Ryhmämme aloitti keskustelun siitä, miten ruoka vaikuttaa kestävään kehitykseen ja maapalloomme. Puheenaiheemme alkoi kasvisruoasta ja lihan hiilijalanjäljestä. Mielipiteemme olivat erittäin ristiriitaisia. Moni oli sitä mieltä, että kasvisruoan syönti on turhaa, eikä vaikuta ilmastoon millään tavalla. Toiset taas olivat sitä mieltä, että lihan vähentämisellä on suuri vaikutus ympäristöön. Koska emme päässeet yhteisymmärrykseen asiasta, tulimme siihen tulokseen, että punainen liha on suurin hiilijalanjäljen tuottaja. Olemme sitä mieltä, että jokaisen tulisi vähentää punaisen lihan syöntiä. Jos jokainen suomalainen vähentäisi punaisen lihan syöntiä, hiilidioksidipäästöt vähentyisivät huomattavasti emmekä kuluttaisi maapalloa niin paljon. Muutos ei vaadi paljoa: Se, että jokainen söisi punaisen lihan sijasta 2-3 kertaa viikossa kasviperäisä tuotteita tai esim. kanaa, vaikuttaa jo paljon. Joten me kehotamme jokaista vähentämään punaisen lihan kulutusta.
Punainen liha tuhoaa!!?!!
30
295
Vastaukset
- U.Telias
Minkälaisella laskukaavalla päästään tähän tulokseen? Mitä syödään 11 -12 kertaa viikossa? Mitä on punainen liha?
- hiilijalanjälki
Suurin hiilijalanjäljen tuottaja on ihmisten ja tavaroiden liikuttelu konevoimin. Ihmisten pitäisi syödä sitä mitä heidän maansa ilmasto kykenee tuottamaan, eikä rahdata eksoottisia elintarvikkeita kaukaa. Myöskään tuoteet joita ei pystytä viljelemään kuin energia syöpöissä kasvihuoneissa tulisi kutistaa minimiin. Tarkoittaisi Suomessa sitä että ruoka koostuisi leivästä, säilyvistä juureksista ja punaisesta lihasta. Kanatkin tarvitsee valtaisat lämmitetyt hallit kun taas lihakarjalle ei tarvitse kuin kuskata aitaukseen kesällä pakattua rehua.
Myöskin lentämisestä tulisi tehdä niin kallista, ettei kukaan huvikseen lentomatkustelisi. - järkikäteen
Punaisen lihan syönnin lopettamisessa/vähentämisessä auttaa samanlainen ajattelu kuin tupakoinnin lopettamisessa. Jos kotipallomme terveys ei hetkauta, niin oma terveys pitäisi hetkauttaa edes jonkin verran. Punainen liha tekee kutakuinkin samaa vahinkoa ruoansulatuselimistöllemme, kuin tupakka hengityselimistöllemme.
- Saddu
Harhainen päätelmäsi lienee... mutta esim. juuri amerikoissa(pohj/etelä) tuotettua nautakarjaa
tulisi välttää , koska niitä paljolti hormonein ja proteinnirehun(soija) kera kasvatetaan ja siten mm. CH3 päästöt kasvavat - joka lienee moninverroin haitallisempi kaasu kuin CO2 , kö ?!?
Eikä järki käteen kuulu vaan päähän !?!
lol
;^D - jnhbvgcbn
Saddu kirjoitti:
Harhainen päätelmäsi lienee... mutta esim. juuri amerikoissa(pohj/etelä) tuotettua nautakarjaa
tulisi välttää , koska niitä paljolti hormonein ja proteinnirehun(soija) kera kasvatetaan ja siten mm. CH3 päästöt kasvavat - joka lienee moninverroin haitallisempi kaasu kuin CO2 , kö ?!?
Eikä järki käteen kuulu vaan päähän !?!
lol
;^DNaudanlihan tuottaminen tuhoaa sademetsiä, koska sitä kaadetaan naudoille laidunmaaksi. Paksukaisten kun täytyy saada hampurilaispihvinsä.
