Suomen asema

On kirjoitettu paljon kirjoja Suomen sodanjälkeisestä asemasta.
Itse asiassa olisiko voinut paremmin käydä hävinneellä puolelle olleelle maalle?
Kaikki muut hävinneet maat miehitettiin ja suurin osa joutui muutamassa vuodessa kommunistiseen komentotalouteen.
Suomi taas hyötyi asemastaan valtavasti. Sotakorvausten ansiosta maahamme rakennettiin nopeasti suuri metalliteollisuus, joka edelleen on maamme yksi osa maamme talouselämän selkärankaa.
Suomi säilytti demokraattisen ja markkinatalousjärjestelmänsä tosin tuoden paljon sosialistisia aineksia, joista on ollut valtavasti hyötyä sodanjälkeisillä vuosikymmenillä.
Suomella oli erityissuhde NL:oon, jonka ansiosta Suomella oli erityisasema NL:n kaupassa, ns. bilateralismi. Tuotteiden laadulla ei ollut väliä, vaan kaikki meni kaupaksi NL:ssa. tämä työllisti valtavasti mm. vaatetusteollisuutta.
Suomi sai halpaa öljyä NL:sta.
Samaan aikaan Suomi oli alusta lähtien mukana Pohjolan yhdentymisessä ja pääsi osaksi Pohjoismaiden työmarkkinoita jo 50-luvulla, jonka ansiosta liikaväestö pääsi helposti töihin Ruotsiin.
Suomi solmi erityissuhteet EEC:hen 70-luvulla, joka avasi EY:n markkinat suomalaisille tuotteille.
Suomi pystyi säilyttämään sotilaallisen puolueettomuutensa, joka vakautti Pohjolan tilannetta.


Kaiken kaikkiaan sodanjälkeinen aika aina 90-luvulle asti oli Suomen kulta-aikaakylmästä sodasta huolimatta.
2232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

1.Suomi tuli valtavan riippuvaiseksi Neuvostoliiton kaupasta. Syntyi teollisuuden ala, joka erikoistui NL:ään vientiin, ja tuotti tuotteita jotka eivät olleet kilpailukykyisiä, mikä johti siihen, että Neuvosto.kaupan taantuessa jouduttiin suuriin vaikeuksiin.
2.Suomen "demokraattinen" jäjestelmä oli lähes täysin NL:n soluttama, Suomessa vallitsi vuosikymmeniä parlamentarismin irvikuva.
3. "Sosialistiset" piirteet tulivat SDP:ltä ja ay-liikkeeltä. NL:ltä tuli sisäisiin asioihin puuttumista ja puolue joka halusi kaataa vallitsevan valtiojärjestyksen (SKP/SKDL)
4.Suomi ei päässyt alusta asti mukaan pohjolan yhdentymiseen, vaan vasta 1955, suostuttuaan jatkamaan yya-sopimusta 20-vuodella.
5."Liika"väestön muutto Ruotsiin tosin väliaikaisesti helpotti Suomen taludellis/sosiaalista tilannetta mutta toisaalta se tarkoitti sitä, että Suomi koulutti Ruotsille ilmaiseksi uutta työvoimaa, joka edisti ruotsalaisen yhteiskunnan kehitystä. Tämä väestö oli poissa Suomelta, missä sitä olisi voitu käyttää voimakkaampaan teollistumiseen, jos jo -40-luvulla olisi aloitettu voimallinen teollistamisohjelma, sen sijaan, että ihmisiä sijoitettiin maaseudulle, joka ei enää kyennyt elättämään heitä.

Äänestä

Juuri NL:n takia Suomi pääsi liittymään EEC:n paljon myöhemmin (NL epäluuloinen) ja lisäksi jouduttiin ennen kuin liityttiin EEC:n tekemään erillinen sopimus EFTA:N kanssa. ns. Finefta.

Sanoisin, että NL oli myös jotain hyötyä mutta myös paljon harmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksu kirjoitti:

On kirjoitettu paljon kirjoja Suomen sodanjälkeisestä asemasta.
Itse asiassa olisiko voinut paremmin käydä hävinneellä puolelle olleelle maalle?
Kaikki muut hävinneet maat miehitettiin ja suurin osa joutui muutamassa vuodessa kommunistiseen komentotalouteen.
Suomi taas hyötyi asemastaan valtavasti. Sotakorvausten ansiosta maahamme rakennettiin nopeasti suuri metalliteollisuus, joka edelleen on maamme yksi osa maamme talouselämän selkärankaa.
Suomi säilytti demokraattisen ja markkinatalousjärjestelmänsä tosin tuoden paljon sosialistisia aineksia, joista on ollut valtavasti hyötyä sodanjälkeisillä vuosikymmenillä.
Suomella oli erityissuhde NL:oon, jonka ansiosta Suomella oli erityisasema NL:n kaupassa, ns. bilateralismi. Tuotteiden laadulla ei ollut väliä, vaan kaikki meni kaupaksi NL:ssa. tämä työllisti valtavasti mm. vaatetusteollisuutta.
Suomi sai halpaa öljyä NL:sta.
Samaan aikaan Suomi oli alusta lähtien mukana Pohjolan yhdentymisessä ja pääsi osaksi Pohjoismaiden työmarkkinoita jo 50-luvulla, jonka ansiosta liikaväestö pääsi helposti töihin Ruotsiin.
Suomi solmi erityissuhteet EEC:hen 70-luvulla, joka avasi EY:n markkinat suomalaisille tuotteille.
Suomi pystyi säilyttämään sotilaallisen puolueettomuutensa, joka vakautti Pohjolan tilannetta.


Kaiken kaikkiaan sodanjälkeinen aika aina 90-luvulle asti oli Suomen kulta-aikaakylmästä sodasta huolimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu