Trumpin käyttämää sanaa rake-sanaa ilkuttiin ja siitä revittiin huumoria. Varsinkin niillä oli hauskaa jotka eivät muusta työstä tiedä kuin onanoinnista j nenänkaivuusta. Metsänhoidon erikoistutkija Juha Laitila kertoo Trumpin käyttäneen puunkorjuun sanastoa jossa rake-sanaa tarkoittaa kantoharaa. Kantoharaa käytetään kantojen korjuussa, sitä todellakin käytetään Suomessa kun metsää hoidetaan. Vammaisen kommarikoomikon Palefacenkin kannattaa ottaa asioista selvää ennenkuin haukkaa palan paskaa.
Trump oli oikeassa, tietämättömät pellet eivät
Sirmakka
186
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eikö se riitä muka ihmiselle että tietää ja osaa ainakin nuo ensiksimainitut elintärkeät asiat. Väärinkäsitys on syntynyt siitä että kotona kiskotaan "kantoa" viis'piikkisellä eli kädellä ja metsissä kantoja revitään neljähampaisella kantoharalla, se on melkein sama asia.