Hallitus esittää, että nykyisistä maistraateista tulee "palvelupisteitä" tjsp, joilla on kaikilla valtakunnallinen toimivalta. Nykyäänhän välillä esimerkiksi Tampereelta Kuopioon muuttanut tekee eroilmoituksen vahingossa vanhalla kotikuntatiedolla, ja lain mukaan tamperelaisia palvelevan maistraatin pitää lähettää eroilmoitus Itä-Suomen maistraatille käsiteltäväksi. Jatkossa tullee olemaan vain yksi osoite, joka käsittelee maan kaikki eroilmoitukset.
Muutos tulee voimaan 2020. Se parantaa hiukan eroamisen käytäntöä.
https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10623/hallitus-esittaa-digi-ja-vaestotietoviraston-perustamista
Maistraattien toimivaltaan parannusta
4
214
Vastaukset 4
- Anonyymi
Kaikki pau otetaan vastaan. Onhan tuo ihan hyvä aloite ilman eroakirkosta-lasejakin.
Maistraatin tulisi ottaa mallia ruokakaupoista, joiss aon se itsepalvelulinja.
- Anonyymi
Lasten erottaminen kirkosta! Erillinen lomake. Sähköinen lomake, sillä kahden henkilön tunnistautuminen on mahdollista (peräkkäin).
Tämä siis vuodenvaihteessa. Oletan että eroakirkosta.fi-palvelun tehtävä helpottuu jonkin verran jos ja kun mm. kuntakohtaisia maistraattilistoja ei enää tarvitse ylläpitää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421670- 1541134
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi349992Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980- 69768
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi8623Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591