avaruuden äänien kuuntelu lautasantenneilla

henkka tässä taas morjens.

nyt mietin sellaista asiaa kun nuilla suurilla lautasantenneilla kuunnellaa avaruutta ja on löydetty bigbang myöskin äänenä kuultavaksi niillä antenneilla.

ideani olisi että kuuntelussa voitaisiin käyttää lepakko teoriaa eli ampua äänilähteeseen ääntä itse siten että ampumamme ääni tulisi takaisin normaalissa kuunneltavassa ävaruuden äänessä mukana.

täten voisimme eri äänillä leikellä tulevaa ääntä kun meillä on tunnistettava "dna-kaava rihmasto" ääniä leikkaamassa.

sikäli voimme omilla äänillämme myös vahvistaa ääniä leikataksemme ja tarkentaaksemme tulevaa.

lisäksi voimme käyttää lepakko elementtiä eli ihmiskorvalle kuulemattomien äänien tutkintaa myös.

uskon vahvasti että jo pelkästään meidän hiukkaset kuten atomit ja higginsin hiukkasen vaikutus ja gravitaatio aallot päästävät omanlaisen äänensä.

näin leikkelemällä ja tutkimalla ääniä voimme erotella kaiken tarkemmin.

nyt me kuulemme vain kohinaa eli ufojen puhetta niinsanotusti mutta milloin kvanttifysiikastamme saisimme äänien avulla tulkittua sanakirjan?


olisiko innovaationi aika nyt?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


HenkkaKoo kirjoitti:

henkka tässä taas morjens.

nyt mietin sellaista asiaa kun nuilla suurilla lautasantenneilla kuunnellaa avaruutta ja on löydetty bigbang myöskin äänenä kuultavaksi niillä antenneilla.

ideani olisi että kuuntelussa voitaisiin käyttää lepakko teoriaa eli ampua äänilähteeseen ääntä itse siten että ampumamme ääni tulisi takaisin normaalissa kuunneltavassa ävaruuden äänessä mukana.

täten voisimme eri äänillä leikellä tulevaa ääntä kun meillä on tunnistettava "dna-kaava rihmasto" ääniä leikkaamassa.

sikäli voimme omilla äänillämme myös vahvistaa ääniä leikataksemme ja tarkentaaksemme tulevaa.

lisäksi voimme käyttää lepakko elementtiä eli ihmiskorvalle kuulemattomien äänien tutkintaa myös.

uskon vahvasti että jo pelkästään meidän hiukkaset kuten atomit ja higginsin hiukkasen vaikutus ja gravitaatio aallot päästävät omanlaisen äänensä.

näin leikkelemällä ja tutkimalla ääniä voimme erotella kaiken tarkemmin.

nyt me kuulemme vain kohinaa eli ufojen puhetta niinsanotusti mutta milloin kvanttifysiikastamme saisimme äänien avulla tulkittua sanakirjan?


olisiko innovaationi aika nyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu