Itse pidin Audi Q8 lihavana ja ylihintaisena pullukkana. Paskalehtiin kirjoittelevat autotoimittajat taas kehuivat silmät kiiluen rinkelimossea. Puretaanpa autotoimittajan arkea ja ymmärrystä autoista tähän aloitukseen.
-Autotoimittaja ajaa parhaimmillaan sataa erilaista autoa vuodessa. Jotkut vähemmän tekstiä tuottavat saattavat ajaa muutamaa kymmentä.
-Volkswagen konsernin lehdistöautoissa osataan voidella autotoimittajille hymy huulille, konsernin muut osastot komppaavat (lehdistön edustajille myyty ja liisattu esittelyautoja henkilökuntahinnoin!)
-80-90% Autotoimittajista on ensisijaisesti toimittaja, toissijaisesti autoentusiasti
-Autotoimittajien työssä pääosassa on nykyisin paine tuottaa kiinnostavia artikkeleita pikavauhdilla eli käytännössä mitä enemmän juttuja niin sitä paremmin. Ei aikaa, halua eikä lähtökohtia ottaa selvää tekniikasta.
-Nykyisin lähes jokaisen auton kohdalla kehutaan "hyvää ajettavuutta", aivan kuin olutvertailussa jokaisen oluen kohdalle laitettaisiin "erinomaisen makuinen". Tämä johtuu pääosin siitä, että oikeasti hyviä ajettavia ei tule autotoimittajalle eteen ajettavaksi kuin muutaman kerran vuodessa. Suurin osa autoista, joilla autotoimittaja ajaa, on Golf-luokan tai pienten SUV-luokan ajoneuvoja.
Esimerkiksi takavetoisen BMW 5-sarjalaisen koeajossa ilmiselvästi etuvetoritsoilla nykivä autotoimittaja kirjoitteli näin:
"Kuusisylinterinen 3-litrainen dieselkone pellin alla ratisi rauhoittavasti. Kaasupoljin vapautti takapyöriin pyydettäessä väkivahvan voimalatauksen. Märällä asvaltilla etuvetoiseen tottunut saattaa jopa hätkähtää äkillistä perän nytkähdystä ennen kuin luistonesto puuttuu peliin."
Jo otsikko kertoo joskus tarpeeksi suomalaisen autotoimittajan tasosta ja asiantuntemuksesta:
"Ensikertalainen avoauton ratissa - BMW 440i aiheutti kylmiä väreitä"
Uuden Audi Q8 koeajoissa autotoimittajat ovat ihastelleet kokoon nähden yllättävät ketterää ajokäytöstä ja ajettavuutta. Ilmeisesti tämä porukka ei ole ikinä tarkemmin tutustunut Mutta ajettavuusasioistahan VAG-leirissä ei sen kaiken fanaattisen hehkutuksen ohessa ole ymmärretty mitään.
Siinä missä olen sanonut Audipellejen olevan jo pahempia kuin takavuosien Bemarijunnut, niin voin vielä tarkentaa. Bemarijunnut ovat kuitenkin ajatuksen tasolla oikeilla jäljillä, mutta kädet eikä kokemus riitä. Lisäksi ne BMW-lippikset, M-tarrat, Bimmerpartyt ja muut perseilyt voidaan jättää pois, ne eivät saa sen kädettömän kuskin autoa nopeammaksi. Audisteilla on taas samantyylistä toimintaa: Audi 1.8 TFSI tuplaputkistot ja S4 tarrat jne... Ledirihmastoa liimaillaan 90-luvunkin rinkelimosseihin, tarkoituksena ilmeisesti olla katu-uskottava jollakin käsittämättömällä tasolla. Kädetöntä porukkaa nämäkin, lisäksi vielä se rinkenelipyöräohjaukseen, joka on myös Q8 lisäoptio. Myös voiman tunnettu kehuttiin.
Todellisuus on, että topdelliselta huipputeholtaan Audin uusin 3.0 TDI (50 TDI) on mitattu hyvin lähellä edellisen kehityskierron kireintä 313hv 3.0 BiTDI:tä. Toisaalta itse olen nähnyt myös takavetoisen E220d (194hv) Mersun dynolukemissa 205-210 hv huipputeholukemia todellisen väännön ollessa lähemmäs 450 Nm kuin valmistajan ilmoittamaa 400 Nm.
