Aikakauslehdet

Miksi aikakauslehdet lietsovat naisvihaa ja oikeaa piittaamattomuutta naisista ylipäänsä? Lehtiin perehtyneenä olen huomannut, että mitään järkevää luettavaa ei niissä ole. Niissä on naisia eri vaatteissa, joita voi kadulla kävellessä ihastella eri asuja ja tyylejä, jos sellainen kiinnostaa. Lisäksi oikea nimi lehdille olisi: psykiatristen ongelmien julkaisut. Yli puolet haastattelluista julkkiksista valittaa ns. mielenterveyshäiriöitään. Naisia alennetaan ja sorretaan lehdissä siten, etteivät he puhu niissä mitään järkevää asiaa, ainakin hyvin harvoin. Samat jutut toistuvat vuodesta toiseen vain nimi ja henkilö on muka eri. Ketä muka kiinnostaa sadat eri ihmiset ja heidän ongelmansa tai koko elämänsä? Hyvä, kun jaksaa itsestään olla kiinnostunut. Naisten aliarvioimista on myös sellainen asia, että naiset lehdissä puhuvat vain itsestään ja mahdollisesta perheestään eivätkä mistään mielenkiintoisesta asiasta. Eivät osaa? Ovat niin egoisteja?
2102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tarkoitat kai naistenlehtiä?

Niitä tekevät naistoimittajat ja nämä prinsessat ovat tottuneet selviämään elämässä helpolla. Niinpä kopioidaan.

Juuri nyt on aika kaivaa esille edellisten vuosien artikkelit nimeltä "ihanimmat jouluherkut" ja pikkuisen muokata niitä tätä vuotta varten.

Äänestä

Mutta valtamedian sanomalehdet ja YLE puolestaan ovat femakkotoimittajien hallussa. Pelkkää valkoisen miehen halveksimista täynnä. Naisia sen sijaan ihaillaan estotta ja etenkin valkoisia naisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bluuu kirjoitti:

Miksi aikakauslehdet lietsovat naisvihaa ja oikeaa piittaamattomuutta naisista ylipäänsä? Lehtiin perehtyneenä olen huomannut, että mitään järkevää luettavaa ei niissä ole. Niissä on naisia eri vaatteissa, joita voi kadulla kävellessä ihastella eri asuja ja tyylejä, jos sellainen kiinnostaa. Lisäksi oikea nimi lehdille olisi: psykiatristen ongelmien julkaisut. Yli puolet haastattelluista julkkiksista valittaa ns. mielenterveyshäiriöitään. Naisia alennetaan ja sorretaan lehdissä siten, etteivät he puhu niissä mitään järkevää asiaa, ainakin hyvin harvoin. Samat jutut toistuvat vuodesta toiseen vain nimi ja henkilö on muka eri. Ketä muka kiinnostaa sadat eri ihmiset ja heidän ongelmansa tai koko elämänsä? Hyvä, kun jaksaa itsestään olla kiinnostunut. Naisten aliarvioimista on myös sellainen asia, että naiset lehdissä puhuvat vain itsestään ja mahdollisesta perheestään eivätkä mistään mielenkiintoisesta asiasta. Eivät osaa? Ovat niin egoisteja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu