Olen nyt autokoulussa, simulaattorilla en oppinut paskaakaan ja oikeella autolla on nyt kaksi ajotuntia takana. Ollaan pyöritty asuinalueella ja pieni pätkä koukattu taajaman ulkopuolelle. Tänään kolmas kerta auton ratissa. Kurssilla 3 ekaa tuntia on simulaattori ajoa ja se oli itselle kyllä ihan yhtä tyhjän kanssa. Nyt lasketaan että olen käynyt jo puolet tosta 10 tunnista. Hirvittää!
Haluaisin kuulla tällä nykysysteemillä autokoulua käyvien fiiliksiä että millä tunnilla tehtiin mitäkin ja montako lisätuntia/ei yhtään otitte ennen inssiä(itestä tuntuu että väh. 3 lisätuntia otettava).
10 ajotuntia riittikö?
20
5600
Vastaukset
- Eimikäänteiniitsekään
Olen myös autokoulussa. Eilen oli ajokoe, joka ei mennyt läpi, koska tilannenopeudet olivat liian suuria. Pistän jännityksen piikkiin.
Minulla on ollut simulaattorilla yhteensä 4 hukkaan heitettyä tuntia. Suunnilleen pakollisten ajotuntien puolivälissä minulle tehtiin "harjoitusinssi", josta ei nyt tietenkään tullut yhtään mitään, koska ajotunteja oli vain muutama alla. Käytiin ajotunneilla ensin vähän rauhallisemmalla asutusalueella ajamassa, sitten liikenneympyröitä ja sen jälkeen liikennevaloihin ja kaupunkiin moottoritielle.
Otin neljä lisäajotuntia ja vasta noilla viimesillä sain varmuutta ajamiseen ja ajo-opettajakin oli varma, että inssi menee läpi. Vaan eipäs mennytkään. Toivottavasti seuraava sitten menee nappiin. Ainiin, otin vielä yhden ajotunnin lisää siihen ennen seuraavaa inssiä. Eli yhteensä viisi lisäajotuntia.
Katot vähän tilanteen mukaan paljonko tarvitset opetusta. Ite olin jo aika alussa sitä mieltä, että minulle ei tule 10 ajotuntia riittämään. Ehkä silloin jos simulaattoritunnit olisi vaihtanut oikeaan autoon? En tiedä... Mutta sitten jotkut omaksuu uusia taitoja paljon nopeammin ja vähempikin voi riittää. :)- Kohta3kymppinen
Joo niinhän se on. Mä kans sanoin ajo-opelle et sanoo ihan suoraan arvionsa et paljonko harjoitusta sen mielestä tarviin ennen inssiä.
Toivottavasti saat kortin nyt seuraavast inssist! Tsemppiä siihen! - Anonyymi
Niin, jotkut painaa vaan lisää kaasua ja alkaa hihitellä kun alkaa jännittää.
- hmmmh
Ei riitä, ellet ole luonnonlahjakkuus. Ite ajoin 45h isäni kanssa, 4h autokoulussa ja 1h simulaattorilla, enkä päässyt läpi.
- Kohta3kymppinen
Nyt kolmannella ajolla mentiin jo ympäriinsä ramppeja ja kaistoja ja vaihteita ja risteyksiä taajamassa ja taajaman ulkopuolella. Oli yllättävän mahdollisen tuntusta toi ajaminen. Oli myös eriope ja huomattavasti rennompi olo hänen kanssaan. Tosi eri fiilis ku tokan tunnin jälkeen.
Silti ajatus siitä että itsenäisesti arvioisin vaihteiden vaihdot ja etenisin sujuvasti neljän tunnin jälkeen tuntuu ihan naurettavalta:'D
-ap - draiveri1
Olisi ehkä kannattanut mennä oikeaan autokouluun eikä halvimpaan pelaamaan videopeliä
- Anonyymi
Jos ajat ajokekeen simulaattorilla, kannattaa ottaa simulaattoritunteja.
Jos taas ajat ajokokeen oikealla autolla, kannattaa ajaa oikealla autolla ajotunnit.
Simulaattori ym vouhotukset oli vain Bernerin vale saada kollegoilleen rahaa.
- Kohta3kymppinen
Toi 10 ajotunnin systeemi vaikuttaa olevan aika normina kaikissa paikoissa jo. Lisäksi tän kyseisen koulun valitsin(toki katoin myös hintaa) sen vuoksi että heillä inssin ekalla läpäisy prosentti oli kaupungin korkein.
- Asiastaperilläoleva
Mistä löysit prosentit kun ei niitä ole tietokatkosongelmien vuoksi julkaistu.
- Kohta3kymppinen
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/30/vinkkeja-autokoulun-valintaan-lapimenoprosentit-vaihtelevat
No ihan tämmösestä ylen vanhasta jutusta, eli heh heh saitpas kiinni tietämättömyydestäni. Ei oo ton tuoreempia ja halusin johonkin perustaa valintani koska ikäluokkani ne henkilöt jotka ovat kortin ajaneet ovat ajaneet sen paljon kauempi aika sitten. Tässä tilanteessa vaihtoehtona on hakea netistä "autokouluX kokemuksia?" ja tommoset tilastot aikasemmista vuosista.