Neliypöräohjaus tekee siis Audi Q8 nelivedosta ketterämmän kääntyjän jollen samanmittaisten takavetoisten tasolla, joissa on kääntyvät pyörät vain yhdellä akselilla. Mutkapätkällä nelipyöräohjauksen laadun huomasi ja se oli hyvin toteutettu (Porsche Leipzigin toimesta), korkea ja painava möhkö tuo kuitenkin joka tapauksessa on, vaikka tekisit mitä taikoja säädettävällä ilmajousituksella. Oma E350e takavetoni on suorituskyvyltään tasoissa tuon Q8 kanssa, mutta tarjoaa matalamman painopisteen, pienemmän omamassan ja takavedon nautinnollisen ajotuntuman kautta enemmän. Varsinkin ohjaus on E350e Audin nelivetoja (myös tätä kalleinta SUV:ta) parempi.
Audi Q8 on reilun 150 000 euron auto, jos otat maltillisesti lisävarusteita. Kuulemma ennakkotilauksia tullut kymmeniä, kun kädetön johtoryhmän kauluspaitakääkkä haluaa itselleen uuden statusvälineen, jolla voi sitten sikailla aamuruuhkassa. Samalla rahalla saisi nimittäin takavetoisen C350e farmarin (49 900e), Dacia Dusterin 4x4 (21 000 euroa) erämaan korpireissuille, ja vielä kohtuullisen vähän käytetyn 80 000 euron Porsche Cayman / Boxster S PDK:n.
Autotoimittajien taso nykyisin nolla
23
327
Vastaukset
- autmoz
Miten voit olla asiantunteva autotimittaja kun se ajaminen on yhtä kokemattomuuden aiheuttamaa hätkähtelyä ja värinöintiä?
Saksassa autotoimittajilla on sentään aito intohimo autoihin, ammattitaito, ammattiylpeys ja tarve kehittyä työssään.- taviz
Autolehtiä tehdään tavallisille ihmisille jotka ajavat tavallisia autoja päästäkseen paikasta toiseen. Ehkäpä Vauhdin Maailmassa tai joissakin kansainvälisissä julkaisuissa olisi sinulle sopivia juttuja?
- MikäOnOngelmanne
Minä tykkään tietyn tyyppisestä oluesta. Kaikki eivät siitä tykkää. Sama pätee autoihin. Tykkään tietyt ominaisuudet omaavista autoista. Kaikki eivät niistä tykkää.
- Fffffgggiiii
Täysääliö luulee pappa-Mersuaan rata-autoksi :) Ja olettaa, että kaikki muutkin luulevat ostavansa rata-autoja kaupasta työmatkaliikenteeseen :)
Mikset ole hakeutunut oikean urheiluautoilun pariin, niin ei tarvitsisi pelleillä liikenteessä ja palstoilla? Kun pääsee oikeita rata-autoja ajamaan, siis niitä mitkä sinne ja vain sinne suunniteltu, niin ei enää koe tarvetta kuvitella vetävänsä länärillä Le Mansia.
Vielä kerran: vitun pienimunainen, kokematon idiootti.- Autmoz
Voivoi kuin osui pahasti. Miksei sinulle tullut maahantuojan kutsua Audi Q8 esittelyyn? Eikö rinkelikiimalla pääse muuhun kuin Audiclubin amistapahtumiin?
Onhan se rankka paikka kun katselet takavetoisen hybridin takavaloja. Sellaisella et olekaan ikinä ajanut. Jos pelleilystä puhutaan niin otappa ne rinkelilasit naamaltasi ja katsele aitoa audimeininkiä. Voihan sitä sanoa Mersua pappa-autoksi, sitä paremmalta vaan tuntuu jättää Audikuskeja. Autoteollisuudessa olen myös työskennellyt Saksassa.
Miltä muuten tuntuu kun TM vertailussa BMW 530e vs. Mercedes E350e sanottiin "uusi E-sarjalainen on ajettavuuden aallonharjalla" ja testaajien mielestä niin ohjaukseltaan kuin käsiteltävyydeltään Bemari parempi. Siinä voit kokemattomuudessasi pappajuttujasi vetää. Ei sinua silti Audin tapahtumassa näkynyt. - voilasta
Jos sinä oikeasti olisit Suomen automaailman kuninkaallisia ja pääsisit kaikenlaisiin tapahtumiin kokeilemaan huippuautoja, sinun ei tarvitsisi uhota netissä.
- Kkkkkfffffff
Autmoz kirjoitti:
Voivoi kuin osui pahasti. Miksei sinulle tullut maahantuojan kutsua Audi Q8 esittelyyn? Eikö rinkelikiimalla pääse muuhun kuin Audiclubin amistapahtumiin?
