Lapin poolijärjeselmän totaalinen joustamattomuus

Olen 4. vuoden oikeustieteilijä, joka valmistuu ensi keväänä. Tammikuusta eteenpäin minulla on jäljellä vain gradu, jonka jälkeen suuntaan työelämään tai mahdollisiin jatko-opintoihin.

Tai ainakin näin olin suunnitellut, kunnes erään oikeudenalan proffa päätti heittää kapuloita rattaisiin. Olen nimittäin koko opiskelun ajan saanut tentistä hylätyn yhden ainoan kerran noin kaksi vuotta sitten, jota poolijärjestelmän työmäärän vuoksi on täytynyt lykätä aina vain eteenpäin. Tein tästä oikeudenalasta syksyn alussa kyseisen rästitentin ja sain arvosanan 5. Tämä ei kuitenkaan riitä sillä poolikurssilla on myös toinenkin tentti. Proffa päätti sitten että seuraava tenttimahdollisuus tästä on huhtikuussa, eikä sitä voi korvata mill''n muulla suoritusmuodolla tai valinnaisilla kursseilla. Opintotukea en enää saa, koska notaarivaiheen tuet on kulutettu enkä saa maisterivaiheen tukia johtuen tästä viimeisestä tentistä, joka on notaarivaiheeseen kuuluva pakollinen tentti.

Kysynkin nyt muilta oikeustieteen tiedekuntalaisilta, onko teidän yliopistoissa näin totaalisen joustamaton meininki? Järjestetäänkö pakollisia tenttejä aiemmin kuin puolen vuoden välein?
5245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tiedät varmaan, että tenttejä järjestetään vain virallisina tenttipäivinä, jotka on jo määrätty etukäteen. Proffillekin on aika iso työmäärä alkaa vain sinua varten yhtä tenttiä rakentelemaan. Näin niitä rästitenttejä on aikaisemminkin oikiksessa hoidettu, eikä mitään ylimääräisiä tenttipäiviä ole järjestetty, ellei asiassa ole ollut joitain suurta poikeusta. Jos hylsy tulee, niin eikun vaan seuraavaan tenttiin ja läpi yrittämään.

Äänestä
  • Poolin rästikerrat oli sijoitettu syyskuussa viikon sisälle. Kun olin suorittanut ensimmäisen tentin, josta sain siis 5, olisi lukuaikaa ollut tähän seuraavaan 1000s tenttiin yksi viikko. Elokuussa rovaniemelle saapuminen tenttimään ei ollut mahdollista koska olin töissä kesä-elokuun ajan.

    Työmäärä ei liene paljoa proffalle, jonka opetus yliopistolla ajoittuu koko vuodessa yhden kuukauden sisään keväällä poolissa, jonka sisältö on 3 päivää luentoja sekä kaksi tentiä? Vrt. vanha järestelmä , jossa kurssit alkoivat useaan kertaan vuoden sisään, joissa tenttimahdollisuus oli noin 5 kertaa vuodessa. Toisessa keskustelussa aiheessa täällä nimenomaan haukuttiin uuden poolijärjestelmän olevan helpostusta proffien työhön.

    Onko opiskelijoiden kannalta kohtuullista vaatia, että pakollisten tenttien tenttimahdollisuus on esim. 3-4 kk välein? Kyllästyttää tämän tiedekunnan "ensi vuonna uudestaan" linja tässä ja muissa kursseissa

    Äänestä

Olen kuullut että yksi kaverini, joka opiskeli Turussa, onnistui neuvottelemaan yhden proffan kanssa, että tekee tentin sijasta esseen ja palautti tämän. Luulen että joustot yms riippuvat paljon proffasta ja tilanteesta jne. Yleisesti itselläni harmaita houksia opiskelun aikana aiheuttivat välillä nämä systeemin kankeudet, tenttien korjaamisen hitaudet, kurssien aikataulujen päällekkäisyydet tai uusintojen harvaus jne. Jotenkin luovin itseni näistä läpi ja opinnot kestivät pidempää kuin olin aluksi suuunnitellut. Tämän takia on ihanaa olla valmistunut ja dynaamisessa työelämässä missä asiat hoidetaan tehokkaasti ja nopeasti. Tsemppiä loppurutistukseen ja toivottavasti asia ratkeaa!

Äänestä

Jos tuo puuttuva tentti edellyttää vain tentin tekemistä huhtikuussa niin mihin siinä opintotukea tarvitaan? Tai miksi tentin tekeminen ylipäätään huhtikuussa on ylitsepääsemätöntä jos kerran gradua teet joka tapauksessa? Ei ole mitään järkeä järjestää tenttiä vain yhdelle henkilölle poikkeusaikatauluin ja itse olet valinnan tehnyt, ettet aiempina kertoina sitä ole tehnyt. Kyllä työpaikalta saa vapaata tenttipäivän ajaksi kun siitä vaan sopii ennakolta.

Äänestä

Lisäys vielä, että onhan se nyt ihan selvää jos tentit tulee viikon sisään molemmat, että niihin lukeminen aloitetaan hyvissä ajoin. Tarvittaessa jo kesällä. Kahteen tenttiin onnistuu hyvin lukeminen yhtä aikaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oik.Yo kirjoitti:

Olen 4. vuoden oikeustieteilijä, joka valmistuu ensi keväänä. Tammikuusta eteenpäin minulla on jäljellä vain gradu, jonka jälkeen suuntaan työelämään tai mahdollisiin jatko-opintoihin.

Tai ainakin näin olin suunnitellut, kunnes erään oikeudenalan proffa päätti heittää kapuloita rattaisiin. Olen nimittäin koko opiskelun ajan saanut tentistä hylätyn yhden ainoan kerran noin kaksi vuotta sitten, jota poolijärjestelmän työmäärän vuoksi on täytynyt lykätä aina vain eteenpäin. Tein tästä oikeudenalasta syksyn alussa kyseisen rästitentin ja sain arvosanan 5. Tämä ei kuitenkaan riitä sillä poolikurssilla on myös toinenkin tentti. Proffa päätti sitten että seuraava tenttimahdollisuus tästä on huhtikuussa, eikä sitä voi korvata mill''n muulla suoritusmuodolla tai valinnaisilla kursseilla. Opintotukea en enää saa, koska notaarivaiheen tuet on kulutettu enkä saa maisterivaiheen tukia johtuen tästä viimeisestä tentistä, joka on notaarivaiheeseen kuuluva pakollinen tentti.

Kysynkin nyt muilta oikeustieteen tiedekuntalaisilta, onko teidän yliopistoissa näin totaalisen joustamaton meininki? Järjestetäänkö pakollisia tenttejä aiemmin kuin puolen vuoden välein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu