Miksi Karjala kuuluu suomalaisille. Ei venäläisille.

Karjala.takaisin

NL oli liitossa natsien kanssa aina kevääseen 1941 asti ja suunnitteli yhdessä natsien kanssa Euroopan jakamisen elokuussa 1939 eli vain viikkoja ennen maailmansodan syttymistä. Saksa hyökkäsi Puolaan Stalinin siunauksella ja Stalin Suomeen Hitlerin siunauksella.

Suomi itse ei tunnetusti ollut liitossa natsien kanssa kun NL hyökkäsi Suomeen 1939 ja 1941. Venäjän sotatoimet olivat näin puhtaasti hyökkäyssotaa, eivät puolustussotaa. Suomen hallitus oli peräti kieltänyt saksalaisia käyttämästä Suomen alueita omiin hyökkäyssotiinsa ja saksalaiset noudattivat kieltoa.

Suomi ei myöskään osallistunut missään vaiheessa myöhemminkään Saksan omiin hyökkäyssotiin NL:a vastaan.

Pariisin rauhansopimus 1947 on mitätön ja Karjala kuuluu edelleen Suomelle kahdesta syystä:

NL siis miehitti Karjalan suomalaiset alueet hyökkäyssodan avulla ennenkuin alkoi vaatimaan liittolaisilta niiden tunnustamista omakseen ja tunnustamisen NL junaili härskisti sopimusrikoksen avulla eli lavastamalla Suomen syylliseksi sodan alkamiseen ja salaamalla oman osuutensa molempien sotien syttymiseen.

Karjalan miehitys on ollut laiton alusta asti kaikkien olemassaolevien lakien mukaan.

19

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omistajuusaukipitemmälti

      En tiedä,koko Suomen itsenäisyys on vähän arveluttava koska Tsaari Nikolai II ei ilmeisesti olisi hyväksynyt sitä mutta bolsevikki Lenin antoi,mutta sai valtakunnan vallan sisällisodan kautta, ei parlamentaarisesti vaaleilla,joten oliko hänellä edes oikeutta antaa itsenäisyyttä Suomelle -17? Joittenkin ulkomaalaisten tahojen mielestä ei ehkä ollut,tuolloin Karjalakin kuuluisi vielä valkoiselle Venäjälle.
      Bolshevismillehan kävi miten kävi-90 luvulla.
      40-luvun tapahtumat taas nyt oli bolshevikkien ja natsien valtakamppailua ja kaikki omistajuussuhteet sieltä" äänestettiin "vain aseilla ,ei oikeasti äänestämällä niitäkään,ja natsismihan poistui näyttämöltä jo tuolloin.

      • Jossittelua

        Suomella oli tsaarien aikaan jo oma autonomia, joten Suomen itsenäityminen olisi ollut vain ajan kysymys. Mutta historian kulusta voi aina jossitella loputtomiin. Mitä jos amerikan sisällis-sodassa olisi etelä voittanut? Olisiko amerikka taistellut saksan rinnalla venäjää vastaan, olisiko venäjää enää olemassa?


      • ja.sitten.faktapuoli

        Mannerheim luuli olevansa Pohjolan Hitler ja otti asiakseen aloittaa operaatio Barbarossan 21.6.1941. Suomi oli akselin täysjäsen. Suur-Suomi idea johti Suur-Saksa ideaan.
        Mannerheim osti itsensä vapaaksi .sotarikoksista määräämällä karjalaiset pois kotiseudultaan evakoiksi


      • Eri_historia
        ja.sitten.faktapuoli kirjoitti:

        Mannerheim luuli olevansa Pohjolan Hitler ja otti asiakseen aloittaa operaatio Barbarossan 21.6.1941. Suomi oli akselin täysjäsen. Suur-Suomi idea johti Suur-Saksa ideaan.
        Mannerheim osti itsensä vapaaksi .sotarikoksista määräämällä karjalaiset pois kotiseudultaan evakoiksi