Onhan se rankka paikka kun katselet takavetoisen hybridin takavaloja. Sellaisella et olekaan ikinä ajanut. Jos pelleilystä puhutaan niin otappa ne rinkelilasit naamaltasi ja katsele aitoa audimeininkiä. Voihan sitä sanoa Mersua pappa-autoksi, sitä paremmalta vaan tuntuu jättää Audikuskeja. Autoteollisuudessa olen myös työskennellyt Saksassa.
Miltä muuten tuntuu kun TM vertailussa BMW 530e vs. Mercedes E350e sanottiin "uusi E-sarjalainen on ajettavuuden aallonharjalla" ja testaajien mielestä niin ohjaukseltaan kuin käsiteltävyydeltään Bemari parempi. Siinä voit kokemattomuudessasi pappajuttujasi vetää. Ei sinua silti Audin tapahtumassa näkynyt.Mitä vittua horiset ääliö? Miksi hitossa minua kenenkään takavalot kiinnostaisivat? Ellei sitten ole tosiaan kyse siitä rata-ajosta.
Entä miten se työhistoriasi asiaa muuksi muuttaa? Mikset päässyt töihin kisakuskiksi, kun kerran autokilpailussa kuvittelet jatkuvasti olevasi? - Ffffffggkkk
voilasta kirjoitti:
Jos sinä oikeasti olisit Suomen automaailman kuninkaallisia ja pääsisit kaikenlaisiin tapahtumiin kokeilemaan huippuautoja, sinun ei tarvitsisi uhota netissä.
Ei kai se niin sanottua ole, eiköhän vajaaälyisiä itsetuntovammaisia kakaroita löydy kaikista piireistä.
- mikä.taso
Mitä tykkäät toimittajasta, joka kehuu C-HR muotoilua moderniksi ja autoa nuorekkaille lähinnä lapsettomille pareille suunnatuksi?
- Eimikäänsämpylä
Onhan C-HR hieno, jos Q5 vertaa ja maksaakin puolet vähemmän.
- Autmoz
Menee samaan luokkaan kuin Audi Q2. Toki Audi Q2 vielä hieman paremmat katteet, teknisesti aavistuksen korotettu etuvetoinen VW Polo yli 30 000 eruon hintalapulla. Ja näitä kädettömät rinkelipetterit kiimassaan unelmoivat. Mistään muusta ei sitten olekaan mitään kokemusta eikä käsitystä.
No onhan Q2 valittu vuoden talviautoksi 2017. Takavetoinen E-sarjalainen oli kolmas samassa vertailussa, taakse jäi 10 etuvetoautoa. No pelkästään olosuhteiden puolesta hyvin erikoinen peruste valita autoa, eli "jos vaikka jos kun ehkä," periaatteella kun pääkaupunkiseudulla Ivalon kaltaiset olosuhteet harvinaisia. Liikennemäärät jo saavat lumet ja jäät äkkiä lähtemään pääväylillä kunnossapitopalveluiden lisäksi.
Hauskaa vain oli kun joku kravatti tiukalla kikkaileva Audi Q2 viime talven lopuilla tuli päättäväisesti vierelle kirkkaan sinisellä kopillaan. E350e kitkarenkaat alla, sää pakkasella ja tie Lauttasaaren valoissa jäässä. Siinä lähti Q2 alias VW Polo polkemaan, takavetoinen meni helposti rinnalla nopeusrajoitukseen 50 kmh asti. Siinä kun itse ajoin cruise aktivoituna niin Q2 rinkelipetteri paineli 70-80 kmh 50 kmh rajoitusalueella eteenpäin.
Takavetoinen jättääkin etuvetoiset sitten muissa olosuhteissa katselemaan takavaloja. Kuiva tienpinta tai kosteakin, katselet takavaloja. Takavetoisen tehottomamman kuin auton kiihtyvyys on esim. 0-50 ja 0-60 kmh väleillä nelivetoisten tehokkaampien quattrojen tasolla. Hyvä esimerkki kun. Uusi 300HV AUDI S3 ei päässyt edes Tuusulanväylän valoista 0-80 kmh lähdössä yhtään takavetoisia E350e edelle. Siinäpä pureskeltavaa. - Keksityttarinat
Onks tää Autmox / E350e sama kaveri kuin aikaisemmin kirjoitellut E220? Mersu mies ja tarinat pelkkää satuilua. On joillain ihmisillä näköjään aikaa ja tarvetta tämmöseen ja vielä Audi palstalla!