- eipelkästäänliha
jnhbvgcbn kirjoitti:
Naudanlihan tuottaminen tuhoaa sademetsiä, koska sitä kaadetaan naudoille laidunmaaksi. Paksukaisten kun täytyy saada hampurilaispihvinsä.
Sademetsää kaadetaan myös palmuöljyn ja kasviplantaasien tieltä.
- näin-teen
Kasvikset vaan ei toimi. Minäkin tuon joka kerta ulkomailla köydessä kasvis tauteja tahallani tänne sillä takoitus on jotta ainoat jotka täällä pärjää on heinä ja peruna. Muita ei kansa tarvitse elääkkseen. Emme tarvitse viljaa emmekä rehuka ollenkaan. Niistä saatavat vitamiinit saamme pillereistä.
- oltaisiintosissaan
Voi hyvä tavaton tuota järjetöntä idealismia. Sehän on tietysti totta, että punaisen lihan syöminen lisää päästöjä ja syömättä jättäminen vähentää. Mutta ne määrät... Kun yksi perhe lentää Suomesta lomalle Thaimaahan, niin siitä tulee sitä ilmastosaastetta paljon, paljon. Niin paljon, että vaikka Suomessa lopetetaan kokonaan punaisen lihan syönti, niin se ei korvaa edes tuon yhden perheen lomamatkasaasteita.Jos me vihreät oikeasti haluttaisiin vähentää sitä hiilijalanjälkeä, niin meistä ei kukaan, eikä meidän perhenjäsenistä enää ikinä matkustaisi lentäen yhdellekään lomamatkalle. Kyllä meille pitäis riittää omana maan läheiset lomapaikat. Ja kyllä ensimmäiseksi meidän maaseudun kansanedustajien pitäisi lopettaa lentäminen kotimaassa. Ennättää sitä junallakin.
- Turhuuksia
Joo, samaa mieltä että saastuttavat älyttömyydet on lopetettava ensimmäiseksi. Pienenä esimerkkinä esim. NHL ja KHL. Joukkueet lentelee ympäri mantereita useita kertoja viikossa. On keinotekoisesti jäädytetyt jäät ja lämmitetyt hallit. Ja vielä yleisökin tulee katsomaan paikan päälle. Siinä sitä hiilijalanjälkeä syntyy valtavat määrät ja ihan turhan takia. Tämänkaltaisista turhuuksista se on ilmaston pelastaminen aloitettava.
- naurettavaa666
Ja juuri oli uutinen jotta Intiassa ilmastointilaitteet lisääntyy miljoonilla jok avuosi ja ne ei ole energia luokkaa A vaan ennemmin ö ja kaikki lähes sähkö mitä Intiassa joudutaan lisäämään on hiilivoimaa eli 2030 mennessä ne joutuu laittamaan 1,2miljardin GW edestä lisää hiilivoimaa. Pelkästää tuo ilmastointilaitteiden lisäys tuhoaa koko suomen päästövähennykset vuodessa suomi 10 vuotta säästö. Mitä järkeä ja autot vaan lisääntyy kehitysmaissa eikä yksikään ole sähköauto eikä ollenkaan aurinkovoimaa sillä niin kalliita panelit siellä että vasta avuoden palkkaa pieni kennosto akkuineen. Turha kuvitella enään että alle 2C jää muutos ne on 7C 2040 vuonna. Pakko vaan sopeutua tulevaan ja olla ostamatta asuntoa alavilta mailta.
- Elävä
Ihminen ei hallitse vähimmässäkään määrin tätä maapalloa, ei ilmastoa,ei mitään, ei edes itseään!!!
Luojamme on antanut meille syötäväksi kaikki eläimet, kasvit, hedelmät,mitkä Hän on ruuaksemme tarkoittanut. Niin kauan, kun maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen,ei vilu eikä helle,ei kesä eikä talvi,ei päivä eikä yö.
Kaikki ilmastonmuutoksesta vouhkaaminen on turhaa.
Tälle maailmalle on jo Herramme laittanut päivän, jona se tuhoutuu. - ikujhgvfcvbgnhjm
Elävä kirjoitti:
Ihminen ei hallitse vähimmässäkään määrin tätä maapalloa, ei ilmastoa,ei mitään, ei edes itseään!!!