        Vai tollasta historiaa siellä neuvostokouluissa on opetettu. Barbarossa oli ihan Hitlerin ihan oma operaatio, Suomi yhtyi samaan sotaan ottaakseen omansa korvauksineen. Suomessa myös tiedettiin neuvostoliiton hyökkäävän uudestaan kun se saisi kaluston ja rivit kuntoon. Evakkojen ei ollut pakko lähteä mihinkään, mutta harva halusi jäädä sodan jalkoihin. Sodan jälkeen evakot sai muuttaa takas ketkä halusi, paluumuuttajista ei pahemmin enään kuultu.


      • Anonyymi

        "Joittenkin ulkomaalaisten tahojen mielestä ei ehkä ollut, tuolloin Karjalakin kuuluisi vielä valkoiselle Venäjälle."

        Oijoi, Karjala sen paremmin kuin Suomi eivät kuuluneet alunperinkään Venäjälle.

        Ja ei, Leninillä ei todellakaan ollut valtaa Venäjällä 1917 antaa kenellekään yhtään mitään, mutta vaikka olisi ollut, hänellä ei sitikään olisi ollut oikeutta antaa suomalaisille mitään, katsos kun Suomi oli miehitetty vuonna 1809 laittomasti ja suomalaisten oman tahdon vastaisesti.

        Tämä kaikki on selvää jokaiselle suomalaiselle, vain sinullle ei, koska et ole suomalainen.


      • Anonyymi
        ja.sitten.faktapuoli kirjoitti:

        Mannerheim luuli olevansa Pohjolan Hitler ja otti asiakseen aloittaa operaatio Barbarossan 21.6.1941. Suomi oli akselin täysjäsen. Suur-Suomi idea johti Suur-Saksa ideaan.
        Mannerheim osti itsensä vapaaksi .sotarikoksista määräämällä karjalaiset pois kotiseudultaan evakoiksi

        Jos Mannerheim halusi olla Pohjolan Hitler niin miksi hän kieltäytyi hyökkäämästä Leningradiin vaikka siihen oli niin hyvä tilaisuus syksyllä 1941 ja vaikka ns. Elämän tien katkaiseminen olisi saattanut muuttaa koko sodan lopputuloksen?


    • brorpå

      Kyllä historia on sen osoittanut että Karjala kuuluu olennaisin osin Venäjään, eiks je, vai onko palstalla joku joka kykenisi tekemään jotain tämän faktan kumoamiseksi? --:))

      • Molotovin_coctail

        Suomelta varastetut alueet kuuluu palauttaa ja loppu karjala kuluu venäjälle. Siinä on ihan tarpeeksi rosvoille faktaa vai kykeneekö rosvot käsittämään sitä? Uskoisin että ei jeh.


      • brorpå
        Molotovin_coctail kirjoitti:

        Suomelta varastetut alueet kuuluu palauttaa ja loppu karjala kuluu venäjälle. Siinä on ihan tarpeeksi rosvoille faktaa vai kykeneekö rosvot käsittämään sitä? Uskoisin että ei jeh.

        Äläpäs nimittele loukkaavasti ketään julkisesti rosvoiksi kun et kykene yksioikoisessa vihassasi minkäänlaiseen sivistyneeseen keskusteluun. Ei jänkkääminen ja junkutus ole muuta kuin hullun huutoa kuutamoon. Eiks jeh?


      • Karhun_kaataja
        brorpå kirjoitti:

        Äläpäs nimittele loukkaavasti ketään julkisesti rosvoiksi kun et kykene yksioikoisessa vihassasi minkäänlaiseen sivistyneeseen keskusteluun. Ei jänkkääminen ja junkutus ole muuta kuin hullun huutoa kuutamoon. Eiks jeh?