- kahvaedellä
Autmoz kirjoitti:
Menee samaan luokkaan kuin Audi Q2. Toki Audi Q2 vielä hieman paremmat katteet, teknisesti aavistuksen korotettu etuvetoinen VW Polo yli 30 000 eruon hintalapulla. Ja näitä kädettömät rinkelipetterit kiimassaan unelmoivat. Mistään muusta ei sitten olekaan mitään kokemusta eikä käsitystä.
No onhan Q2 valittu vuoden talviautoksi 2017. Takavetoinen E-sarjalainen oli kolmas samassa vertailussa, taakse jäi 10 etuvetoautoa. No pelkästään olosuhteiden puolesta hyvin erikoinen peruste valita autoa, eli "jos vaikka jos kun ehkä," periaatteella kun pääkaupunkiseudulla Ivalon kaltaiset olosuhteet harvinaisia. Liikennemäärät jo saavat lumet ja jäät äkkiä lähtemään pääväylillä kunnossapitopalveluiden lisäksi.
Hauskaa vain oli kun joku kravatti tiukalla kikkaileva Audi Q2 viime talven lopuilla tuli päättäväisesti vierelle kirkkaan sinisellä kopillaan. E350e kitkarenkaat alla, sää pakkasella ja tie Lauttasaaren valoissa jäässä. Siinä lähti Q2 alias VW Polo polkemaan, takavetoinen meni helposti rinnalla nopeusrajoitukseen 50 kmh asti. Siinä kun itse ajoin cruise aktivoituna niin Q2 rinkelipetteri paineli 70-80 kmh 50 kmh rajoitusalueella eteenpäin.
Takavetoinen jättääkin etuvetoiset sitten muissa olosuhteissa katselemaan takavaloja. Kuiva tienpinta tai kosteakin, katselet takavaloja. Takavetoisen tehottomamman kuin auton kiihtyvyys on esim. 0-50 ja 0-60 kmh väleillä nelivetoisten tehokkaampien quattrojen tasolla. Hyvä esimerkki kun. Uusi 300HV AUDI S3 ei päässyt edes Tuusulanväylän valoista 0-80 kmh lähdössä yhtään takavetoisia E350e edelle. Siinäpä pureskeltavaa."No onhan Q2 valittu vuoden talviautoksi 2017. Takavetoinen E-sarjalainen oli kolmas samassa vertailussa, taakse jäi 10 etuvetoautoa. No pelkästään olosuhteiden puolesta hyvin erikoinen peruste valita autoa, eli "jos vaikka jos kun ehkä,""
Eihän tuo vielä mitään, jotkut syynäävät 0-50 kiihdytysaikoja kymmenesosasekunnin tarkkuudella autoa valitessaan... Ja mitä talvitestiin tulee, Mersu pääsi lähelle kärkeä vain sillä että epäedullista takavetorakennetta oli kalliissa autossa pystytty kompensoimaan hyvällä toteutuksella ja varustelulla. - Autmoz
Jaguar XE olo nopein kiihtyjä ja oli takavetoinen. 40 000 euron hinnat alkaen dieselillä. Hauskaa on, että siinä missä Jaguar on jopa C-saejalaista ja BMW 3 maukkaampi ajettava, niin rinkelilasien läpi katselevat pellet hankkivat samalla rahalla mieluummin etuvetoisia Volkswagen Polon tekniikkaan istutettuja Audi Q2 ritsoja. Ja Ingolstadtissa hymyillään, kun 20 000 euron perus-Polosta saadaan äärimmäisen pienillä muutoksilla Suomessa revittyä se 35-40 000 euroa vain, koska on Audin rinkelit aseteltu nokalle.
- fkkk
Audi on todellakin ylihintainen Mosse.
- TavisTavis
Autmoz, oletko yhtä hyvä huomioimaan toiset liikenteessä, kuin hyväilemään mersussasi itseäsi?
Ja ei: ei minuun sattunut... - Kyllästynyt
Automoz on täysi apina ja jauhaa samaa asiaansa kuukaudesta toiseen. E350 sitä ja tätä ja rinkelipetterit teki tuota.. Kaverilla ei ole mitään käsitystä mistään ja piste. Tai jos tämä sankari on on joku ratojen kuningas niin laittakoon nyt nimensä näkyviin niin pääsemme hankkimaan KOKEMUKSIA hänen neuvoillaan
- TakavedollaLiukastellut
Tosiasia on vaan se että takavetoisella olet talvikelissä tulppana risteyksissä. Radalla asiat varmasti toisin ja monet asiat ratkaisee mutta fakta on faktaa eikä tämä ratojen/sekuntien kuningas sitä muuksi muuta.