En nyt ihan tajuu tätä ihmisten pätemistarvetta tääl. Edelleen kyl kiinnostaa ihmisten kokemukset nyky-autokoulusta ja ehkä vähän semmonen "vertaistuki".
-ap - kortillinen
Aika ihmeellistä nykytouhu. Itse ajoin korttini v.2006, kun sai vielä ajaa kerralla BC-kortin ja ensimmäinen ajotunti alkoi samantien kuorma-autolla. Ajo-opettaja ajoi kuorma-auton asfalttikentälle, vaihdoimme paikkoja ja sitten vaan lähdimme liikenteeseen.
- Syöksykierre
Se on vähä niinku, korviketta kuin paneskelis barbaraa tai robotia? Onneksi lentokapteeniksi pääsee simulaattori koulutuksella?
- Korttisyksyllä2018
Aloitin heinäkuussa autokoulun ja kävin pakolliset 10 ajotuntia (5h autolla ja 5h simulaattorilla). Lisäksi siihen kuului riskientunnistamisajot 2h. Otin yhteensä neljä lisätuntia. Teoriakoe meni ensimmäisellä kerralla läpi, inssi toisella (ensimmäisessä inssissä hylky, koska en katsonut tarpeeksi peileihin). Kaikkiaan aikaa kortin saamiseen meni n. 3kk omien kiireiden vuoksi, nopeamminkin autokoulun olisi voinut suorittaa...
- Päättäkääjo
Ihan kaikille tiedoksi että niitä ajotunteja on yhteensä 14. 10 tuntia ns.perusvaiheessa ja neljä tulee riskikoulutuksessa. Eli 14 on minimi vaatimus. Lisäajojen ottohan ei tosiaan ole kiellettyä. Jännä kun aikasemmin valitettiin että liikaa ajotunteja ja teoriaa ja liian kallista. Nyt kun tuntimääriä vähennettiin ja hinnat tuli alas rytinällä, valitetaan siitäkin. ja inssihän sen päättää oletko valmis kuskiksi. Ajokokeesta tehtiin haastavampi, mutta se on taas trafin hommia, ei autokoulujen.. :)
- Kohta3kymppinen
Riskikoulutuksista tulee 2h liikenne ajoa ja pimeen ja liukkaan tekee osa simulaattorilla.
Mulla tänään jo 9 ajotunti. Noi riskiajot(onneks) vielä jäljellä ja kaks lisätuntii.
Tänään meni ihan paskasti. Ajoin huonommin kuin ennen ja auto sammuili ja epäröin kaistan vaihtoa niin että ope tarttui rattiin jotta vaihdoin kaistaa-.-'
Aivan hirveää ja ärsyttää ottaa takapakkia.
Opettaja on hermostuttava, mutta kai mun pitäis pystyä jo itse ajamaan vaikka sosiaalisesti olisi vaikeaa:/ - Anonyymi
Maksakaa kiltisti niitä simulaattoritunteja. Autokoulut ovat hankkineet kalliita koneita jotta oppilaat jotka eivät ymmärrä omaa parastaan, vaan ovat langenneet entisen Lvm Bernerin ansaan, leikkisivät koneilla joista ei ole mitään hyötyä vaan päinvastoin.
Koko asian olisi voinut hoitaa oikein, siis autokoulun parantamisen, mutta Lvm Bernerin taitamattomuus ei siihen riittänyt, koska ei ymmärtänyt asiasta muuta kuin oman ahneutensa.- Anonyymi
Hah samaa mieltä. Simulaattorikurssit ei riitä mihinkään. Suuri huijaus.
- Anonyymi
No saitko lopulta kortin vuosi sitten? Miten on mennyt?
- Anonyymi
Omat penskat (6 kpl) ajoivat kaikki rapiat 100 tuntia mökki- & mummolareissuja, ja lennosta inssit läpi.
Ottaen huomioon miten epätodennäköistä on jäädä kiinni kortitta ajamisesta, niin kannattaisi harkita epävirallisia ajotunteja äidin tai isän tai vanhemman sisaruksen/kaverin kanssa. Vaikka ensin vähän syrjemmällä, sitten lähemmäs keskustaa ja inssireittejä. Ottaa vaikka kortillisen kaverin tai isomman sisaruksen vänkäriksi, niin ei tule sakkoja auton omistajalle auton luovuttamisesta kortittomalle jos sattuu jäämään kiinni.- Anonyymi
Erikoinen koulutussuunnitelma opettaa penskansa rikkomaan heti lakia ajamalla kortitta...
Siinä olen kuitenkin samaa mieltä kanssasi, että sopivassa syrjäisessä paikassa kannattaa ennen autokoulua opettaa auton käsittelyä. Saapi ne autokoulun tunnit sitten paremmin käyttää liikennetilanteiden hallinnan opetteluun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882871Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991666Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845