkhaa käytetään vain Afganistanissa. Mustaa kasvohuntua (niqab) ja kaapua (hijab) käytetään etupäässä Persianlahden maissa, erityisesti Saudi-Arabiassa. Kaikkia naisia koskeva lakiin kirjattu huivipakko on ainoastaan Iranissa.
Nainen saa pukeutua useimmissa muslimimaissa niin kuin haluaa, kunhan se tapahtuu säädyllisesti. Huivia toki pidetään vahvana uskontoon sitoutumisen merkkinä. Lapsethan eivät käytä huiveja. Ja vanhemmat kehottavat tyttäriään miettimään tarkkaan huivin ottamista. Sillä kun on sitoutunut sitä käyttämään, niin siitä ei pitäisi enää luopua.
Ei se maailmalla ketään häiritsekään. Ainoastaan ahdasmieliset eurooppalaiset tekevät näistä asioista itselleen ongelman.
"Huivia toki pidetään vahvana uskontoon sitoutumisen merkkinä. Lapsethan eivät käytä huiveja."
Aivan, vähän kuin meillä kristityillä voisi olla korut, eli mm. ristit kaulassa.
En voi sille mitään, että aina näistä huiveista tulee mieleeni lapsuuden ajan vanhat mummot. He ei kyllä lähteneet mihinkään ilman "pääliinaa".
Islamin mukaan säädyllisyys on naiselle sitä, että naisesta ei saa näkyä yhtään mitään.
Mitä säädytöntä naisessa on kun se pitää peittää kokonaan?
Mitä "säädytöntä" on sukupuoli elimissä? vai eikö niitäkään pitäs peittää?
Ei mitään, kulje ihan vapaasti munasillasi.
Islam on häpeän kultuuri😏
Joo. Ja kristityt eivät häpeä mitään. Kaksi ääripäätä.
:D Kun nämä äärimmäiset konservatiivit vaativat aivan samaa, eli pukeutuminen ei saisi olla säädytöntä, se unohdetaan ja loikataan liberaaleihin arvoihin, kun jotain muita arvostelee...
Ei Itävallan natsit ole kristillisiä. Niillähän on se valhalla ja muu okkultismi.
Länsimaisiin arvoihin kuuluu mm. uskonnonvapaus samoin kun se että ihminen saa olla vapaasti sellainen kun on.
Ei kovin länsimaista siis puuttua esim. pukeutumiseen.
Ainahan Suomessakin on toisiaan pukeuduttu vähän niin kuin itse haluaa ja etikettiin kuuluu. Nyt tämä rajoittaminen näyttää kohdistuvan musliminaisiin.
Totta, toisaalta kyllä meilä jotain rajotteita on - mutta aika vähäisiä.
Kärjistettynä voisi sanoa, että länsimaissa naisten pitää maksaa sakkoja jos pukeutuu liikaa, ja nainen saa rahaa jos riisuu kaiken pois ja levittää vielä jalkansa kameralle.
Ohje siitä, että nainen ei saa enää näyttäytyä muille kuin sulhaselleen avioiduttuaan, löytyy Filippuksen evankeliumista.
Seksuaalirikokset vaan jatkaa kasvuaan Ruotsissa, kertoo tutkimus. Mutta ne on vaan niitä islamilaisen monikulttuurin mukanaan tuomia lieviä haittoja, jotka femnistinaisten mielestä täytyy sietää.
https://www.bra.se/om-bra/nytt-fran-bra/arkiv/press/2018-11-19-fler-kvinnor-uppger-att-de-utsatts-for-sexualbrott.html
Raiskauksia on joka viikko siellä.
Yleensä ne käyttää naisia sääteliäästi? yleensä 5-6 ja raiskataan vain 1
Eli hienosti huomioivat että teot vahingoittaa mahdollisimman vähäistä nais määrää.
Suomessa ei varmaan ole raiskauksia edes joka vuosi.
Olet muuten kuin Jammun klooni. Harrastuksesikin ovat varmasti samoja kuin Jammulla.
Heh. No tarkoitin sitä, että suomalaiset eivät raiskaa edes joka vuosi. Kaikki raiskaukset näyttävät olevan muslimien tekosia.
Harrastan rantaelämää, lenkkeilyä, ristikoiden tekoa, kuljen fillarilla hyötyliikunnallisesti, kävelen.
Jammuko harrasti samoja asioita?
Ei vaan tilastoinnin tuomia lukuja. Ruosissa siirryttiin systeemiin, jossa esim. yksi raiskaa monta kertaa saman uhrin, siitä tulee jokaisesta eri rikos.