Nykyään ajan nelivetoa sujuvasti kelissä kuin kelissä.- Autmoz
Ja siinä taas joku kokematon lässyttää. Osaatko jo oikein ajaa nelivetoa?
Audin nelivetokoulutuksessa kädettömille toimistopelleille, joilla luulot itsestä satakertainen ajo käsiin nähden, joutuu aina muutaman penkkaan vedetyn mutkan jälkeen muistuttamaan, että se rinkelikeula muuten aliohjaa sitten ja kunnolla kuin etuveto jos linjat ja vauhti ei balanssissa.
Et ole myöskään selvästi metriäkään takavetoisella hybridillä ajanut? Hauskaa on, että nyt yleensä tulee sitten kommentteja, että miksi kun on sitä ja tätä ja Volvolla on "neliveto hybridi" (78% voimanjaosta etuakselille). Kysymys ei ollut se, että mitä automalleja on markkinoilla, vaan että onko sinulla edes sitä kolmea metriä ajokokemusta esim. 2016 Mercedes E350e tai BMW 330e. Yleensä tulee hiljaista, jostain syystä vaikea ilmeisesti "suurilla autokeskustelijoilla" myöntää, että ei sitä kokemusta ole paskan vertaa.. - Rinkulamosseeikelpaa
Ne nuo rinkelimossen omistajat on outoa sakkia.
Samannäköisiä kikottimia kaikki audit..
Itse kävin koeajaa viimekeväänä muutamia automerkkejä kun autonvaihto oli edessä.ei nää audit ollut mun juttu yhtää..ei vaan jotenkin sopinut mulle.
No..takavetoinen hybridi tuli laitettua..japsi tosin. - suti
Autmoz kirjoitti:
Ja siinä taas joku kokematon lässyttää. Osaatko jo oikein ajaa nelivetoa?
Audin nelivetokoulutuksessa kädettömille toimistopelleille, joilla luulot itsestä satakertainen ajo käsiin nähden, joutuu aina muutaman penkkaan vedetyn mutkan jälkeen muistuttamaan, että se rinkelikeula muuten aliohjaa sitten ja kunnolla kuin etuveto jos linjat ja vauhti ei balanssissa.
Et ole myöskään selvästi metriäkään takavetoisella hybridillä ajanut? Hauskaa on, että nyt yleensä tulee sitten kommentteja, että miksi kun on sitä ja tätä ja Volvolla on "neliveto hybridi" (78% voimanjaosta etuakselille). Kysymys ei ollut se, että mitä automalleja on markkinoilla, vaan että onko sinulla edes sitä kolmea metriä ajokokemusta esim. 2016 Mercedes E350e tai BMW 330e. Yleensä tulee hiljaista, jostain syystä vaikea ilmeisesti "suurilla autokeskustelijoilla" myöntää, että ei sitä kokemusta ole paskan vertaa..Ei se takavetoinen saa lumikelissä lisää vetäviä pyöriä alleen vaikka minulla tai sinulla olisi kuinka paljon kokemusta. Tähän kun vielä lisätään matala maavara niin työntäjiä tarvitaan. Takavetopremiumien työntämisestä onkin kokemusta!
- Autmoz
Ja ajokokemusta ei metriäkään, se on tullut jo selväksi. Siksi et myöskään ymmärrä takavetoisen ajonautintoa etkä sitä miksi takavetoinen saa usein kehuja käsiteltävyydestään, ketteryydestään ja ajotuntumasta muita vetotapoja vastaan.
Voit yrittää näillä säälittävillä työntöargumenteilla yrittää harhauttaa ja viedä keskustelun pois siitä tosiasiasta, että sinulla kädettömällä ei ole ajokokemusta.
Mikset edes saanut kutsua himoitsemasi rinkelimossen Q8 mallin esittelytapahtumaan? - kamina
En ole koskaan ajanut Audia eikä kiinnostakaan, mutta takavetoisen kehnoja ominaisuuksia huonoimmilla keleillä et saa väännettyä hyväksi jankutitpa kenenkään ajokokemuksesta vaikka maailman tappiin asti.
Tiedän kyllä KOKEMUKSESTA että takavetoisella on kiva suditella kaarteissa, olipa auto uusi tai vielä mieluiten niin vanha ettei siinä ole ajonvakautusta iloa pilaamassa, mutta silti takavetoinen nyt vain ei peittoa muita vetotapoja ympärivuotisessa arkiajossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32738Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491175Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä221074Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2101043- 1261030
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307937- 42919
- 72885