        Vain rosvo hyväksyy varastamisen kuten sinä teet. Toiseksi Suomalaisilta ei saa vihaa ilmaiseksi, se pitää ansaita. Kolmanneksi tämä juupas eipäs keskustelu jatkuu niin kauan kunnes venäläiset korjaa virheensä, eikä vain myönnä niitä.


    • huivam

      minä hävisin lotossa, kuka korva?

    • Kenraalin.Testamentti

      Suomi hävisi suuren isänmaallisen sodan. Neuvostoliitto voitti suuren isänmaallisen sodan ja otti Karjalan. Peli on pelattu. Piste.

      • Heikoilla_jäillä

        Niin sama näyttää toistuvan ukrainan kohdalla, isompi jyrää pienemmät jollei pienemmät yhdisty isommiksi. Ryssä se kokeilee niin kauan kepillä jäätä ennenkuin joku lyö kepin poikki. Siitä voi seurata tietysti ydintalvi, mutta parempi sekin ku olla osana ryssiä.


    • välimi

      Olisikko Suomi palauttanut Venäjälle valloittamansa alueet Petroskoi ym jos sota olisi ollut voitollinen Suomelle.

      • Nähdäkseni_näin

        Suomi olisi ottanut petroskoin sotakorvauksina kaikista kaupunkien pommituksien tuhoista. Sekä muista sodasta aiheutuneista kuluista. Tuskin olisi saatu ryssiltä ruplaakaan, verrattuna vaikka siihen miten Suomi maksoi korvauksensa.


    • Vapaaalueenamenestyy

      Mulle kävisi taas että Karjalasta tulisi itsehallintoinen vapaakauppa alue vaikka Venäjän omistajuuden alle.Venäjä kun on halvempi maa asua nykyisin kuin Suomi , halukkaat vois sitten muuttaa sinne täältä tai Venäjältä ja pyörittää aluetta miten taitaavat. Matkailun,maanviljelyn,vesisähkön ja ehkä Laatokan tuulimyllyjen sähkön myynnillä pääsis jo hyvään alkuun. Viipuri on kuin onkin hyvä risteyskaupunki Idän ja Lännen välillä kunhan vain raja Suomeen saadaan paremmin auki.
      Karjala kun on alunperin slaavi karjalaisten aluetta ja ollut heidän omistuksessaan vuosisadat,ei suomalaisten jotka pääosin on tulleet Ruotsin ja Viron kautta lännestä.

      • brorpå

        Näinhän tilanne on juurikin nyt, venäjänkarjalassa on moniaita majoitus- ja palveluyrityksiä suomalaisille turisteille jotka retkeilevät alueella, näistä on ollut vain positiivisia kokemuksia. Palvelutarjonta on monipuolista, ruoka erinomaista ja ihmiset
        rakastettavia. <3 Tulen uudestaan.


      • Eri_historia

        Suomen puoleisessa karjalalassa puhuttiin Suomen karjalanmurretta 1939. Loppu karjala olikin ihan oma kansansa mikä puhui karjalan kieltä. Suomessa on eri kansoja kuten venäjällä esim, saamelaiset ja rantaruotsalaiset, sekä neuvostoliiton kaaduttua inkeriläiset ja venäläiset.


      • Anonyymi

        Oijoi, meitä suomalaisia ei kiinnosta ollenkaan mitä kaltaisesi ryssän äpärä asiasta tuumaa.

        Karjala ei ole alunperin slaavilaista aluetta eikä ole ollut slaavien omistuksessa koskaan.

        Se on nimenomaan ollut aina suomalaista eli suomalaisten heimojen asuttamaa aluetta.

        Inkerinmaakin pakkovenäläistettiin vasta 1703 lähtien ja sitä ennen sekin oli 100 % suomalaista aluetta.

        Olette te ryssän äpärät turhan röyhkeää sakkia tullessanne haastelemaan paskaa suomalaiselle foorumille.

        Mitäs luulette mten lopulta käy venäläisille Suomessa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe