Kreikka nyt vaan on kehitysmaa. Miksi sitä ei eroteta eu:sta
https://yle.fi/uutiset/3-10521799?origin=rss
Kreikkalainen oikeus tuomitsi siivoojan 10 vuodeksi vankeuteen, koska tämä muutteli peruskoulun päättötodistustaan
Nainen oli väärentänyt todistukseen käyneensä peruskoulua kuusi vuotta, vaikka todellisuudessa hän oli lopettanut koulun viiden vuoden jälkeen.
53-vuotias nainen oli työskennellyt 15 vuotta siivojana julkisen puolen päiväkodissa, kunnes vuonna 2014 kävi ilmi, että hän oli muokkaillut peruskoulun päättötodistustaan.
Nainen oli väärentänyt todistukseen käyneensä peruskoulua kuusi vuotta, mikä auttoi häntä saamaan työpaikan siivoojana päiväkodissa. Todellisuudessa nainen oli lopettanut koulun viiden vuoden jälkeen.
Paikallisoikeus tuomitsi siivoojan kavalluksesta.
Kreikassa ei ollut vielä 30-40 vuotta sitten lainkaan poikkeuksellista, että köyhyyden vuoksi moni lapsi joutui jättämään koulunsa kesken erityisesti maan syrjäseuduilla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Meillä saa taposta 7 vuotta ja ekakertalaisena 3,5 vuotta.