Yhteiskunta syrjäyttää ja kiusaa heikompiosaisia, mutta miksi sitten itsemurhia pyritään ehkäisemään? Tekopyhyyttäkö? Mikä siinä on?
Yhteiskunta syrjäyttää
RobottiRuttunen
11441
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Juu
Miten yhteiskunta heitä syrjäyttää?
Jos tunnet että ei tähän maailmaan voi lapsia tehdä -juuri sinun pitää niitä tehdä.
Sanoisin kyllä että tekopyhyyttä. Kalastellaan irtopisteitä ja ääniä vaaleissa. Miettikääpä ettei edes koulukiusatuista pikkulapsista kukaan välitä. Miksi kukaan välittäisi jostain masentuneista aikuisista?
Eihän kukaan välitä kenestäkään paitsi Pentti Linkola suomen luonnosta. Jos kaiken hoidettavan edellytys on rahan hankinta siitä pitää kohde tehdä arvokkaaksi, mutta miten arka, haiseva, aivoton, sydämetön, itsekeskeinen, syrjäänvetäytyvä ja köyhä voi sitä olla kenellekään. Jos luovutaan nimestä työtön niin silloinhan kaikki heidät on nostettava johonkin arvoon ja tilanteeseen tulee parannus. Jos puu kaatuu metsässä ja sille ei tehdä mitään se on arvoton, jos joku hakkaa siitä halkoja se on arvossaan ja myydään voitolla eteenpäin.
No yksi itsemurhaa aikova tuottaa työtä julmetulle määrälle mielisairaanhoitajia, työvoimatoimiston työntekijöitä, terveyskeskuksen väkeä ym. Eiväthän ne nyt haluaisi rahasampoaan hävittää. Ressukat kun eivät ehkä toista työtä löydä ja tietävät, millaiseen pompotukseen joutuisivat, jos nykyisen menettävät.
Ihan täyttä tekopyhyyttä!!!
hyvän perheen lapset ja huonon perheen lapset ;)
Ihminen kyllä syrjäyttää itseitsensä...
Näin on, syypää löytyy omien korvien välistä. Turha aina toisista tehdä syyllisiä ja haukkua jos omaa laiskuuttaan jää pois yhteisestä onnesta. Ei kukaan jos ei itsekkään.
https://yle.fi/uutiset/3-5461299
Juu kattelepa siitä. Tuo sama toimii koko läntisessä maailmassa. Enemmän ihmiselämää on mennyt kuin useassa holokaustissa. Mielisairaanhoidossa ainakin on periaate, että tapetaan potilaan sisu ja henki, jotta se tottelee ja ei kiusaa hoitojia vääränlaisella käyttäytymisellä. Ei sillä väliä, jos potilas koulee 20 vuotta aikaisemmin, koska sydänsairaudet eivät ole meidän vastuullamme. Mielellään tämä tehdään lääkkeillä, mutta jos potilasta ei saada painostettua, niin kyllä niitä keinoja löytyy. Vähintään tuhotaan keskittyminen, jotta et varmasti ala miettimään mitään, josta me lääkärit yms. ei tykkää ja samalla myös kaikki mahdollisuudet vaikka saada vähänkään korkeampaa aivotoimintaa vaativaa työtä.
20 vuotta aiemmin mutta kuitenkin myöhemmin kuin muutoin. Jos se mihin keskityt on se joka sinut pitää otteessa ja aiheuttaa oletetun josta olet hoidossa voisi luulla että sitä pyritään ymmärtämään ja lopuksi poistamaan se. Se että kuvituksissa luulet olevasi korkeammalla voi todellisuudessa olla pelkkä harha. Se mitä milloinkin teet ja pystyt työstämään on jo älyllistä tekemistä eikä siihen kannata mielihaluja sotkea. Unelmat ovat joskus saavutettavissa, mutta niihin voi tarvita toisten apua. Harhojen kanssa on tultava toimeen jos niitä ei vähäisen haitan takia halua paljastaa, mutta joka päivä olet samassa tilanteessa vaikka kuvittelet väliin muuta. Tsemppiä.