Luojamme on antanut meille syötäväksi kaikki eläimet, kasvit, hedelmät,mitkä Hän on ruuaksemme tarkoittanut. Niin kauan, kun maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen,ei vilu eikä helle,ei kesä eikä talvi,ei päivä eikä yö.
Kaikki ilmastonmuutoksesta vouhkaaminen on turhaa.
Tälle maailmalle on jo Herramme laittanut päivän, jona se tuhoutuu.Minkäs takia luojasi ei sitten antanut sinulle minkäänlaisia lihansyöjän ominaisuuksia, jos kerran on eläimet tehnyt syötäväksesi? Mene, ja saalista vaikka jänöjussi paljain käsin, tapa se samalla tavalla ja syö paikan päällä. Älä kypsennä, koska niin ei aito lihansyöjä tee. Suolistosi on myös pitkä, kasvissyöjän suolisto, eikä se pysty työntämään nopeasti mätänevää ainesta pois, kuten lyhyemmän suoliston omaavilla oikeilla lihansyöjillä. Onko herrasi tehnyt suunnitteluvirheen?
- luonnosta
Ihmisellä on sekasyöjän hampoaat ja suolisto ja sen tähden Herra on antanut ihmisille kekseliäsyyttää laatia aseet ja tuli, jotta eläimet saadaan hengiltä ja kypsennettyä sopivasti syötäväksi. eihäön ne kasviksetkaan kovin hyvin raakana sula , mutta kypsänä eivät aiheuta mahavaivoja ja maistuvatkin parmmilta.
- pakumies671
Elävä kirjoitti:
Ihminen ei hallitse vähimmässäkään määrin tätä maapalloa, ei ilmastoa,ei mitään, ei edes itseään!!!
Luojamme on antanut meille syötäväksi kaikki eläimet, kasvit, hedelmät,mitkä Hän on ruuaksemme tarkoittanut. Niin kauan, kun maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen,ei vilu eikä helle,ei kesä eikä talvi,ei päivä eikä yö.
Kaikki ilmastonmuutoksesta vouhkaaminen on turhaa.
Tälle maailmalle on jo Herramme laittanut päivän, jona se tuhoutuu.Ihan sama uskooko jumalaan, joulupukkiin vai hammaskeijuun, ihminen on sekasyöjä, eli lihaa ja perunaa.
- kujhgvfcvbgnhjm
luonnosta kirjoitti:
Ihmisellä on sekasyöjän hampoaat ja suolisto ja sen tähden Herra on antanut ihmisille kekseliäsyyttää laatia aseet ja tuli, jotta eläimet saadaan hengiltä ja kypsennettyä sopivasti syötäväksi. eihäön ne kasviksetkaan kovin hyvin raakana sula , mutta kypsänä eivät aiheuta mahavaivoja ja maistuvatkin parmmilta.
Kaikilla kasvissyöjillä on samanlainen pitkä suolisto kuin ihmisellä. Lihansyöjillä on lyhyt suolisto, ja sellaista ei ihmisellä ole. Kasvissyöjilläkin on kulmahampaat, koska hedelmien kovat kuoret täytyy saada purtua rikki. Ihmisen leuka liikkuu sivuttaissuunnassa, kuten kasvissyöjillä, jotta niitä rehuja voi jällätä. Lihansyöjien leuka liikkuu vain ylös ja alas. Oikeilla lihansyöjillä ei myöskään verisuonet tukkeudu. Ihmisellä taas on kolesteroliongelmia, jotka johtuvat ravinnosta, joka ei ihmiselle luontaisesti sovellu. Liha, maito ja kananmunat ovat syypäät edellämainittuun.
Ai, että herrasi loi eläimet, jotta muut eliöt voivat tappaa ne ja syödä? Onpas aika vitun kiva herra sinulla. Miksei se läskipää voinut tehdä lihaa kasvavaksi puusta, ei tarvitsisi elukoiden kärsiä? Ja miksi herrasi keksi kolesterolin, jota tulee vääränlaisesta ravinnosta, jota tämä pisti ihmiset syömään?
- HaluanSanoaEttä
itselläni on vain huonoja kokemuksia vaahtoautomaasta.
