Miksi te IPU:laiset

rikkarokassa

Tarkoin puntaroituani ja pohdittuani en ole löytänyt yhtäkään pointtia tai asiaa, miksi epäonnistumista nimeltään Itsenäisyypuolue pitäisi enää jatkaa tai elätellä edes minkäänlaisia visioita, että se onnistuisi narraamaan harhoihinsa senkään verran kannattajia, että oikein rakennetulla vaaliliitolla saataisiin edes yksi ainokainen edustaja eduskuntaan.

Luonnollisesti tämä ainokainen sitten osaamattomuuttaan ja typeryytään pilaisi sen viimeisenkin maineentyngän joka saattaa jollain kylägurulla muista syistä ja teoistaan tunnettuna kuin ipun kannattamisesta olla. Totta kai tällainenkin erehtynyt virhe3ensä huomattuaan korjaa ryhtinsä ja vähin äänin ottaa etäisyyttä hairahdukseensa.

Puoluetuen kärkkymistä vartenhan edustajaehdokkaita kerätään ja tungetaan vaikka heidän aatteensa ja ajatuksensa saattavat olla jotain aivan muuta kuin puolueen ns. periaateohjelmiin on kirjattu, eihän noita ole koskaan yksikään ipuveturikaan edes kunnioitanut.

Onhan spekulointia mahdottomalla ajatuksella, että voisi IPU:lla ratsastaen saavuttaa sellaisen aseman, ettei ruoplavirta lakkaisi salaiselle tilille ja muutenkin riittäisi seksuaalista tarjontaa ja valtaa jolla ryssähdellä ja ryssiä.

Pistäkää kupletti jäihin ja katselkaa jotain asiallisempaa yritelmää, jolla ei vielä ole maine pilalla, ja varokaakin sitten siellä olemasta liiaksi äänessä, ettei mene sekin yritelmä kankkulan kaivoon heti kun ujuttaudutte ovien raosta johonkin nurkkaan hieromaan ahneita käsiännne yhteen punalippu valmiina perstaskussa.

Äläkä sinä ipuääliö sitten muokkaile ja vaihda persuksi ipua ja siirrä tekstiä perussuomalaiset palstalle, kun sinne tämä kannanotto ei osu eikä uppoa, persuja kyllä dissataan omista vioista ja saa dissata, mutta ääliölainat ja copypaste ovat lapsellista ja epäpoliittista käytöstä joka on jo moneen kertaan paljastanut, että IPU:n kannattajajämissä alkaa olla ne sinkkiämpärin pohjasakatkin aika sakeaa tavaraa.

8

249

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei_edes_hoidossa

      Ipulainen ei ole muuten kertonut sitä mallimaata jota voisi perustella paremmaksi kuin Suomi.. IPU ja sen talouskaan ei sovi vertailukohdaksi tai paremmaksi esimerkiksi, joten..

      Harhaisaa ja sakiaa on IPUlaisten vinkuminen, mutta mihimpä patologinen valehtelija ja narsisti pääsisi karvoistaan niin se vain on..

    • ipulainen

      IPUhan on onnistunut kaikessa. Meidän ja kannattajiemme ei siksi tarvitse miettiä turhia kuten muitten puolueiden joilla onkin selittämistä tuutin täydeltä. Valemediointi ei vakuuta ketään. Ja rahat siihen valuvat IPUn hyväksi.Köyhtyvä Suomen kansa tuskin on mikää'n hyvä esimerkki toimistanne. Tietysti rikastuneet rosvot ovat tyytyväisiä saaliiseensa mutta ei köyhtynyt kansa elämäänsä velkaisena keskellä myllerrystä.

      • ettäs_kehtaa

        Köyhtyvä suomen kansa.. Paljonko kommentoija on menettänyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana materialisitsesta omaisuudestaan? Tai painokiloistaan ja paljonko vähemmän hän nyt ansaitsee kuukaudessa kuin parikymmentä vuotta sitten?

        Montako tuntia enemmän joudut kuukaudessa työskentelemään ja paljonko raskaammassa työssä perustoimeentulosi eteen kuin silloin ihanana aikana ennen vanhaan?