Muslimit raiskaavat yleensä porukalla. Onko ryhmäraiskaus monta rikosta?
Mitä tuolla on tekemistä sen kanssa, miten Ruotsissa on tilastoinnin kautta raiskaustapaukset lisääntyneet?
Raiskauksen ovat vakava ongelma, ja niitä vastaan pitää tehdä työtä laajalla rintamalla.
Muslimien harjoittamat joukkoraiskaukset ovat kaikista kauheimpia ja raukkamaisempia.
Mut vakavasti puhuen muslimien "raiskaukset" ja yleensä "rikokset" ovat suuresti liioiteltua paskaa. Meilläpäin he ovat varsin lepposia ja rauhallisia. Suurempaa häiriötä aiheuttavat eräät virolaiset ja venäläiset mutta eivät hekään toki kaikki.
Espanjassa eniten harmia aiheuttavat latinalaisesta Amerikasta tulleet, jotka ovat muodostaneet väkivaltaisia jengejä.
Eli niiden kannattaisi muslimien lisäksi potkii latinot pihalle sieltä
Samoin suomalaiset jos ne osottautuu yhtä rikollisiksi kuin keskiverto espanjalaiset.
Ei siis uskonto tai rotu kysymys.
Viime vuosina kaksi suomalaista on syyllistynyt Espanjassa tappoon. Kaiketi pitää vaatia kaikkia suomalaisia palaamaan Suomeen.
No espanja jo menetettyä aluetta sama se tappaako siellä muslimien ja latinojen lisäksi suomalaisetkin. Oikeastaan jos haluaa tehdä jotain rikollista niin ihmiset vois sinne mennä tekemään ei haittais kunnon ihmisiä.
https://kirjatohtori.blogspot.com/2008/11/espanja-on-maailman-vaarallisin-maa.html
Hienoo että tälläinen paikka missä täysin luonnon lait.
Ai. Enpä ole huomannutkaan. Tässä kaupungissa ainakin on levollinen tunnelma.
Enemmän pelkäisin Brasiliassa ja Irakissa.
Sinä ja Jamppa vai? No nythän olette eronneetkin jo toisistanne.
En kirjoita näitä espanjalaisesta vankilasta, etkö ole huomannut? Ei Facebookissanikaan näy, että olisin vankilassa.
"No espanja jo menetettyä aluetta sama se tappaako siellä muslimien ja latinojen..."
Latinoilla tarkoitetaan Latinalaisen Amerikan ihmisiä.
Se on muuten jännää että välillä laitalahkolaiset haukkuvat "kulttuurikristillisyyden" hevon helevettiin mutta sitten taas sopivassa raossa muka sitä suojelevat kuin omaa persettään.
🤣🤣🤣🤣🤣
Mikset muuta Cazzaan?
Hyvä kysymys....
Missä Cazza on? Alkoi kiinnostaa.
"...haukkuvat "kulttuurikristillisyyden" hevon helevettiin mutta sitten taas sopivassa raossa muka sitä suojelevat kuin ..."
Tuo on ihan totta. Käyttäytyminen tuon suhteen on ristiriitaista. Olentan että se johtuu siitä, kun pitää kumartaa äärioikeiston puoleen, jossa arvona on juuri tuo kultuurikristillisyys ja samaan aikaan olla "oikea" uskova.
Ja mummmo kärppänä paikalla, missä vaan saa mollata kristittyjä.
Niin, miten sen nyt ottaa. Suurin osa uskovista ei toimi noin. Miksi ei teoista saa moittia, kun aihetta on?
Mikä sinä olet moittimaan uskovaisia?
Eikö ensin pidä esittää tuo kysymys itselleen. Joten, mitä itse ensin vastaisit tuohon?
Samat tyypit jotka kannattava sitä että Itävalta voi suuojella omaa kristillistä kulttuuriaan ovat niitä ketkä kannattavat sen maissa vieraan kristillisen kulttuurin levittämistä islamilaisissa maissa, kuten Malesiassa.
Niin. Kun asiaa katsoo vain omasta navasta, niin ristiriita siitä syntyy. Ei siis halutakkaan sitä, että jokainen maa saa päättää itsenäisesti, mikä siellä on tärkeää ja mikä ei?
Päivä päivältä käy naurettavammaksi sinun leikkisi esittää uskovaista.
Ei tarvitse leikkiä, riittää kun oikeasti uskoo ...