- Unooghty
Taas bessewisserit meuhkaamassa, mitä saa syödä ja ajatella.
- Akutonmaailma
Mitenkäs älylaitteiden ja akkuteollisuuden päästöt verrattuna lihansyöntiin? Alohitetaan ilmastotalkoot siitä että kotona on vain yksi puhelin eikä muuta.. Maailmassa lisääntyy tämän teollisuuden ja käyttämisen päästöt vielä satojaprosentteja muutamassa vuodessa ja saavuttaa liikenteen päästöt jossain vaiheessa kun ajoneuvotkin muuttuvat akkukäyttöisiksi.. . Ydinvoimalla ladattuna. Poliitikot ja mitkään muutkaan piirit evät keskustele ja lobbaa tätä asiaa ollenkaan, vaan niitä lehmäparkoja ainoastaan.
- eregtgt
vegaanit kun keskittyy vain kyttäämään sitä omaa lautasta ja mitä suuhunsa laittaa niin maailma pelastuu,aina ei tarvitse olla vaatimassa muilta omien näkemystensä toteuttamista
- tyhmät.siat
Ilmastovouhkat voivat aloittaa ilmastonmuutoksen torjumisen kävelemällä sulaketaululle ja kääntämällä pääkatkaisijan nollaan.
Ei mulla muuta. Lihansyönnin voisi kieltää lailla. Näin saataisiin nopeampia muutoksia.
- rgbhhrnn
lihansyönnin vastustajat voisi kieltää kokonaisuudessaa,sehän on vain muotioikku kieltäytyä syömästä jotain jota ihmiset ovat suomesakin syöneet satoja vuosia.
- muotia
rgbhhrnn kirjoitti:
lihansyönnin vastustajat voisi kieltää kokonaisuudessaa,sehän on vain muotioikku kieltäytyä syömästä jotain jota ihmiset ovat suomesakin syöneet satoja vuosia.
Niinpä, tässä on kyse vain länsimaisten muotivillityksestä, kun taas kehitysmaiden kämyisin pummikin lisää onnessaan lihansyöntiä.
- huijataankomeitätaas
Jos laskee hiilidioksidipäästöt energiasisällön mukaan, mikä on ainoa oikea laskentatapa, niin naudanlihan ja tomaatin päästöt ovat yhtä suuret. Salaatilla ne ovat suuremmat kuin lihalla.
- viherpeipot
Porsaanfile on uunissa.
Huomenna menen ja lyön molemmat autoni ryskyttämään tyhjäkäynnillä ja huudatan moottorisahaa.
Menikö ilmastovouhkalta yöunet?
Kerron teille nyt salaisuuden, tättähäärät. Suomalaisten syömiset tai syömättä jättämiset sen enempää kuin tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät vaikuta ilmaston pelastumiseen vähääkään.
Ei vaikka muuttaisimme kivenkoloon ja söisimme käpyjä. - vihreä.on.rikos
Kertokaapas vihertollerot kumpi on parempi, oikea vai sähkökynttilä?
- pakumies671
...ja kertokaa sekin kumpi kuormittaa enemmän maapalloa, se että syön lihaa vai se että lisäännyn?
Kumpi siis pitäisi kieltää ensin, lihansyönti vai lisääntyminen jos aloitetaan siitä kummalla on enemmän vaikutusta
- PunatulkkuJsollaMunalla
Kerros nyt viherlehmä että minkä väristä sähköä tulee pistorasiasta kun aina väitätte että käytätte vihreätä sähköä???
- Nomuttakun
Kun vähennämme lomailun ulkomailla, niin voimme huoletta syödä suomalaista lihaa. Suomalainen nauta syö heinää, jota ihminen ei voi hyödyntää.
- diesel.palaa
Vihernuijat ovat kovia kieltämään muilta asioita mutteivät halua tinkiä omista tottumuksistaan lainkaan.
ps. kuinkas hyvin se nurtsi kasvaa siellä vaatehuoneessa ilman kivihiilellä tuotettua sähkövaloa, dillet?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti15020749Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2462912Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori912431Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos292391Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks152303- 1001577
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1821542Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_2401313Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta221287- 541276