        Ja missä välissä ja millä voimilla tuota työtä teet, kun jaksat vielä yömyöhänkinn olla täällä nurisemassa, luulisi nälän ja kurjuuden vieneen kaikki voimavarat ja aloitekyvyn ja tietokoneenkin olevan sieltä kolmenkymmeenen vuoden takaa mallia jolla ei nettiin kirjoitella jos kaikki on tältä uhritumisen uhriutujalta viety ja varastettu.

        Nyt faktoja pöytään! Paljonko vähemmän saat ja kuinka tiukilla olet? Ja edelleen nimeä yksikin mallimaa jossa asiat ovat kansalla paremmin kmuinm meillä?

        Jos vastauksia ei tule, laitetaan kunnian loukkaamisesta ja virheellsen tiedon leivttämisestä ja kapinnaan kiihoitytamisesta vastuuseen!

        Koko nurina on narsistista vallan halua ja pyrkimystä saadaa typeriä maksukoukkuun jollekin ipukuplalle jonka tulokset ovat pelkkää nollaa ja miinusta ja pelkkää rahan huijausta sieltä kaikista älhyllisesti heikompiosaisten kukkaroilta. Nekin varat kun haluaa ryssähtelevä IPU:loinen käyttää oman egonsa ja viihtyvyytensä pönkittämiseen. On muka sitä parempaa aatelia..


    • triilliminaat

      Yöhörö_liisalla on joko täysikuusta johtuva parempi jakso tai mitä todennäköisemmin niin kovat kierrokset päällä, juostessaan pitkin kylänraitteja samalla vahvasti parkuen, että tälle keskustelupalstalle eksyy vain yksi uusi sairaalloinen ja kaukana iputodellisuudesta oleva uusi avaus sekavine kirjainyhdistelmineen ja salaliitopaljastuksineen.

    • liisa_vauhdissa

      Täydenkuun sinkkiämbärlöisen pohjanpaljastajaisten aika on ohi ja haparoiva yöpaljastusten sarja kuvitteelisen maailmanpolitiikan koukeroista valtaa ipukeksustelupalstan yöt.

    • sääli_ei_auta

      Kaippa se on jonkinlainen kuvitelma "Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat" lupauksen toteutumisesta, joka pitää tämän kovin kaukana arkitodellisuudesta hortoilevan antikristuksen torjujan aktiivisena.

      Se nyt vaan on niin, ettei valehtelemisesta luvata kruunuja sen kummemmin kuin muutakaan palkkiota.

      Järkkynyt ja harhainen mieli ajautuu yhä syvemmälle suohon, eikä lähimmäisten hyvää tarkoittavaa apua ymmärretä ottaa vastaan, vaan nähdään sekin jonain saatanallisen lännen yrityksenä tuhota hartaan ipuloisen totuuntena pitämä illuusio.

      Normaalien ihmisten ei pidä jättää puuttumatta ja oikaisematta harhaisen horinoita, koska se vain pahentaisi taudin kuvaa ja saattaisi sattua jonkun toisen polon silmiin.

    • säälisääli

      IPU:laisten viimeisiltä jämiltä puuttuu kyky oma-aloitteisuuteen ja siitä on todella hyvä esimerkki tuon kommentin peräänsä saaneen ketjun aloittaja. http://bot.fi/2vkx

      Sontaa syydetään ohi maalista roiskien vain siksi, ettei tajuta miksi se oma hoiperteleva ja alamäkeä mennyt leikkipuolueyritelmä ei ottanut tuulta alleen. Noh tasosta voi tosiaankin päätellä miksi ei.

      Jos ipussa olisi harkintakykyä ja jotain rotia, koko leikkilaari olisi lakkautettu jo toista kymmentä vuotta sitten.

      Mutta aina löytyy jokö dorka jolla se oma ego asettaa ja pakottaa tekemään itsestään julkisen vitsin.

    • ipu_rikolliset

      Vaaleja ei käydä yöllä, eikä kokouksia pidetä yöllä.. Varkaat ja väärintekijät kulkevat varjoissa ja valmistelevat toteuttavat rikoksiaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      721
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      646
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      568
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      542
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe