Kepu ei pettänyt Ruotsissakaan

Kepu.ei.petä

Eli kuten etukäteen jo tiedettiin, niin kepu ei saanut muodostettua Ruotsissa hallitusta.

10

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruotsi.katoaa.kartalta

      Kuten tiedetään, KOKOOMUS ei saanut muodostettua hallitusta Ruotsissa.


      Ruotsissa ei voida saada hallitusta, ellei mukaan oteta Ruotsidemokraatteja. Se on fakta.

    • Se_onkin_jännä_tilanne

      Kukaan ei suostu hallitusyhteistyöhön Ruotsidemokraattien kanssa, mutta hallituskoalitiot ilman Ruotsidemokraatteja eivät oikein onnistu nekään. Monelle puolueelle olisi ikävä tilanne myös hallitus, jonka rasitteena on Ruotsidemokraattien vahva oppositio.

      Moni puolue on tyhmyyttään maalannut itsensä nurkkaan.

    • Uudet-vaalit-tulee-nyt

      Ruotsalaiset poliitikot ovat onnistuneet suggeroimeen itsensä outoon silmät ummistavaan kiihkoon. Samanlaista kiihkoa ei ole nähtävissä Tanskassa eikä Norjassa, Suomesta puhumattakaan.

      Keskustan suvakkiprinsessa Annie Lööf tunnusteli ja neuvotteli kokonaisen viikon ajan. Mutta ei kertaakaan keskustellut sikäläisen Vänsterpartiet eli Vasemmistoliiton kanssa. Eikä myöskään Ruotsidemokraattien kanssa.

      Annie Lööf on saanut koko porvariblokilta ja myös omalta puolueeltaan rankkaa kritiikkiä. Että nimenomaan hänen vuokseen Ruotsiin ei ole saatu porvariblokin pohjalle tehtyä hallitusta aikaiseksi.

      Tämä kaikkiaan tarkoittaa sitä, että Ruotsissa on uudet parlamenttivaalit ensi tammikuussa.

      Silloin Annie Lööfin Centerpartiet-Keskusta tulee menettämään ainakin 10 kpl nykyisistä 31 kansanedustajistaan. Ahneelle Annielle tulee kakkainen loppu.

    • Annie Lööfin kanssa ois nastaa tunnustella...

    • Påååplk

      Nyt Suomessa Orpo ja Rinne ajoi itsensä nurkkaan, kun ilmoittivat etteivät mene hallitukseen Persujen kans eli sama tilanne Suomessa ens keväänä mutta kun täytyy aina itsepintaisesti seurata isoveli Ruotsia.

      • äänestäjien.halveksunta

        Äänestäjien halveksunta ei ole mitään uutta Orpo.kokkare piireissä

        Että äänestäkää miten tahdotte mutta me teemme kuten tahdomme äänestäjistä riippumatta


      • Suomessa
        äänestäjien.halveksunta kirjoitti:

        Äänestäjien halveksunta ei ole mitään uutta Orpo.kokkare piireissä

        Että äänestäkää miten tahdotte mutta me teemme kuten tahdomme äänestäjistä riippumatta

        kokoomuksella on etuna että puolueella on aktiivisia väärentäjiä ja se että puolueen omistamat firmat laskevat äänet.


    • No Ruotsissa ei kunnioiteta äänestäjien antamia ääniä ja vaalitulosta " Vääriin äänestetty ".
      Miksi laillisten vaalien tulos, ei kelpaa politiikoille ?

    • kepukat

      Ei tule näköjään lasta ei paskaa tuosta Ruotsin tuohusta. Nyt kepun akka ei suostu alistumaan demareiden komentoon. Helvete!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      544
      1782
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      73
      618
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe